Vieraskolumnit

Persupaniikki saa aikaan kammiovärinää etenkin porvarileirissä – lähteekö kokoomus kosimaan Halla-ahoa?

Kun persumestari Jussi Halla-aho istuu tv-keskustelussa totisena kuin Pääsiäissaaren kivipatsas, on vaikea uskoa, että kyseinen monoliitti on maan suosituimman puolueen johtaja.

Gallupien säikäyttämät kilpailijat yrittävät vallata studion ilmatilan mitä erilaisimmilla pellehypyillä ja paskapuhesyytöksillä, mutta Halla-aho jököttää jakkarallaan kuin sfinksi. Harvoin hän oma-aloitteisesti tunkee debattiin. Kun juontaja hihasta nykäisee, kuullaan muutaman minuutin monotoninen miniluento, joka luonnonvoimien vääjäämättömyydellä huipentuu maahanmuuton kiroihin, ilmastoposeeraukseen tai EU-kurjuuteen.

Kansa tekee aaltoja, ja se näkyy mielipidemittauksissa.

Vaalien välissä gallupit ovat puolueiden keskinäisen pissikilpailun tärkeimpiä tsekkauspisteitä. Tällä vaalikaudella persut ovat porhaltaneet piikkipaikalla kuin norskit ladulla. Ei luista muiden suksi.

Persujen dominanssi on saanut aikaan kammiovärinää etenkin porvarileirissä. Kepu on naimisissa punavihreässä hallituksessa ja joutuu siksi kamppailemaan persujen kanssa toinen käsi selän taakse sidottuna. Tämä ei tietenkään koske Paavo Väyrystä.

Kokoomukselle rata olisi vapaa, mutta se ei oikein tiedä, mihin suuntaan pitäisi lähteä: persujen perään, vaan aivan toiseen suuntaan.

Politiikassa voittajan vankkureihin on aina tunkua. Kokoomuksessa loikalle lähti ensimmäisenä kansanedustaja Wille Rydman. Hänen mielestään halla-aholaisten kanssa olisi pitänyt tehdä yhteistyötä jo edellisessä hallituksessa. Petteri Orpon nillitys arvoista oli Rydmanin mukaan Suomen poliittisen historian pahin moka.

Kokoomuksessa on huomattu, että puolueen kannattajissa on paljon väkeä, joka on monesta asiasta samoilla linjoilla kuin persut. Joku outo poliittinen korrektius estää kuitenkin puhumasta yhtä suoraan. Sama ongelma kalvaa myös kepua.

Nyt puheita on ruvettava koventamaan. Orpon haastajaksi veikkailtu varapuheenjohtaja Antti Häkkänen ehti jo ehdottaa, että törkeistä rikoksista langetettu elinkautinen tuomio pitäisi sananmukaisesti olla elinkautinen. Se kuulostaa jo semisti persulaiselta.

Orpo ei ole erityisemmin julkisuudessa Rydmania ja Häkkästä kommentoinut, mutta eduskunnan kuppilassa on nähty muutama pään pudistus ja kuultu pari syvää huokausta. Nykyisen puheenjohtajan mielestä persujen peesaaminen ei taida olla oikea strategia.

Ensi kesän puoluekokousta kohti mennessä kokoomuksen persupaniikki todennäköisesti vahvistuu. Kohta sille hymyilee jopa persujen sfinksi.

Kirjoittaja on politiikan toimittaja.

Lue lisää