Lappeen raviradan tulevaisuudesta keskusteltiin rakentavassa hengessä — "Ei siellä kukaan haukkunut tai vaatinut kenenkään eroa" - Uutiset - MT Ravinetti
Uutiset

Lappeen raviradan tulevaisuudesta keskusteltiin rakentavassa hengessä — "Ei siellä kukaan haukkunut tai vaatinut kenenkään eroa"

Lappeenrantalaisten tavoitteena on tuoda Kuninkuusravit takaisin Etelä-Karjalaan vuonna 2026.
MT
Lappeenrannassa aiotaan jatkossa panostaa entistä enemmän raviradan huoltamiseen, etteivät kesäkuun tapahtumat jakossa enää toistuisi. Sitä edellyttää myös raveja valvova Suomen Hippos.

Lappeenrannan Ravirata Oy järjesti maanantaina kaikille avoimen keskustelutilaisuuden Lappeen raviradan nykytilanteesta ja tulevaisuudesta.

Osanottajia kokouksessa oli Lappeenrannan Ravirata Oy:n puheenjohtaja Jyrki Jauhiaisen arvion perusteella noin 70 kappaletta. Vaikka Lappeen ravirata on ollut viime aikoina julkisuudessa esillä vähemmän mairittelevassa valossa, käytiin keskustelua silti Jauhiaisen mukaan hyvässä ja rakentavassa hengessä.

"Ei siellä kukaan haukkunut tai vaatinut kenenkään eroa, vaan katsottiin eteenpäin."

Kuumimmaksi puheenaiheeksi nousi luonnollisesti kesäkuun 22. päivän ravien keskeyttäminen. Ravit keskeytettiin, kun rataeläinlääkärin totesi kaviouran liian huonokuntoiseksi ravikisoja varten. Monet pitivät päätöstä epäonnistuneena.

"Ravien keskeytys harmitti. Se tehtiin ravikilpailusääntöjen vastaisesti," Jauhiainen linjaa.

Tilaisuudessa pohdittiinkin kovasti, miten vastaavat tilanteet voitaisiin tulevaisuudessa välttää. Radan hoitoon on etsitty viime viikkoina uusia tekijöitä, ja kiinnostuneita onkin Lappeenrannan Ravirata Oy:n toimitusjohtaja Antti Tammisen mukaan ilmoittautunut kolme kappaletta.

"Meillä on ikäsyistä jäänyt yksi henkilö pois radan hoitamisesta. Kun meillä on nyt tämä uusi lana, niin tarvitsemme periaatteessa kaksi traktoria ravien aikaan. Siksi meillä on tarvetta saada tulevaisuudessa lisää väkeä radan hoitoon," Tamminen avaa tilannetta.

Keskustelua käytiin myös vuoden 2025 Kuninkuusravien valumisesta Oululle. Ravien menettäminen harmitti suuresti monia keskustelutilaisuuden osanottajia.

"Yhä monille olivat epäselviä ne kriteerit, joilla Oulu ohitti Lappeenrannan. Monet sitä sanoivat, että me tunnutaan Hippoksessa olevan tikun nokassa. Että joku meitä tässä kunkkarihommassa jahtaa", Jauhiainen harmittelee.

Pettymys ei kuitenkaan ole lannistanut lappeenrantalaisia. Jauhiaisen mukaan tavoitteena on nyt saada vuoden 2026 Kuninkuusravit Lappeenrantaan.

"Tässä on kolme vuotta aikaa parantaa tulosta ja mainetta, joka tuon radan takia nyt ryvettyi."

Mikään kohtalokas kolaus radan maineelle kesäkuu ei ainakaan ensi sunnuntaina ravien osallistujamäärän perusteella ollut.

"Paljon on hevosia ilmoittanut ensi sunnuntain raveihin. Luotetaan ja uskotaan siihen, että pystytään ajamaan hyvällä raviradalla. Ja kyllähän siihen nyt panostetaan."

Radan taloudellinen tilanne ei osanottajia erityisemmin huolettanut vaikeasta viime vuodesta huolimatta. Tammisen mukaan puheet radan taloudellisista vaikeuksista eivät pidä paikkaansa.

"Meillä on alkuvuosi mennyt hyvin ja kassa on kunnossa."

Yhtiön alkuvuoden ensimmäisen neljänneksen tulos oli 75 000 euroa parempi viime vuoteen verrattuna. Tamminen arvioi, että ainut potentiaalinen tiukka paikka raviradan toiminnalle olisi äkillinen ja mittava investointitarve. Esimerkiksi uutta traktoria radalle ei voida ostaa, vaikka uuden lanan vetäminen sitä vaatisi. Tarpeeksi tehokkaan uuden traktorin hankkiminen kustantaisi noin 250 000 euroa, mihin yhtiöllä ei Tammisen mukaan ole tällä hetkellä varaa. Hoitamatta rata ei kuitenkaan jää.

"Ravien ajaksi vuokraamme isomman traktorin, jolla rataa voidaan hoitaa."

Lappeenrannan Ravirata Oy:n järjestäytymiskokouksessa 30.6. päätettiin neljän uuden toimikunnan perustamisesta, joihin maanantain kokouksessa etsittiin jäseniä. Tammisen mukaan kiinnostusta toimikuntia kohtaan löytyi hyvin.

Talkoo-toimikunnan jäsenet pääsevät vauhtiin jo lauantaina, kun radan ympäristöä laitetaan yhteisvoimin edustuskuntoon.

"Pieniä juttuja, jotka on kuitenkin hyvä korjata. Luvassa on esimerkiksi terassien öljyämistä, maalaushommia ja aitojen oikaisua", Tamminen luettelee.

Toimihenkilöitä tarvitaan tulevaisuudessa myös muihin tehtäviin, kuten lähettäjiksi, tuomareiksi ja varikkoalueen toimihenkilöiksi. Myös ravintolapalveluiden tuottamiseen tarvitaan henkilökuntaa.

Lue lisää:

Lappeen Jauhiainen ei hyväksy ehdotusta Kuninkuusravien keskittämisestä – "ihmepeliä meitä vastaan"

Lappeenrannan Ravirata Oy:n puheenjohtaja Jyrki Jauhiainen ihmettelee eläinlääkärin osakseen saamaa painostusta

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Raviratojen vähentäminen ei ole ratkaisu

Lappeen Jauhiainen ei hyväksy ehdotusta Kuninkuusravien keskittämisestä – "ihmepeliä meitä vastaan"

Lappeenrannan Ravirata Oy:n puheenjohtaja Jyrki Jauhiainen ihmettelee eläinlääkärin osakseen saamaa painostusta

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video