Vieraskolumnit

Maatalouspolitiikan uudistus kimuranttia

Maatalouspolitiikan uudistusta valmistellaan täyttä päätä. Seuraavan ohjelmakauden tulisi alkaa vuonna 2021. On kuitenkin selvää, että uuden ohjelman mukainen politiikka ei ehdi käynnistyä ajoissa. Siirtymäkauden valmistelu on jo käynnissä.

Maatalouspolitiikan uudistusta on jo valmisteluvaiheessa arvosteltu paljon. On kritisoitu budjetin suuruutta, budjetin leikkauksien kohdentamista sekä sitä, että politiikan rakenne ei loppupeleissä muutu juuri lainkaan.

Leijonanosan kritiikistä on saanut osakseen politiikka­uudistuksen kunnianhimo – tai sen puute – etenkin ympäristö- ja ilmastoasioissa.

Alkusysäyksen uudistukseen antoi komission ehdotus uudeksi maatalouspolitiikaksi. Komission ehdotus antaa suuntaviivat sille, millä reunaehdoilla uudistusta lähdetään viemään eteenpäin.

Tämän lisäksi uudistuksen rajoitteena on politiikan rahoitus, joka päätetään EU:n monivuotisissa rahoituskehysneuvotteluissa.

EU:n puheenjohtajamaana toiminut Suomi on ollut haastavan tehtävän edessä. Kuinka sovitella yhteen yhä kunnianhimoisemmat ympäristötavoitteet ja politiikan toteuttamiskelpoisuus? Ennen uudistuksen valmistumista on kuitenkin päästävä sopimukseen siitä, minkälaista politiikkaa lähdetään toteuttamaan.

Komissio on esittänyt, että osa maatalouspolitiikan rahoituksesta ohjataan suoraan ympäristö- ja ilmastotoimiin. Komission näkemyksen mukaan toimien pitää olla kaikille maille samat.

Suomi on puheenjohtajuuskaudellaan esittänyt tähän muutosta, joka on yleisesti tulkittu ympäristö- ja ilmastotavoitteiden lievennysesitykseksi.

Suomen esityksessä on korostettu sitä, että kullekin jäsenmaalle on annettava mahdollisuus vaikuttaa niihin toimen­piteisiin, joiden avulla tavoitetaan kunnianhimoiset ympäristö- ja ilmastotavoitteet.

Valinnanvapautta perustellaan sillä, että on hyvin vaikeaa löytää sellaista pakollista järjestelmää, jota voisi soveltaa kaikissa EU:n jäsenmaissa. Toisaalta taas pakollisuuden ydin­ajatus on, että ympäristöjärjestelmällä saadaan aikaan myös tuloksia.

Mikäli ympäristöjärjestelmän valinnanvapaus toteutuu, on helppo argumentoida, että tulevassakaan maatalouspolitiikan uudistuksessa juuri mikään ei muutu.

On vaikea nähdä, että Suomella tai muilla EU:n jäsenmailla riittäisi poliittista rohkeutta virittää kansallisia ohjelmia riittävän kunnianhimoisiksi.

Maatalouspolitiikan todellinen ja tarpeenmukainen uudistaminen on osoittautunut varsin kimurantiksi tehtäväksi. Lykkäämällä todellista politiikan uudistamista vain lykätään väistämätöntä ja samalla ylläpidetään viljelijän kohtaamaa politiikan tuomaa epävarmuutta.

Kirjoittaja on Pellervon taloustutkimus PTT:n maatalousekonomisti.

Lue lisää