Costellolla polvimurheita – Seinäjoen kuninkuuskisa ei vielä menetetty kanta - Ravinetti - MT Ravinetti
Uutiset

Costellolla polvimurheita – Seinäjoen kuninkuuskisa ei vielä menetetty kanta

Viime syksynä jalkaoperaatiossa olleen Costellon paluu lykkääntyy, mutta ei välttämättä kovin kauas. Oriin piti kisata 11. kesäkuuta Suur-Hollola-ajon karsinnassa, mutta taustavoimat vetivät sen startista pois lämmittelyn jälkeen.
Anu Leppänen
Costellon ja Ville Herttuan katseet on suunnattu tulevaisuuteen. Vuonna 2018 Costello teki varsinaisen suomenhevosten grand slamin viemällä nimiinsä ravikuninkuuden, Nordic Kingin, Suur-Hollola-ajon ja Pohjoismaiden mestaruuden.

Osaomistaja ja valmentaja Ville Herttua valaisee, että hän oli tyytymätön jo Costellon Suur-Hollola-karsinnan viimeistelytreeneihin. Eläinlääkäri Antti Kinnusen kannustamana ja opastamana päätettiin kuitenkin lähteä Lahteen, mutta alleajon jälkeen oriin startista poisvetäminen oli selviö.

 

”Päätös oli helppo, kun se oli muhinut päässä siitä heikosta viimeistelystä lähtien”, Herttua kertoo.

 

Herttua jatkaa, että ongelmat ovat nyt oikeassa etupolvessa. Jalka on sama kuin operoitu, mutta kohta on eri.

 

”Eräänlaisesta rasitusvammasta puhutaan. Viime viikon tiistaina Costello kävi klinikalla ja ensi viikon tiistaina on uusi aika. Niveliä hoidettiin.”

 

Herttua aprikoi, että polvivaivat saattavat johtua syksyisestä operaatiosta ja siitä, että Costello säästelee sen seurauksena jalkaansa. Hänen mukaansa on myös mahdollista, että kuninkaan selkävaivat heijastuvat polveen.

 

Tuula Pursiainen käy nyt hieromassa Costelloa kolmen viikon välein. Aiemmin väli oli viisi-kuusi viikkoa, mutta se oli liian pitkä. Viime viikkoina selkä onkin ollut hyvässä kunnossa.”

 

Herttuan mukaan kilometrit alkavat näkyä 11-vuotiaassa Costellossa.

 

”Niinhän se vähän on, että korroosio iskee. Ori on ennen näitä vaivoja päässyt tosi helpolla. Jatkossa pitää antaa entistä säännöllisempää ja ennaltaehkäisevämpää hoitoa. Ori on mieleltään virkeä ja elämäniloa löytyy.”

 

Herttuan mukaan vaivat ovat hoidettavissa olevaa laatua, eikä radoille palaaminen välttämättä vie montaakaan viikkoa. Seinäjoen elokuun alun kuninkuuskisakaan ei ole menetetty kanta.

 

”Katsotaan kaikessa rauhassa, Seinäjoki ei ole meille pakkomielle. Olemme ottaneet sen asenteen, että iloitaan siitä, mitä on saavutettu, eikä murehdita sitä, mitä nyt jää saavuttamatta. Hevosen terveys on pääasia.”

 

Herttua täsmentää, että kun Costello on seuraavan kerran starttiviivalla, on silloin tosi kyseessä.

 

”Vaikka en yleensä aja kovia hiittejä, niin ennen kuin seuraavan kerran oriin nimi on listoilla, ajan lämminveristen sparraamana 25-vauhtia läpi 20-kyytisellä lopetuksella. Tahdon saada takuun, että kaikki on kunnossa. Hiittikärryistä kun ajaa ilman sekkiä, ei vaivoja huomaa.”

 

Costello voitti uskomattomalla menestyskaudellaan 2018 ravikuninkuuden ohella Nordic Kingin, Pohjoismaiden mestaruuden ja Suur-Hollola-ajon. Vuosi toi suomenhevoselle ennätyksellisen 281 100 euron tilin. Menestyksen lunnaat olivat kuitenkin tuntuvat.

 

”Tuo vuosi otti oriille koville, kun se joutui vielä lähdöissään usein raatamaan raskaimman kautta. Lisäksi tammoja vieraili Costellon luona runsaasti”, Herttua sanoo.

 

Tänä kesänä tammoja on visiteerannut vähemmän, reilut 40.

 

”Korona tietenkin vaikuttaa osaltaan, ja monet tammanomistajat odottavat, että oriin ensimmäinen ikäluokka tulee radoille. Ahokkaan Karin kanssa olen jutellut, ja hän sanoi, että Vieskerille tuli samanlainen välivuosi, kun ori oli sivussa ja ensimmäisiä jälkeläisnäyttöjä odoteltiin.”

 

Viimeksi 30. kesäkuuta 2019 startanneen Costellon vanhimmat varsat ovat nyt kaksivuotiaita.

 

Ville Herttua tunnetaan urheiluhenkisyydestään. Millä mielin hän on seurannut alkukesän suomenhevostaistoja?

 

”Caijus on hieno, nouseva ori. Hyvä, että uusia nimiä tulee huipulle. Vanhan liiton nimistä Välkyn Tuiskun menestys ilahduttaa. Kimmo Taipale on symppis kaveri. Aina morjestaa iloisesti kun nähdään. Hänelle jos jollekin menestyksen suo.”

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Hyviä ja huonoja uutisia Jokimaalta: Moilaselle 7000 - Costello jäi pois

Päivän ravit: Suur-Hollolassa Costellosta Cameron Evoon

Kylmäveristen Suur-Hollola-ajoon alkuerät – Costello palaa tauolta

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video