Vieraskolumnit

Isänmaan asialla

Mikään ihmisten tekemä ei ole ikuista.

Sain pari viikkoa sitten potkut itse perustamastani puolueesta, jonka puheenjohtajana olin kaksikymmentä vuotta. Hätkähdyttävä lause. Totta se kuitenkin on.

Työ isänmaan eteen kuitenkin jatkuu. Viime aikojen myönteiset talousuutiset ovat saaneet osan pessimistisimmistä suomalaisista jo huolestuneiksi siitä, voiko tämä olla totta. Vihdoin meillä menee hyvin. Tai ainakin paremmin.

Valtiovarainministeriön viimeisin talouskatsaus ennustaa tälle vuodelle 2,4 prosentin talouskasvua. Työllisten määrä nousee joka mittauksella, työttömien laskee. Sen lisäksi saamme lukea lehdistä, kuinka Suomi ohittaa Ruotsin kasvuluvuissa, emmekä ole enää Euroopan sairas maa. Tällaisia otsikoita emme ole nähneet vuosiin.

Kansainvälinen tilanne on epävakaa. Ei meillä akuuttia hätää ole, mutta lähes kaikkialla ympärillä kuohuu. Myös meillä Suomessa esimerkiksi terroriuhan mahdollisuus on nyt aikaisempaa suurempi. Maailma on levoton. Päättäjien ensisijainen tehtävä on turvata omien kansalaistensa turvallisuus. Suomella on sen lisäksi mahdollisuus olla mukana vakauttamassa maailmaa. Rauhanturvaaminen ja rauhanvälitys. Nämä ovat meidän ulkopolitiikkamme painopisteitä. Olemme siinä hyviä.

Nyt ei ole aika keikuttaa Suomen venettä. Emme kaipaa minkään sortin vallankumousta. Hommat on hoidettava. Ensi töiksemme tällä hieman muokatulla hallituspohjalla on jo poistettu Yle-vero 400 000 pienituloiselta. Aatteen ja tavoitteiden mukaista politiikkaa tehdään. Vain hallituksessa voi vaikuttaa. Suomen asioita ei jätetä kesken.

Perussuomalaisten on hyvä jatkaa elämäänsä Vesa-Matti Saarakkalan ja Timo Soinin johdolla tehdyillä ohjelmilla, Jukka Jusulan suunnittelemalla logolla ja Raimo Vistbackan johdolla laadituilla säännöillä. Kannattaa muistaa historia.

Olen surullinen, että kaksikymmentä vuotta johtamani puolue hajosi saman tien kun luovuin puheenjohtajuudesta. Totta kai olen. En minä tätä olisi halunnut nähdä. Perussuomalaiset tekivät pitkän työn nollasta hallitukseen. Neljän miehen saunareissusta viiden ministerin puolueeksi. Kaikki tuo katosi muutamassa tunnissa.

Kirjoitin puoluekokouksen alla kannanoton loikkareista. Sieltä se edelleen löytyy. Kun painaa enteriä, pitää tietää, mitä tekee. Tiesin. Eikä siinä ollut mitään harhauttavaa.

Halusin viimeiseen asti uskoa yhteiseen ja yhtenäiseen puolueeseen. Ja silloin vielä puolueen johtajana pitää tuota uskoa yllä. Sehän oli tehtäväni. Lähdin kokoukseen hyvillä mielin. Kirjoitin siitä tälläkin palstalla viime kuussa. Sitten syntyi uusi tilanne. Mikään ihmisten tekemä ei ole ikuista. Ei edes perustamani puolue. Ainakaan minulle.

Onneksi yksi asia tuli tapansa mukaan myös tässä tilanteessa. Nimittäin gallupit. Aina ne tulevat, kuukausi toisensa perään. Mitataan mitä silloin mitattavissa on. Sinällään nykytilanne on tuttu. Johdin perussuomalaista puoluetta yli kuusi vuotta ennen kuin sen gallupkannatus puhkaisi 3 prosenttia. Nyt olen eduskuntaryhmässä, jonka kannatus on Ylen Gallupissa 2,3 prosenttia. Ja Sinisellä tulevaisuudella, puolueella jota vasta perustetaan, on Hesarin mukaan jo 3,9 prosentin kannatus. Siinä sitä on gallupviihdettä ihan koko rahalla.

Olen saanut satamäärin postia puolesta ja vastaan. Enemmän puolesta. Pitää ajaa isänmaan etua eikä louskuttaa. Tilanne on klassinen. Kannattajani eivät selityksiä kaipaa ja vastustajat eivät niitä usko. Isänmaan asialla on kunnia olla. Ja siitä on hyvä jäädä historiaan. Oikealle puolelle.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Populismin teoria ja käytäntö

Pekan pyssystä: Oppositioneuvottelut loppusuoralla

Reilua menoa Espanjassa