Vieraskolumnit

Kyytön kyljessä

"Päätin tarttua lehmää tissistä ja hankkia lypsykokemusta."

Olen maatalon tytär, mutta en ollut koskaan lypsänyt. Lehmistä oli luovuttu syntymäni aikoihin. Kuluneena kesänä päätin tarttua lehmää tissistä ja hankkia lypsykokemusta. Tähän tarjoutui mahdollisuus Ilomantsin aukeissa vaaramaisemissa, lehmäleirillä.

Leirin ensimmäisenä iltana kyyttöjen emäntä kajautti kutsuhuutonsa ja kyytöt alkoivat rauhalliseen tapaansa askeltaa luoksemme. Vain kaikkein kapoisin kyytöistä jäi kuhkimaan omiaan ja tarjouduin vapaaehtoiseksi hoputtamaan Aurooraa mukaan. Nieleksin liikutuksen kyyneliä, kun tuntui että nyt astelen tässä esiäitieni lehmipoluilla.

Kohta pääsin harjamaan kyytön kylkiä, tutustelemaan noihin levollisiin, sitkeisiin ja ihmisystävällisiin eläinkumppaneihin. Ja sitten lypsyä harjoittelemaan – ei se aivan helppoa ollut muttei niin vaikeaakaan kuin kuvittelin. Pää Lauhan kylkeä vasten ja maidon sihauksia alkoi kuulua. Lypsykoneen asetteluakin opeteltiin. Ja monta muuta puuhaa vasikoiden, lampaiden, vuohien, hevosen ja kanojen parissa.

Muutaman aurinkoisen päivän ajan, lomatunnelmissa, ruumiillinen työ tuntui tällaisesta aivotyöntekijästä uskomattoman antoisalta. Eri asia on, olisiko minusta siten elantoani ansaitsemaan. Onko hieman naurettavaa intoilla lypsykokemuksistaan ja siitä miten hienoa oli taputella kyyttöjä ja rapsutella lampaita?

Ehkä se on naurettavaa, mutta hullumpiakin asioita tässä yhteiskunnassa tapahtuu. En ole ainoa, joka kaipaa kosketusta elämänmuotoon, jossa ollaan perusasioiden kanssa tekemisissä. Jossa maata viljellään, hyvää säätä rukoillaan ja sadosta kiitetään ja jossa eläimet ovat läsnä. Esimerkiksi Kolin kansallispuiston maisemanhoitotöissä olevien lampaiden hoitajiksi on joka kesä satoja halukkaita.

Minulle lehmäleiri oli kesäni huippukohta. Kiitos siitä yrittäjille, jotka ovat leirin ideoineet ja tarjolle asettaneet. Kesän kokemukset saivat minut kyselemään tarkemmin omankin sukuni lehmienhoitohistoriasta – kyytöt ne ovat kuulemma aikoinaan kotinavetassakin ammuneet.

Ei ole turhanpäiväistä kokea elävänsä ikimuistoisella jatkumolla. Ruumiillinen työ kantaa syvätietoa siitä, miten selviydytään. Eläimen kosketus elvyttää.

Vakaumuksellisella kolumnipaikalla vuorottelevat vapaa tutkija Pauliina Kainulainen, nunna Kristoduli sekä piispat Simo Peura ja Kaarlo Kalliala.
Lue lisää

Saa iloita suomalaisuudesta

Myötätunnon ­pohjavesi

Voimanlähteitä myrskyn keskellä

Kohtuutta hyppelyyn internetissä