Uutiset

Hoitoalan ammattilainen Talvikki Niiniketo seikkailee supertähti Zacon Gion kumppanina

Helsinkiläinen hoitoalan ammattilainen Talvikki Niiniketo lähti 2011 sairausloman tuuraajaksi pariksi kuukaudeksi Italiaan tallitöihin. Nyt hän seikkailee maailman parhaan ravurin rinnalla.
Anne Ehlert
Korona-ajan Italian sankarit: Napolin Lotteria-ajon voittaja vuosimallia 2020, Zacon Gio ja hoitajansa Talvikki Niiniketo.

"Jouluksi kotiin", sanoi Talvikki Niiniketo vanhemmilleen, kun hän lähti Italiaan syksyllä 2011 kahdeksi kuukaudeksi sairaslomansijaiseksi Fabio Restellin tallille, jossa hän oli jo työskennellyt vajaan vuoden 2008-2009. Toisin kävi.

Viimeiset pari vuotta Niinikedolta on mennyt maailman ykkösravuriksi, ainakin yhdeksi niistä, nousseen Zacon Gion, viime viikonlopun Lotteria-ajon sankarin päivittäisen hyvinvoinnin huolehtimisessa, muun muassa. Koulutettu hoitoalan ammattilainen kun on. Joku voi toki ajatella, että Amerikasta löytyy maailman paras tai Ranskasta Face Time Bourbon. Jälkimmäisen Zacon Gio on kuitenkin kohdannut kahdesti ja voittanut yhtä monesti. Amerikassa ori kävi puolestaan 2019 Yonkers Internationalissa eli epävirallisessa ravureiden MM:ssä ja pesi kaikki jo nelivuotiaana.

Tästä pääset Zacon Gion uran startteihin. Osassa starteista, esimerkiksi tuoreimmassa Lotterian finaalissa pääset katsomaan lähdön klikkaamalla päivämäärän perässä sijaitsevaa videokameran muotoista ikonia.

Mutta minä jouluna Talvikki Niiniketo kotiin tulee, jää nähtäväksi? Hän aikoo nimittäin katsoa hoidokkinsa mestari Zacon Gion kilpailu-uran mahdollisuudet loppuun asti. Ori on vasta viisi, joten kuka tietää mitä seikkailuja on edessä? Matka on ollut jo tähän mennessä todella hämmästyttävä.

Hevoset tulivat Talvikki Niinikedon elämään ensin harrastuksen muodossa.

"Kävin ensin ratsastamassa, kuten moni tyttö on tehnyt. Tallilla jossa kävin, tallimestari Petri Nykänen kiinnostui ravureistakin, ja sitä kautta sain minäkin tartunnan ja aakkosia lajiin. Suomenhevonen Syntipukki oli ensimmäinen osaksi oma hevonen, muttei mikään suuri menestystarina. Se oli ratsuna lopulta paljon parempi kuin ravurina."

Niiniketo hankki Suomessa lähihoitajan koulutuksen ja lähinnä harrasteli hevosia. Kuitenkin hän oli Risto Airaksisella tallityössä ennen Italiaan siirtymistään.

"Se oli tärkeää aikaa uran kannalta. Riston hevoset olivat hyviä silloin, ja minulla paljon vastuuta, kun hän ei lonkkaongelmien takia jonkin aikaa pystynyt itse ajamaan hevosia. Sitten vastasin vain ilmoitukseen, jossa haettiin hevosenhoitajaa Italiaan. Ensimmäisen reissun jälkeen olin pari vuotta taas Suomessa ja jatkoin hoitoalan opintoja ammattikorkeakoulussa. Sen jälkeen tuli tuo sairaslomansijaisuus, ja sillä reissulla ollaan vieläkin."

"Välillä on jo ollut väsymystäkin hevosenhoitajan työhön, mutta nyt Zaconin kanssa taas jaksaa. Minulla on kuusi hoitohevosta, ja joukossa on vielä toinenkin huippu, nelivuotias tamma Ambra Grif (Varenne). Koko tallissahan on paljon huippuhevosia ja kaikkiaan toistasataa valmennettavaa. Minä saan vähän helpotusta Zaconin vuoksi, kun normimäärä on kahdeksan hevosta per hoitaja. Täällähän työ on sikäli helpompaa, kuin esimerkiksi Suomessa, että työhön ei kuulu karsinoiden siivous. Niiden puhdistus on eri ihmisten työ."

"Työpäivä on muutenkin vähän erilainen. Aamukuuden maissa aloitellaan. Puolenpäivän aikaan, viimeistään yhdeltä on lounas ja sen jälkeen siesta, se suurin ero muun maailman töihin. Kolmelta taas palataan hommiin ja viiden kuuden välillä yleensä loppuu. Minulle ei tule niin hirveästi ravireissujakaan, kun huolehdin Zaconista, joka on monellakin tapaa erikoistapaus. Hoidokkini saattavat kulkea raveissa toisen hoitajan valjastettavana. Kuusi päivää viikossa on töitä. Ehlert on hyvä paikka, sekä Holger että vaimonsa Anne (Suomesta) ovat tosi mukavia. Ja Holger on erittäin taitava hevosten kanssa, joten siksikin tämä on hyvä työpaikka."

Mikä siitä Zacon Giosta (isä Ruty Grif, joka on hieman tuntemattomampi Varenne poika) tekee niin erikoisen tarinan?

"Zacon Giohan tuli talliin ihan tavallisen hevosen maineessa napolilaiselta valmentajalta, joka alkuun omistikin puolikkaan. Siitä tuli heti 2018 tullessaan talliin minun passini. Eikä oriin sukukaan tehnyt vaikutusta. Nykyinen omistaja Giuseppe Franco perheineen omisti silloin toisen puolikkaan, mutta lunasti edellisen valmentajan ulos. Ori on ottanut sitten täällä meillä melkoisia harppauksia kehityksessä. Samalla sen itseluottamus on kasvanut sellaisiin mittoihin, että herra vähän luulee saavansa tehdä mitä vaan. Viime kesänä sillä myös astutettiin, ja se on vielä lisännyt pullistelua."

"Ei se ilkeä ole ollenkaan, mutta leikkisä. Minä olen sen oppinut tuntemaan ja näen yleensä 20 sekuntia ennen, että nyt on tulossa yllätysliike. Siinä pärjää, kun on hereillä. Siksi olen aika paljon läsnä oriin liikkeissä ja ajankin ison osan sen treenistä. Tietenkin kaikki onnistumiset, mitä ollaan sen kanssa koettu, Amerikan reissu, Napoli viimeksi ja moni muu, ovat olleet mahtavia seikkailuja."

"Olen ajatellut jatkaa mukana tulevissakin vaiheissa. Tänä vuonna Yonkersia ei ajettu, mutta ori on sinne ensi vuodeksi jo automaattisesti kutsuttu 'puolustavana mestarina'. Seuraavaksi on tähtäimessä Milanon Gran Premio delle Nazioni seitsemäs joulukuuta. Sitten lienee vuorossa Vincennesin talvimeeting, mutta mihin lähtöihin siellä tähdätään, on vielä epäselvää. Sitten keväästä pitää kertoa yksi juttu. Yonkers oli Holgerin haave, ja se toteutui. Lotteria oli omistajan haave, ja siinäkin kävi hyvin. Jos minä jostain hevoskilpailusta haaveilen, niin Elitloppetista. Josko sekin toteutuisi?"

Ehlert on ollut pannassa Elitloppetissa aikaisempien dopingrikkomustensa takia?

"Hän on rangaistuksensa kärsinyt. En osaa tuosta muuta ajatella, kuin että jos Daniel Redén saisi osallistua ajettuaan aiemmin kilpaa hermokatkaistulla hevosella, niin onhan se vähän kummalista ellei Ehlert pääse mukaan. Mutta se selviää sitten. Sinne on vielä matkaa, mutta tällä hevosella voi haaveilla sellaisesta kuitenkin."

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Chief Orlando valloitti Montegiorgion

Tuore Elitloppet-voittaja Cokstile vaihtaa heti tallia

Uutisviikko minuutissa: kaikki huipentui Massiin

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video