Vieraskolumnit

Tuontiduunarit

Suomi on EU:n jäsenmaana osa isoa työmarkkina-aluetta, jossa työvoima voi vapaasti liikkua työn perässä. Välimeren rannalta voi siis tulla Suomeen töihin ja toisinpäin. Ihmisiä alueella riittää mutta nykyinen hallituksemme haluaisi laajentaa työhönottoalueen vielä suuremmaksi.

Suomessa työttömyys kasvaa samaan aikaan kun työnantajapuoli kärvistelee työnhakijoiden puutetta. Avoimia työpaikkoja löytyy, mutta hakijoita niihin ei. Maalaisjärjellä voisi kuvitella, että kyllähän maasta nyt esimerkiksi hitsareita ja koneistajia löytyy, ei kai niitä tarvitse Euroopan ulkopuolelta lähteä etsimään?

Löytyyhän niitä, mutta vääristä paikoista.

Mietitäänpäs tilannetta. Olet valmistunut hitsariksi ja saanut työpaikan. Perustanut perheen, rakentanut omakotitalon ja sitten menee työ alta. Uusi työpaikka löytyisi 600 kilometrin päästä, lähdetkö sinne?

Jos unohdetaan kylmästi lasten koulu- ja päiväkotiasiat, ystävät, sukulaiset ja muut henkilökohtaisemmat jutut niin mikä estäisi muuttamasta maamme toiselle reunalle? Saako kumppani työpaikan uudelta paikka­kunnalta? Jos ei, niin kannattaako perheen talous huomioiden muuttaa?

Entä kotitalo, josta on pahimmillaan velkaa jäljellä. Kuka sen ostaisi niin, että saisi velat maksettua ja jäljelle jäävällä rahalla uuden katon päänsä päälle toisella paikkakunnalla?

Ihanteellisin ratkaisuhan olisi, että sille omalle paikka­kunnalle tulisi työtä ja yrittäjyyttä. Suunta on kuitenkin aivan päinvastainen. Valtiollisilla ratkaisuilla vaikutetaan osaltaan siihen, onko koko maassa mahdollista asua, mutta viimeisen niitin oman paikkakunnan kehitykseen tai kehittymättömyyteen päättävät paikalliset kunnanvaltuustot.

Kun katselee Tilasto­keskuksen karttoja vuosi­kymmenten päähän eri puolueiden päätäntävallasta kuntapuolella, voi todeta, että suuressa osassa maatamme on joko keskustalla tai demareilla enemmistövalta valtuustoissa. Joko yksin tai vähintään yhdessä.

Näillä samoilla puolueilla, jotka ovat viime ajat toitottaneet koko maan asuttuna pitämistä, on takanaan vuosikymmenten paikalliset keskittämispäätökset ja työllistävien hankkeiden torppaukset.

Nykyinen valtakunnan hallitus ei ole toistaiseksi osoittanut minkäänlaista kiinnostusta korjata maan sisäistä työvoimatilannetta. Sitä, että työn perässä kannat­taisi muuttaa ja että töitä myös omalla paikkakunnalla löytyisi.

Itse asiassa viimeaikaiset linjaukset näyttävät jatkavan keskittämistä, sillä aivan kohta ei ole varaa autolla ajella eikä polttoöljyllä mökkiä lämmittää.

Asumisen ja liikkumisen kustannukset ovat maassamme sen verran korkeat, että täytyy olla aikamoinen velho, jos aikoo saada rahat riittämään arjen pyörittämiseen palkka­rahoilla. Ja kun palkan, jos sitä saa, lisäksi joutuu turvau­tumaan sosiaaliturvaan normaalin elämän kulujen kattamiseksi, yhtälö ei ole kansantaloudellisesti kestävä.

Mutta. Työvoimapula täytyy ratkaista hakemalla maailmalta duunarit meille. Ei löydy kokkeja, ei tarjoilijoita. Ei raksamiehiä, hitsareita. Ei koko EU:n alueelta Suomeen tulijaksi.

Olen aivan tavallinen tollukka, enkä mitenkään voi ymmärtää sitä, miten työperäisen maahanmuuton helpottaminen EU-alueen ulkopuolelta tilannetta korjaisi. Ei se filippiiniläinen kokki pärjää meillä palkallaan sen paremmin kuin espanjalainen, saati kotimainen.

Ymmärrän sen, että jos olet yrittäjänä vailla jotain sellaista osaamista, jota todellakaan mistään ei löydy, voisit palkata maailmalta huippuosaajan ilman kuukausien byrokratiaa. Mutta kun suurin osa kaivatuista osaajista ei ole niitä huippuja vaan ihan tavallisia duunareita.

Ei kai hitsareita ja koneistajia tarvitse Euroopan ulkopuolelta lähteä etsimään?

Lue lisää