Evartin joukkueella parhaat kortit - Tähen Toivomus nyt haastajana - Uutiset - MT Ravinetti
Uutiset

Evartin joukkueella parhaat kortit - Tähen Toivomus nyt haastajana

Draamaa toivottiin ja draamaa saatiin kuninkuuskisan lyhyellä matkalla. Lissun Eerikin mahdollisuudet paloivat laukkaan ja Tähen Toivomuksen taustavoimiakin pidettiin jännityksessä. Evartti ja Team Pihtipudas ei jättänyt epäselvää mailillakaan: tilanne on herkullinen kärkihevoselle.
Terhi Piispa-Helisten
Ratkaisun makua? Mihin muut jäivät, kun Evartti ja Santtu Raitala kaasuttivat maililla karkuun? Tähen Toivomus kirii myös hyvin.

Seinäjoen 32-vuotias rataennätys 21,2 meni oriiden maililla uusiksi. Evartti ravasi helpolla tyylillä 20,5. Joriini laukkasi loppukaarteessa, ja siitä seurasi tutkinta. Häiritsikö Tähen Toivomus Joriinia esimerkiksi hylkäyksen veroisesti?

"En osannut odottaa että tuota noin tarkasti katseltaisiin", Henri Bollström hallitsevan ravikuninkaan ainakin vielä hetken aikaa rattailta raportoi.

"Siinä tuli hipaisu, mutta meillä kummallakin oli hevonen vähän vino siinä tilanteessa, eikä se ollut meidän syytä yksin. Siinä oli periaatteessa hyvinkin tilaa meille tulla. Hevonen kiri loppua hyvin, eikä olla luovutettu, vaikka Evartti on kova."

Hylkyä ei siis tullut. Tuomaristokin katsoi tilanteen lopulta samoin silmin: samaa paikkaa haettiin. Näin Tähen Toivomus lähtee kakkossijalta kokonaisajassa 1,6 sekuntia Evarttia jäljessä, ja käytännössä kai tämä kaksikko ratkaissee seppeleen, ja valtit ovat Santtu Raitalan käsissä.

"Ei ollut hylyn paikka", Hannu Hietanen kommentoi.

"Kummallakin oli hevonen vino. Joriini ei ole nyt ihan parhaimmillaan nyt, harmi kyllä."

"Auto lähtee täällä vähän kiirellä ja nykien, mutta ei se ratkaissut meidän tilannetta", Ari Moilanen kertoo.

"En saanut laukkaa alas, kun ulkopuolella oli hevonen, ja se meni pitkäksi. Jos olisi ollut tilaa olisimme saaneet lennossa alas, eikä olisi hävitty paljoakaan."

"Ei saa nuolaista etuajassa", Antti Ojanperä huokaa.

"Hyvä tilanne kuitenkin. Riisutaan kaikki kengät. Taktiikasta en osaa sanoa, mutta Santulla tuntuu olevan homma hanskassa. Jännäähän tämä on, kun ei ole Evartilla aiempaa kokemusta tällaisesti. Se on kuitenkin hyvä ajettava, menee sitä vauhtia, mitä kuski haluaa."

Voit katsoa kuninkuuskisojen tilanteet mobiilihepan oikeasta laidasta.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Hietasen tallin uusien vahvistusten kuulumiset: "Talveen tähdätään kummallakin"

Kriteriumkarsinnat: Magical Princess palasi huimalla tyylillä ja ME-ajalla tasolleen

Siirin Älli siirtyi vaivojen takia kotitreeniin

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video