Rakentaminen

Lahden LAB-ammattikorkeakoulu aloitti muuntokoulutuksen puurakentajiksi

"Tavoitteena on, että aiemman tutkinnon lisäksi opiskelijat saavat puutekniikan insinöörin tutkinnon."
Sanna Henttonen
Lahden LAB-ammattikorkeakoulun muuntokoulutus mahdollistaa aiemman insinööritutkinnon tai -opintojen suuntaamisen puutekniikan insinööritutkinnoksi.

"Puurakentamisen kasvu on globaali ilmiö, mutta ala kärsii osaajapulasta."

Lahden LAB-ammattikorkeakoulu mainostaa insinöörien muuntokoulutustaan puurakentajiksi houkuttelevin perustein.

Puutekniikan yliopettaja Kristiina Lillqvist kertoo Lahden LABin 60 opintopisteen muuntokoulutuksen tavoitteena olevan "tarjota rakennusinsinööreille puutekniikan ja rakennesuunnittelun osaamista alalla havaitun osaamisvajeen paikkaamiseksi".

1,5 vuotta kestävä koulutus alkoi tammikuussa 2021.

"Tavoittelimme 20 opiskelijan ryhmää, mutta saimme 23, joten kiinnostusta riitti odotetusti. Tavoitteena on, että aiemman tutkinnon lisäksi opiskelijat saavat puutekniikan insinöörin tutkinnon", Lillqvist kertoo.

Opinnot suoritetaan pääosin verkossa ja osallistujia on ympäri Suomen.

Riittävällä aiemmalla osaamisella on mahdollista kulkea Vaativien puurakenteiden opintopolku, josta voi saada vaativien puurakenteiden suunnittelupätevyyteen vaaditun koulutuksen.

Lahden LAB:in perustarjontaan kuuluu puutekniikan insinööriopinnot päiväopintoina Lahdessa tai monimuotototeutuksena osin verkossa ja usein myös työn ohessa.

Koulutustarjottimella on myös International Timber Academy -koulutuskokonaisuus kansainväliselle ja kotimaiselle kohderyhmälle.

Kansainvälistä opiskeluyhteistyötä Lahdessa kehitetään Virtual Wood Universityn nimellä. Siinä tavoitteena on, että eri maiden puualan opiskelijat pystyvät opiskelemaan ristiin toistensa opetustarjontaa. Käynnistysvaiheessa mukana on LAB-amk:n lisäksi yliopistoja ja ammattikorkeakouluja Salzburgista, Mosbachista ja Tallinnasta. Puurakentamisen työnjohtajista on työmailla huutava pula

Lue aiheesta lisää: Puurakentamisen työnjohtajista on työmailla huutava pula

Lue lisää

Punaviherkoneen ykkösvitjaan tungosta - kenellä on paras ilmastoveivi?

Elsi Katainen lähetti komissiolle metsien käyttöä kertaavan kysymyksen – "Miksei puurakentamista mainita sanallakaan?"

Puukerrostaloja nousee eniten julkisesti tuetussa rakentamisessa – "Täällä ensin pilotoidaan, sitten tavat siirtyvät"

Suomalainen puu ja hirsirakentaminen kiinnostavat Japanissa