Vieraskolumnit

Kotimainen lihantuotanto on kannattavuuskriisissä

Timo Karhula
Vieraskolumnit 29.11.2016

Suomalainen maatalous perustuu hyvin pitkälti kotieläintalouteen. Maidontuotanto toimii veturina, lihantuotanto ja kasvintuotanto tulevat vaunuina perässä.

Sian-, naudan- ja siipikarjanlihaa tuottavia tiloja meillä on reilut 4 000. Ne tuottavat noin 400 miljoonaa kiloa lihaa, lähinnä kotimaisten kuluttajien tarpeisiin.

Kotimainen lihantuotanto on kannattavuuskriisissä. Itse asiassa kannattavuuskriisi on jatkunut jo vuosia, ja edellistä kriisiä seuraa aina toinen.

Miltä kuulostaisi, jos sinun tuntipalkkasi olisi noin euron ja tekisit silti vuodessa 2 000–4 000 tuntia töitä? Tällainen tilanne on hyvin monella suomalaisella lihantuottajalla.

Heikkoa lihantuotannon kannattavuutta voidaan selittää matalilla tuottajahinnoilla ja olosuhteistamme johtuvilla korkeilla tuotantokustannuksilla.

Lihantuotantoon kohdistuu myös erilaisia kilpailukykyä heikentäviä tekijöitä, eli niin sanottua hallinnollista taakkaa. Esimerkiksi lainsäädäntömme on osin tiukempi kuin muissa EU:n jäsenmaissa, byrokratiaa on paljon ja laatukriteerimme ovat muita kilpailijamaitamme vaativampia.

Mutta toisaalta suomalaisilla tuotantoeläimillä on kaikki hyvin. Täällä on esimerkiksi enemmän tilaa kasvaa kuin useissa muissa maissa, sikojen saparoita ei leikata eikä broileriparvia harvenneta.

Kotimainen liha on eettisesti tuotettua laatutavaraa, turvallista ja hyvää syödä. Voisi siis maalaisjärjellä ajatella, että kotimainen lihantuotanto olisi hyvässä nosteessa ja tilojen kannattavuus kunnossa, mutta näin ei ole.

Suomeen tuodaan suuriakin lihaeriä, joiden tuotantotapa on Suomen rajojen sisällä suoraan sanottuna kielletty tai ainakin kyseenalainen. Toki meille tuodaan myös lihaa, jonka alkuperä on kunnossa. Tuontilihalla saadaan helposti kotimaan lihamarkkinat sekaisin ja tuottajahinnat poljettua alas.

Kotimaisen lihantuotannon kannattavuus on ollut niin heikkoa, että tiloilla on voitu tehdä vain välttämättömimmät investoinnit, jos niitäkään.

Tämä ei pitkän päälle riitä. Jos haluamme tulevaisuudessakin kotimaista lihaa ja lihatuotteita, on tilojen taloudelliset toimintaedellytykset saatava paremmalle tolalle ja investointitahti kasvamaan.

Kysyntä luo tarjonnalle pohjan, joten kuluttaja: valitsethan ensi kerralla kotimaisen lihatuotteen. Lihan alkuperämaata voit aina kysyä ja ulkomaisen kinkunkin voit jättää näin joulun alla kaupan pakastinaltaaseen!

Aiheeseen liittyvät artikkelit