Toiseksi viimeinen varsakuvien kooste: Laitumen heinikko kahisee pikkukavioista - Uutiset - MT Ravinetti
Uutiset

Toiseksi viimeinen varsakuvien kooste: Laitumen heinikko kahisee pikkukavioista

Kuvagalleriassa on tällä kertaa kiinnostava kolmikko Tervolasta, kun kolme sisarustammaa varsoi kahdesta erisukuisesta oriista. Niistä kaksi esitellään tällä viikolla.
Lukijan kuva / Jenna Kaikkonen
Juhannusyönä syntyi Kiuruvedelle Koivuniemeen kaunis ja virkeä tammavarsa. Tässä Paula ja sen emä Kihilon Tuire nauttivat laitumella. Varsan isä on Vaellus. Kasvattaja Katriina Rauhala ja Sirpa Tabell Kiuruvedeltä tekivät varsomisen jälkeen kaupat sekä emästä että varsasta.

Vielä on tuleva viikko aikaa lähettää kuva omasta kasvatista MT:n ja MT Ravinetin koosteeseen. Viimeinen kuvagalleria julkaistaan ensi sunnuntaina 12. heinäkuuta. Siihen tarkoitetut kuvat on toimitettava sähköpostitse viimeistään perjantaina osoitteella kaijaleena.runsten@mt.fi.

Oman varsakuvan kanssa tarvitaan seuraavat tiedot: tamman nimi, varsan nimi (kutsuma- ja koko nimi) sekä isäori. Ilmoita myös hevosen omistajan tiedot: nimi, puhelinnumero ja paikkakunta. Erikseen tarvitaan myös kuvaajan nimi.

Järjestämme saapuneista otoksista parhaan varsakuvan äänestyksen sunnuntaina 19. heinäkuuta. Siihen valitaan kymmenen kuvaa, joista lukijat voivat äänestää suosikkinsa.

Korjattu 7.7. kello 9:23 kummankin tulevien viikkojen sunnuntain päivämäärät oikeiksi.

Lukijan kuva / Maarit Soini
Tervolassa on syntynyt kolme varsaa, joita yhdistää sama emänisä, ori P.V. Hemppa. 3.6. syntynyt Talismaani eli Mauno on emänsä Haltian ensimmäinen varsa. "Kotisiitoksena saadun ja hartaasti toivotun orivarsan isä on erisukuinen Railin Rasmus", kertoo viesti. Varsan omistaa Niina Myyrä Hämeenlinnasta.

Lukijan kuva / Maarit Soini
Tässä on Talismaanin pihattokaveri Luohti. 8.6. syntynyt ori on sekin emänsä Hunellan ensikkovarsa. "Ori on reippaan kokoinen ja lempeä tutkailija. Isänä kantakirjaori on Pikku-Laakeri", kertoo sen omistaja Katja Äijälä Tervolasta.

Lukijan kuva / Jenny Loueranta
Pienkasvattajan kausi päättyi viimeisen varsan syntymään 18. kesäkuuta, kertoo Jenny Loueranta Koskelta. Midsummer Leo on iso ja aktiivinen varsa, kuten kuva kertoo. Emä on BWT Envy ja isä Lee Van Cleef.

Lukijan kuva / Satu Puustinen
Pikkukavoiden kahinan heinikossa voi melkein kuulla, kun Melody of Morning Bliss eli Melodi spurttaa. Turkulaisen Helmi Puustisen kasvatti on yhdistelmästä Blueberryhill's Blue Diamond – Levisonn.

Lukijan kuva / Jenna Ryhänen
Femman Tuike on emänsä Fekotan Kultamaan ensimmäinen varsa. Isä on Vaellus. KAsvattaja on Jenna Ryhänen Lemiltä.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Rähmälleen hiekkakentälle ja mitä sitten syntyy? Varsakuvakisan voitto

Äänestys päättynyt: Mikä on tämän kesän onnistunein varsakuva?

Viikonlopun toinen tusina varsakuvia päättyy ihanaan yllätykseen

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video