Vieraskolumnit

Suomi, valmistaudu energiamurrokseen

Suuretkin investoinnit älykkääseen energiateknologiaan voivat olla Suomelle erittäin kannattavia.

Energiajärjestelmämme on suurten uusiutumisvaatimusten paineessa. Viimeistään 15 vuoden kuluttua voimme ottaa 
käyttöön vain päästötöntä energiatekniikkaa, mikäli 
haluamme pysäyttää ilmastonmuutoksen etenemisen. Muutos koskee sekä sähköntuotantoa, liikennettä, lämmitystä että teollisuutta.

Olivatpa tekniset ratkaisut mitkä tahansa, nykyisen 
kaltainen energiajärjestelmä on tullut tiensä päähän.

Niinkin yksinkertaiset asiat kuin poltto ja palaminen ovat olleet historiallisesti energia­järjestelmässä keskeisessä osassa.

80 prosenttia tunnetuista 
fossiilisista energiavaroista pitää kuitenkin jättää polttamatta, jos ilmastonmuutos 
halutaan torjua. Tästä hiilikuplasta pois murtautuminen on monessa mielessä tuskallista, mutta siinä on myös 
valtavia mahdollisuuksia 
parantaa paitsi ympäristöä ja terveyttä myös kansantalouksia.

Sanoisin, että tämä on suorastaan ”once in a humankind” -mahdollisuus.

Energiajärjestelmän uudelleenrakentaminen ei ole 
halpaa, mutta se vasta kalliiksi tuleekin, jos emme tee mitään. Pelkästään USA:ssa taloudelliset vahingot sään ääri-ilmiöistä arvioitiin vuonna 2012 noin 100 miljardiksi dollariksi.

USA ja Kiina ovat ilmoittaneet Pariisin ilmastokokouksen alla ennenkuulumattomista sitoumuksista päästöjen vähentämiseksi. Vaikka tämä ei vielä riitä ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen, on ajatusmaailman muutos merkittävä.

Suomen on osana kansainvälistä yhteisöä, maailmantaloutta ja Euroopan unionia asemoitava itsensä tähän 
tilannekuvaan.

Suurvaltoja ajaa asiassa vahvasti talous. Aurinko- ja tuulienergian hinnat ovat 
tulleet viime vuosina roimasti alas niin, että uusiutuva 
energia on jo erittäin kilpailukykyistä muiden energialähteiden rinnalla. Taloustietotoimisto Bloombergin tuoreen uutisen mukaan tuulienergia on sekä Saksassa että Britanniassa halvin sähkömuoto, 
ilman tukiaisia.

Toinen energiajärjestelmää uudistava elementti on digitaalisuus. Yleisesti puhutaan ”esineiden ja asioiden internetistä”, mutta sen isona ja tärkeänä alakäsitteenä voimme 
puhua myös ”energian internetistä”. Tässä kokonaisuudessa on valtavasti bisnes­potentiaalia uusille tuotteille 
ja palveluille. Nyt haetaan energia-alan uutta isoa ideaa.

Kun Suomessa etsimme kiivaasti uuden kasvun avaimia, tarkastelkaamme myös energiajärjestelmää rohkeasti 
ja tarpeeksi kauas katsoen. Meidän on nähtävä metsä puilta. Parhaillaan eri puolilla luodaan vauhdilla energia-
alan uutta liiketoimintaa, jolla on kansainvälisesti jättimäiset markkinat.

Emme voi jättäytyä jälki­junaan tässä, siihen meillä ei yksinkertaisesti ole varaa!

Suomalaisyritykset valmistavat jo nyt esimerkiksi 
taajuusmuuttajia, ja uusia 
innovaatioita on hautumassa yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa. 90 prosenttia uusiutuvan energian liiketoiminnasta on muualla kuin itse 
aurinkopaneeleissa tai 
tuuliturbiineissa. Vientimahdollisuuksia on siten laajasti 
aurinko- ja tuuliteknologioissa.

Suuretkin investoinnit 
puhtaaseen ja älykkääseen energiateknologiaan voivat 
olla Suomelle erittäin kannattavia. Lisäksi tarvitaan liiketoimintaosaamista.

Olkaamme visionäärisiä ja rohkeita, hyppikäämme 
kaikenlaisten raja-aitojen yli. Myös maan rajojen, sillä iso energiabisnes on globaalia. Paikallistakin toimintaa tarvitaan, sillä suoraan autotallista ei voi maailmalle hypätä. 
Kotimaassa kokeillaan.

Tarvitaan toimia – ja pian.

Anneli Pauli

MTT, Lappeenrannan teknillisen yliopiston rehtori anneli.pauli@lut.fi

 

Lue lisää

Raivaussaha kouraan ja töihin

Työtä ja ilmastotekoja

Turvealan korjaustoimilla kiire

"Energiaturpeen vero nollaan" – syöksyyn sysätty ala toivoo nopeaa apua: turve on iso työllistäjä monessa pitäjässä