Uutiset

Uutisviikko minuutissa: Elitloppet-historiaa jo viisi viikkoa ennen kisaa

Elitloppetiin kutsuttiin kaksi suomalaishevosta ennen kuin ensimmäistäkään ruotsalaista!
Adam Ström / stalltz.se
Renato Santesen huippuhevoset Chief Orlando ja Cokstile samassa kuvassa Solvallassa ennen viime vuoden Elitloppetia.

Ravinetti niputtaa maanantaisin menneen viikon tapahtumat koosteeksi. Tässä viime viikon tärkeimpiä uutisaiheita meiltä ja muualta:

Maanantai 20.4.

Raviviikko käynnistyi Pohjolan Hevosystävät ry:n puheenjohtajan ja Suomen Hippoksen valtuuskunnan jäsenen Kari Erikssonin kriittisellä puheenvuorolla Hippoksen päätöksentekoa kohtaan – erityisesti ravien keskeyttämisestä koronan takia koskien.

Vierasblogi: Ravipäätöksenteko hämmentää

Åbyn lounasraveissa Henna Halme kierrätti Zizoun vakuuttavaan voittoon täyden voltin uudella ennätysajalla 13,5. Ensio Mäntylä ja Veijo Heiskanen omistavat ja Heiskanen valmentaa.

Eskilstunassa Hannu-Pekka Korpi havitteli Arctic Loverilla jymy-yllätystä kuolemanpaikalta ja oli lopulta mainio kolmas.

Tiistai 21.4.

Iikka Nurmonen sai talliinsa Ruotsiin kolme uutta hevosta: Sweet Carolinan, Gizelle Nyxin ja Lovemoren.

Iikka Nurmosen talli täyttyi – jokerikortti Timo Hulkkoselta

Markku Nieminen tähtää Lexus Dreamilla Elitloppetiin ja Willow Pridella saman viikonlopun Stoeliteniin.

Markku Nieminen Elitloppet-raveista: ”Kahdella kiinnostaa erityisesti”

Bodenin lounasravien kahdeksasta voittajasta neljä tuli Petri Salmelan tallista – mm. suomalaiset Thank The Maker ja Lara Luca. Hannu Torvinen voitti Petteri Joen valmentamalla Peppe Rocilla ja Jonny Länsimäki oman tallinsa To The Actionilla. Hopeaa Länsimäelle toi Jagger Zon ja pronssia Fux.

Keskiviikko 22.4.

Seinäjoen ravikeskus ilmoitti, ettei Seinäjoella ravata Kuninkuusraveja 31.7.-2.8.

Hallitus kielsi isot yleisötapahtumat kesältä – Seinäjoki teki ratkaisunsa

Hippos hakee lupaa käynnistää ravikilpailut – päivämäärä vielä auki

Norjan T75-ravit käynnistyvät 2.5. – lauantai-iltaisin kello 21

Solvallan ravien päällikkö oli 06,9-vauhdilla keulaan revittänyt ja silti voittoon kestänyt Chief Orlando. Reijo Liljendahlin valmentamista Hannu ja Mikko Laakkosen hevosista Ring Of Fire voitti ja Mr Marvelous oli mainio kakkonen.

Chief Orlando hurjana Solvallassa – 09,8 vahva näyttö Elitloppetiin

Bergsåkerissa Katja Melkon Loveya Fashion sijoittui kakkoseksi ja Cavalier Brodde kolmanneksi.

Torstai 23.4.

Kymi Grand Prix’tä ja St Michel –ajoa ei sittenkään peruta?

IS: Raviradat valmiina järjestämään kesän suurkilpailunsa tyhjille katsomoille

Ranskassa halutaan aloittaa ravaamaan 11.5. ja Saksassa jo 1.5. Vahvistusta odotetaan kummankin maan valtiovallan taholta.

Ranskassakin aletaan ravata – Saksa aloittaa jo ennen?

Gävlessä Mika Forssin valmentama In Royalty Boko voitti mailin ryhmän keulasta ennätysajallaan 12,0. Katja Melkolle tuli voitto Ecco Quillä ja kakkossija BWT Echolla. Hannu Korven Langen’s Hound Dog avasi uransa Ruotsissa Hannu Torvisen ajamalla kakkossijalla.

Örebrossa voittivat Katja Melkon Exaudio Vici ja Juha Utalan Morris. Petri Salmelan talliin tuli kaksi voittoa sekä kakkossija Amour Amikolle.

Suomalaiskekkerit Ruotsissa jatkuvat – voittoja monelta suunnalta

Perjantai 24.4.

Suomen Hippoksen hallitus päätti siirtää Seinäjoen Kuninkuusravit vuodelle 2021 ja Forssan Kuninkuusravit vuodelle 2022.

Hippoksen hallitukselta runko sille, kuinka kesän kilpailuja ajettaisiin

Rovaniemen raviradan väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi nimitettiin Matti Rajaharju.

Rovaniemelle väliaikainen toimitusjohtaja – uusi hakuun kesäkuussa

Toni Sarkama osti osuuden Chief Orlandosta.

Chief Orlando sai uuden osaomistajan

Östersundin lounasraveissa Tamara Skutnabb ajoi yllätysvoiton Rebel Yell Facella ja kaksi kolmossijaa, joista toisen omalla Casino de Francella.

Åbyssä ravattiin 4-vuotiaiden Kungapokalenin ja Drottningpokalenin karsinnat. Einari Vidgren Oy:n Grande Diva Sisu selvisi finaaliin karsintakolmosena ja laukkansa hurjasti paikannut Reijo Liljendahlin Admiral As –nelosena.

Åbyn finaaleihin suomalaisedustusta, mutta piippuhyllyn paikoille

Lauantai 25.4.

Åbyn Paralympiaravien finaalissa Elian Web löi muille luun kurkkuun heti lähtökiihdytyksessä. Next Direction oli kuolemanpaikalta urhea neljäs. Hopeadivisioonassa Grainfield Aiden taipui kovan avauksen jälkeen keulasta kuudenneksi. Robert Bergh voitti kolme 75-lähtöä, Conrads Rödluva Stoelitenin karsinnan ja Odd Herakles avoimen kylmäveritasoituksen.

Upeaa, Elian Web – miljoona kruunua ja Elitloppet-kutsu

Sunnuntai 26.4.

Suomen Hippoksen entinen puheenjohtaja Kauko Juhantalo menehtyi 77 vuoden iässä.

MT: Pitkäaikainen kansanedustaja Kauko Juhantalo on kuollut syöpään

Suomen Hippos: Kauko Juhantalo on kuollut

Solvallan 75-ravien komeimmasta esityksestä vastasi Mika Forssin Surprise Rose. Se voitti johtavan rinnalta ja Pia Huusarin Rhapsody Point. Hannu Torvinen ajoi voittoon ruotsalaisen Wingmasterin ja kakkosiksi Nina Pettersson-Perklénin Finance Hossin ja Casimir Tofin sekä Tapio Perttusen Mas Evelynin.

Kolmantena hevosena Elitloppetiin kutsuttiin Solvallan ravien ja raviviikon päätteeksi – Chief Orlando!

Lisää suomalaista Elitloppetiin!

MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Nurmos avoimena Calgary Gamesistaan: "Viisain hevonen ehkä ikinä, talvimeeting tai siitosura nopeastikin mahdollisia - kaikki auki"

Uutisviikko minuutissa: hevonen menehtyi Kajaanissa - jatkossa Koivunen, Korpi ja Nurmos mm. saivat parempia uutisia

Uutisviikko minuutissa: hevosenpotkusta derbytunnelmiin

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video