Vieraskolumnit

Miksi osa marjoista on myrkyllisiä vaikka kasvi kasvattaa ne eläinten syötäväksi?

Monet siemenet ovat myrkyllisiä: ne on tarkoitettu nieltäviksi kokonaan.

Lehtokuusaman marjat ovat houkuttavan punaisia, mutta ainakin ihmiselle myrkyllisiä. Miksi jotkut kasvit tuottavat myrkyllisiä marjoja, kun marja on kuitenkin tarkoitettu eläinten syötäväksi? Tarkoitushan on, että siemenet leviävät eläinten ulosteissa uusille kasvu­paikoille. Suolessa siemenet virittyvät itämään: malto häviää, siemenen kuori pehmenee ja siitä liukenevat pois itämistä hidastavat aineet.

Kasvin sijoitukset hedelmiin ja siemeniin menevät hukkaan, jos hedelmät syödään ennen kuin siemenet ovat kypsiä. Miltei kaikki marjat ja hedelmät ovat raakoina vihreitä ja tuoksuttomia, usein myrkyllisiäkin. Sokereita ja tuoksuvia aineita muodostuu vasta hedelmän kypsyessä.

Siemenet ovat myrkyllisiä usein kypsissäkin hedelmissä. Viesti on selvä: nauti maukkaasta mallosta, mutta älä pure siemeniä rikki!

Meillä marjakasvien siemeniä levittävät sekä linnut että nisäkkäät. Marjojen suhteen tilanne on samantapainen kuin pölytyksessäkin: kaikki vieraat eivät ole yhtä tervetulleita. Marjan ominaisuudet antavat viitteen siitä, mikä on kasvin paras levittäjä.

Hedelmän koko, sijainti, väri, tuoksu, maku, myrkyt ja kypsymisen ajankohta rajaavat jo melko tarkkaan, minkä­laiset eläimet siemeniä levittävät. Pihlajan marjat ovat korkealla vain lintujen tavoitettavissa. Omenat karisevat kypsyttyään maahan nisäkkäiden ulottuville eikä linnuista muutenkaan olisi omenan levittäjäksi.

Linnut etsivät ravintonsa ennen muuta näköaistin avulla. Linnuille tarkoitetut hedelmät ovat kirkasvärisiä, punaisia tai sinipunaisia ja näkyvästi kasvin tai sen oksien latvassa lehtien yläpuolella. Ne voivat kypsinäkin olla myrkyllisiä nisäkkäille, tuoksuttomia tai niissä on tympeä, myrkyllisyydestä varoitta haju.

Linnut näkevät myös ultravioletin valon. Mustikan marjat ovat piilossa vihreän lehti­massa keskellä. Näkyvyyttä parantaa marjan sinertävän vahapinnan voimakas ultravioletti heijastus. Kiiltävistä suutarinmustikoista eli pikimustikoista vahakerros puuttuu. Voisi olettaa, etteivät suutarinmustikat yhtä lailla kiinnosta lintuja kuin sinertävät mustikat, mutta suorat havainnot puuttuvat.

Lintujen etu siementen levittäjinä on selvä: ne lentävät kauaskin ja monet linnut ovat tarkkoja elinympäristönsä valinnassa. Siksi lehto­kasvien kannattaa suunnata marja-antinsa nimenomaan lehdoissa viihtyville linnuille. Se takaa, että siemenet päätyvät todennäköisemmin oikean­laiseen ympäristöön kuin maata pitkin luuhaavien nisäkkäiden matkassa. Luonteenomaisten lehtokasvien kuten kuusaman, sudenmarjan, kielon, konnanmarjan ja näsiän marjat ovatkin myrkyllisiä nisäkkäille.

Useimmat nisäkkäät ovat yönseudun kuhkijoita, jotka etsivät ravintonsa tuoksun perusteella. Niinpä nisäkkäiden levitettäviksi sopeutuneet kasvit tuottavat tuoksuvia marjoja. Värillä ei ole niin väliä: marjat voivat olla vihreitäkin, kunhan tuoksu on voimakas. Supikoirapentue voi yhdessä yössä tyhjentää vihreämarjaisenkin karviaispensaan.

Selvästi nisäkkäitä houkuttavia marjoja ovat meillä muun muassa mansikka, hilla ja vattu. Vatun marjat ovat piilossa lehvästön kätköissä ja karisevat herkästi, mutta se ei haittaa: nenänsä avulla suunnistava eläin löytää maahan karisseetkin marjat. Runsaimmat metsämarjamme puolukka ja mustikka houkuttavat sekä lintuja että nisäkkäitä.

Meitä lämpimämmillä alueilla, missä sekä eläin- että kasvi­lajisto on monipuolisempi, on siementen leviämistapojen kirjokin suurempi. Marjat voivat olla jopa jalkapallon kokoisia kuten meloneilla ja kurpitsoilla. Monet kasvit tuottavat suuria hedelmiä, jotka vasta kypsyttyään karisevat maahan nisäkkäiden ulottuville. Ihminen on ottanut näistä useita viljelyyn. Suomessakin menestyvät luumut, omenat ja päärynät, mutta paremmin kaupan hedelmä­tiskeiltä ovat tuttuja appelsiinit, avokadot, mangot ja persikat.

Hedelmät eivät juuri houkuta varsinaisia kasvinsyöjiä kuten jäniseläimiä ja märehtijöitä. Ne ovat pikemminkin petoeläinten ja sekaravinnon käyttäjien kuten sikojen ravintoa. Suomessa marjakasvien siementen tärkeimpiä levittäjiä nisäkkäistä ovat karhu, mäyrä, kettu, susi ja supikoira.

Kasvin kannalta on oikein, että hedelmän malto syödään ja siemenet niellään kokonaisina. Siksi monien marjakasvien siemenet ovat myrkyllisiä. Tuomen, kirsikan, omenan ja monen muun ruusukasvin siemenet sisältävät amygdaliinia, joka suolistossa hajoaa myrkylliseksi sinihapoksi.

Silti nokkavarpunen on erikoistunut syömään juuri tuomen sukuisten puiden siemeniä. Se pystyy vahvalla nokallaan murskaamaan kirsikankin siemenen eikä ole moksiskaan sen sisältämistä myrkyistä.

Linnuista kasvien kannalta hyviä ovat kanalinnut, rastaat, tilhi, varislinnut sekä monet pikku­linnut, jotka syksyllä keräävät ravintoa talven tai muuton varalle herkuttelemalla marjoilla.

Pahiksia ovat nokkavarpunen, punatulkku, viherpeippo ja taviokuurna, jotka syövät marjoista vain siemenet. Kun viherpeippo tai taviokuurna aterioi katajassa, ruokailun merkiksi jää pensaan alle marjan malto. Viherpeipot kaivavat siemeniä ruusun kiulukoistakin, mutta osa siemenistä tarttuu suu­pielen höyheniin ja karisee maahan linnun puhdistaessa höyhenpukuaan. Ehkä muuttavat viherpeipot ovat vieneet kurtturuusun saaristoonkin!

Lue lisää

Eivätkö tomaatit kypsy? Älä heitä satoasi turhaan roskiin – vihreät tomaatit sisältävät myrkyllisiä aineita mutta ne voi kypsyttää sisällä

Nyt kannattaa istuttaa uusia kasveja ja jakaa vanhoja – syksy on oivaa aikaa myllätä puutarhassa

Monet poimivat marja-aronian aivan väärään aikaan, marjanviljelijä arvioi – "Sama kuin menisi syömään vihreitä mustikoita"

Puutarhan syyssiivous kannattaa jättää väliin – lehtikasoista ilahtuvat ainakin kimalaiset