Vieraskolumnit

Molli- ja duuripuolue

Pekka Ervasti
Vieraskolumnit 21.06.2017

Persujen riidassa ollaan kohta silmien­repimisvaiheessa.

Kuka väitti, että puolueista on tullut samanlaisia? Samaa harmaata massaa kaikki.

Kuhina persujen ja vihreiden suunnalla osoittavat sokealle Reetallekin, että puolueiden väliltä löytyy kohtuullisia eroja.

Molempien puheenjohtajat luopuivat vapaaehtoisesti – ainakin siltä näytti.

Timo Soini väistyi 20 vuoden vetovastuun jälkeen.

Erohaastatteluissa persupomo pullisteli kuin kutusammakko. Historiaa tuli tehtyä. Hirveä duuni, mutta velvollisuus veti. Saavutukset eivät ole yhtä tärkeitä kuin hyvä tarina. Aamen.

Vihreiden Ville Niinistö joutui luopumaan, koska puolueen säännöt niin vaativat. Eipä ruvennut puolueensa hurjaan nousukiitoon vetänyt pomo vikuroimaan. Näillä mennään.

Soini oli valinnut kruununperillisen, Sampo Terhon, jota puolue-­eliitti pakkosyötti kentälle kuin kalanmaksaöljyä vasta­hakoiselle lapselle.

Kun puoluekokous äänesti väärin, soinilaiset puhuivat nöyryytyksestä. Aktivoitiin suunnitelma B, jonka mukaan päätökset eivät tosiasiassa merkinneet mitään. Ulosmarssi, entiset ministerit ja puhemies jatkavat entisissä hommissa. Ähäkutti!

Ei mennyt vihreidenkään kokous ihan nuottien mukaan. Ääntenlasku takkuuntui niin pahasti, että sinä aikana uraani puoliintui. Ensi vaaleissa nähdään, luottavatko äänestäjät, että maan asiat osaa laittaa kuntoon porukka, joka ei osaa edes ääniä laskea.

Vihreidenkin kokouksestakin lähti pettyneitä edustajia kotimatkalle. Eivät he kuitenkaan omaa karkuriryhmää perusta. Ei ole syytä. Vihreillä on nyt asiat hyvällä tolalla. Kannatus nousussa ja pressanvaaleissa ehdokas, joka lukeutuu suosikkeihin. Yhteinen, positiivinen tavoite yhdistää. Se näkyy toiminnassa. Poliittiset kilpailijat voivat vain seurata kateellisena sivusta.

Persujen tilanne on päinvastainen. Kannatus oli jo syöksy­kierteessä. Nyt riehuu lisäksi sisällissota. Eduskunnan luottamuskeskustelun perusteella persujen riidassa ollaan kohta silmienrepimisvaiheessa.

Halla-aholaiset saavat puoluetukea suokuokalla, mutta ovat hyvää vauhtia ajamassa itseään poliittiseen paitsioon. Pomo huitelee Brysselissä ja maajohtajina häärii lähinnä lööppijulkisuudesta tuttuja hahmoja.

Karkuporukka tarraa vallankahvaan ja ruinaa kansalaisilta rahaa toimintaansa. Eduskuntaryhmää pyörittää kolmikko, josta kukaan ei ollut kuullut mitään ennen ulosmarssia.

Entinen pomo kieltäytyy kommenteista muka rivijäsenenä. Se saattaa olla Soinin viisain päätös moneen viikkoon.

Aiheeseen liittyvät artikkelit