Uutiset

Viikon vieras: Reissaava ravimies Ruokonen – sata päivää jumissa Tongalla ja muita matkakertomuksia

Tiistaina Teivossa voittoa Sergio Leonen rattailla juhlinut Antti Ruokonen on tehnyt kaukomatkoiltaan näyttävän paluun kotimaahansa. Paluu on kuitenkin vain väliaikainen, sillä maailman tuulet tempaisevat nuoren miehen ennen pitkää jälleen mukaansa.
Niki Soukkio
Antti Ruokonen palmupuun katveessa Filippiinien Port Betonissa. 27-vuotias nuorimies vaikuttaa tällä hetkellä hiukan toisenlaisessa miljöössä, nimittäin marraskuisessa Lahdessa.

Varoitus Sinulle, parahin lukija. Seuraava matkakertomus saattaa saada pään pyörälle ja aiheuttaa turbulenssia, sen verran rivakalla tahdilla vaihtuvat maat ja mantereet.

 

Hevossuvun vesan Antti Ruokosen elämä oli kesällä 2017 saranakohdassa. Hän oli saanut venähtämään päässeet kaupallisen alan opintonsa Haaga-Helian ammattikorkeakoulussa viimein päätökseen, eikä mikään tyynnyttänyt hänen levottomaksi äitynyttä mieltään.

 

Ruokonen oli aina haaveillut, että hän pakkaisi repun ja suuntaisi määrittelemättömäksi ajaksi maailmalle. Määränpäällä ei niinkään ollut väliä, tärkeintä oli päästä lähtemään.

 

Kohteeksi valikoitui Australia, ja työpaikka löytyi maan väkirikkaimmassa osavaltiossa Uudessa Etelä-Walesissa sijaitsevasta Bathurstin kaupungista. Ruokonen pääsi töihin hänelle läheisten hevosten pariin paikalliselle peitsaritallille.

 

Ruokonen lähti matkaan terveellä itseluottamuksella varustettuna. Itseluottamus ulottui myös hänen kielitaitoonsa. Sen hän kuitenkin havaitsi perillä Australiassa luulemaansa vajavaisemmaksi.

 

”Kun koetin tilata McDonaldsilla hampurilaista, niin myyjä katsoi, että mitähän tuokin selittää ja mitähän se haluaa”, Ruokonen muistelee.

 

Rohkeasti englantia puhumalla kielimuuri alkoi murtua. Ruokonen ei kuitenkaan tuntenut peitsarihevosia omakseen, ja joulun tienoilla hän suuntasi Bathurstista Australian suurimpaan kaupunkiin Sydneyyn.

 

Työn ja rahan puute pistivät toimimaan. Hän muisti nähneensä televisiossa ohjelman, missä suomalainen julkkiskokki Tomi Björck kertoi pyörittävänsä Sydneyssä ravintolaa. Ruokonen riimitteli entuudestaan täysin vieraalle Björckille Facebookissa rohkeasti viestin: ”Nopeakätinen suomalainen vailla työtä, löytyisikö mitään?”.

 

Ja kas, Björck vastasi viestiin. Töitä löytyi.

 

”Nakkikonehommia, eli lähinnä tiskasin. Kyllä mä jonkun annoksen teossa kokkejakin avustin.”

 

Ruokosen ajoitus oli oiva, sillä oltuaan vasta pari viikkoa töissä Björckin Blanca Bar & Diningissä, pomo järjesti alaisilleen pidot.

 

”Hän oli vuokrannut huvijahdin, ja siinä me Sydneyn oopperatalon edessä seilattiin ja juhlittiin.”

 

Myös pomo oli paikalla.

 

”Björck oli tosi mukava ja rento tyyppi.”

 

Pian Ruokosen oli aika jatkaa matkaa. Hän sanoo, että pankkitili näytti nollaa, mutta saldo alkoi virota hänen saamiensa raksahommien ansiosta. Ruokonen ahkeroi ja säästi sen verran rahaa, että se kustantaisi hänen viiden kuukauden seikkailunsa Aasiassa.

 

Aasian-kiertue alkoi Indonesiasta. Oltuaan yhdellä maan 17 000:sta saaresta, Ruokonen todisti voimakasta maanjäristystä. Hän kertoo, kuinka paikalliset rynnivät veneisiinsä ja pakenivat. Vain turistit jäivät saarelle. Kun vavahtelu viimein lakkasi, rakennukset olivat raunioina.

 

Indonesiasta Ruokonen matkasi junalla halki Thaimaan. Sieltä hän jatkoi bussilla Laosin kautta Kambodzaan. Neljän kuukauden reissaamisen jälkeen iski ikävä. Ei kotiin, vaan hevosten luokse. Ruokosen veri veti talleille takaisin.

 

Kun viisumiasiat järjestyivät, Ruokonen palasi Australiaan. Tallitöitä oli tarjolla Melbournen lähellä Ballaratin kaupungissa sijaitsevalta Yabby Dam Racingilta.

 

Yabby Damin perustaja, liike-elämässä menestynyt Pat Driscoll oli aikoinaan Pariisissa ollessaan nähnyt mainoksen Prix d'Amerique-raveista. Hän kiinnostui asiasta, suuntasi tapahtumaan ja rakastui raviurheiluun.

 

Seuraavat viisi vuotta Driscoll kiersi Euroopan menestystalleja ja tutustui lajiin sekä sen huippuammattilaisiin. Kotipuolessa hän toteutti kunnianhimoisen hankkeensa. Hän osti maatilan ja perusti Yabby Damin laajamittaista toimintaa pyörittävän kilpatallin. Valmentajaksi pestattiin Anton Golimo. Ruokonen tuli lenkiksi tallin viiden-kuuden hengen työyhteisöön.

 

Hevosia Yabby Damilla on kymmeniä. Kun selaa tallin asukkaiden sukutauluja, vastaan tulee spontaania päännyökyttelyä aiheuttavia nimiä, kuten Ready Cash ja Love You. Driscollin viehätys ranskalaista raviurheilua kohtaan välittyy kirkkaasti.

 

Ruokonen piti ajastaan Yabby Damilla. Hän pääsi ajamaan kilpaakin. Ensimmäinen startti toi kakkosen, sitten napsahti jo voitto. Tämän jälkeen tuli kuitenkin laukkoja ja epäonnistumisia, ja ajotahti harveni.

 

”Se oli tulos tai ulos.”

 

Ruokonen kertoo, että toisin kuin Suomessa kuvitellaan, kilvanajo on Australiassa sangen siistiä. Ei niin siistiä kuin Pohjoismaissa, mutta liian innokkaasta kannustamisesta saa helposti sanktioita, jopa ajokieltoa. Takavuosien karskia ”ohjat-yhteen-käteen-ja-korkealta-sekä-kovaa” -käskemistä ei enää Australiassa näe.

 

”Palkintotaso on hyvä, minimipalkinto on 4 000 dollarin eli 2 500 euron tienoilla. Lisäksi rahalla on Australiassa enemmän ostovoimaa, ja hevospuolen kulut ovat pienemmät.”

 

”Lauantaisin on isompia raveja. Viikolla ajetaan sitten varsin arkisiakin kisoja. Australian raviurheilun taso nousee kaiken aikaa. He ottavat eurooppalaisia kiinni. Harrastajilla on rahaa ja halua panostaa lajiin. Ravureita syntyy suhteessa peitsareihin nyt aiempaa enemmän. Laukka on kuningaslaji, mutta raviurheilu on yhteiskunnallisesti ehkä paremmassa asemassa siellä kuin Suomessa.”

 

Australialaisten treenausmetodit eroavat eurooppalaisten vastaavista.

 

”Siellä sovelletaan sellaista vanhaa jenkkisysteemiä. Radalla hiitataan, ja enemmän ajetaan vauhtia kuin matkaa. Jotkut valmentajat ovat tosin alkaneet jo treenata intervallipohjaisestikin. Peitsareita valmennetaan sitten tosi kovaa.”

 

”Kun menin Australiaan, ajattelin, että eihän nää ymmärrä treenaamisesta mitään. Katselin hommia sinivalkoisten lasien läpi. Mutta kyllä siellä ymmärrystä on takana, ja olen mäkin omaksunut uusia asioita. Aina oppii, kun jaksaa kuunnella ja katsella”, Ruokonen linjaa.

 

Viisumiongelmat pistivät pian Australian maankamaran polttamaan Ruokosen jalkojen alla. Hän lensi Filippiineille pariksi kuukaudeksi odottamaan ongelman ratkeamista. Kun mitään ei tapahtunut, vei tie Uuteen-Seelantiin. Siellä hän vietti aikaansa ravitallilla hevosia ajaen.

 

Seuraava etappi oli maailman pienimpiin valtioihin kuuluva Tonga. Eteläisellä Tyynellämerellä sijaitsevassa saaristovaltiossa on vain reilut satatuhatta asukasta.

 

Sitten iski korona.

 

Ruokonen oli ehtinyt olla Tongassa vain pari päivää, kun maan rajat menivät kiinni. Samoin sulkeutui Australia. Ruokonen odotti, mihin suuntaan sekava tilanne kehittyisi. Tonga oli tyhjentynyt turisteista, ja Ruokosen odotus sen kuin jatkui. Ja jatkui. Aika alkoi käydä pitkäksi. Hän vietti Tongassa sata lopulta maleksien edennyttä päivää, ennen kuin lento Suomeen järjestyi.

 

Lento kesti välilaskuineen kolme vuorokautta. Suomeen Ruokonen saapui viime kesänä Suur-Hollola-ajon aikaan.

 

Reissumies kääntyi tutun ystävänsä Juuso Holttisen puoleen.

 

”Juuso on mun turvaverkko. Aina kun olen tarvinnut töitä, Juuso on niitä järkännyt. Hänellä mä olin juuri ennen Australiaan lähtöäkin. Elokuussa aloitin sitten Juusolla jälleen työt.”

 

Isoisänsä, Nastolassa talliaan pitävän, Jorma Ruokosen valmennettavia Antti on ohjastanut viime aikoina hyvällä menestyksellä. Tiistaina tuli voitto Sergio Leonella.

 

”En mä ole muuten ehtinyt käydä papan tallilla, mutta jos he tulevat hiitille tänne Jokimaalle, niin silloin mä ajelen kaverina. Papan hevosia olen kengittänyt, muiden hevosia en. Silloin loppuisivat päivästä tunnit.”

 

Ruokonen on matkan varrella ymmärtänyt, että hevoset kuuluvat hänen elämäänsä. Hän syntyi hevoshenkiseen perheeseen. Hänen vanhempansa pyörittivät ravitallia, ja hevoset liittyivät jo lapsuudessa päivään jokaiseen. Aivan kuten isänpuolen pappa Jorma Ruokonen, myöskin hänen äidin puolen isoisänsä Erik Skutnabb on pitkän polun kulkenut ravivalmentaja - ja kosmopoliitti, kuten hänen lapsenlapsensakin.

 

Ruokoselta löytyy jo ajalta ennen Australiaa vertailupohjaa myös muista töistä, sillä armeijan jälkeen hän hyppäsi hetkeksi hevosalalta sivuun.

 

”Olin silloin siinä pisteessä, että isä oli ajautunut omassa elämässään vaikeuksiin, eikä meidän sukunimi ollut sen vuoksi salonkikelpoinen. Bisnesala alkoi kiinnostaa, ja sitähän mä opiskelinkin. Mutta kyllä se on selväksi tullut, että hevosten parista löytyy mun ura.”

 

Ruokosesta on mukava olla kotimaassaan. Hän osti Pekka Tähkälältä Maloney-ruunan, jota hän laittelee töidensä ohessa Holttisen tallilla. Maloneyn laukkaprosentti on sen uran 31:ssa startissa karmaisevan korkea 77.

 

”Haasteita pitää olla”, Ruokonen naurahtaa ja jatkaa:

 

”Maloneylla on paikat ikäisekseen loistavassa kunnossa. Pekka on pitänyt sitä tosi hyvin. Kiva kun löytyi tällainen hevonen, kun mun budjetti oli rajallinen. Ei ole tuota maallista mammonaa päässyt kertymään. Henkistä pääomaa on karttunut senkin edestä.”

 

Maloneyn kohdallakin Ruokonen on näyttänyt hevosmiestaitonsa. Alla on Teivon kakkonen ja uusi ennätys.

 

Ruokosella on kaveripiirissään paljon ystäviä, jotka eivät ole vihkiytyneet ravien piiriin. He ovat kautta vuosien suhtautuneet Ruokosen hevosinnostukseen positiivisesti.

 

”Kun mä laitoin kuvan Maloneysta meidän kaveriporukan WhatsApp-ryhmään, he alkoivat heti tiedustella, että pääseekö kimppaan mukaan. Nyt Maloneylla on kuusi-seitsemän omistajaa.”

 

Korona pitää Ruokosen toistaiseksi Suomessa. Paluu Australiaan on kuitenkin edessä, ennemmin tai myöhemmin. Ruokonen arvelee, että matka mahtaa päästä alkamaan vasta, kun vuosi 2021 on ollut kalentereista esille käännettynä jo hyvän tovin.

 

Kysymykseen: ”Missä näet itsesi kymmenen vuoden päästä?”, Ruokonen ei osaa antaa vastausta.

 

”Just naurettiin kaverin kanssa, että kunpa tietäisi edes, missä sitä on viiden viikon päästä. Multa kysyttiin muuten Vermon ravilähetyksessä kymmenkunta vuotta sitten just sama kysymys. Vastasin silloin, että olen Fintoton toimitusjohtajana. Nappiin meni sekin veikkaus, koko firmaa ei enää ole olemassakaan.”

 

”Sen mä kuitenkin tiedän, että mä menen takaisin Australiaan hevoshommiin, ja katson, mitä saan siellä aikaan. Tulevaisuus voi olla Australiassa, tai Suomessa - tai jossain muuallakin. Sen näkee sitten, minkälainen tilanne ammattivalmentajilla on Suomessa kymmenen vuoden päästä. Toivottavasti tilanne on hyvä.”

 

”Mun matkustuskipinä ei ole vielä sammunut. Tahdon tehdä vielä ainakin yhden ison reissun, Pohjois-, Väli- ja Etelä-Amerikkaan. Haluan nähdä ja kokea, en ole valmis asettumaan aloilleni”, sanoo 27-vuotias nuorukainen.

 

Ennakkoluulotonta ja elämännälkäistä Ruokosta kuunnellessani kumpuaa tajunnan takamailta mieleeni syksyllä ajasta iäisyyteen poistuneen sanoittajamestari Vexi Salmen värssy:

 

”Maailma on kaunis ja hyvä elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille.”

 

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Viikon vieras: ”Ravialan pitää viestiä sitä, miten tinkimättömästi hevosista pidetään huolta”

Viikon vieras: Kahden vaativan ammatin sulava yhdistäminen

Viikon vieras: ”Mä olen valmistunut kahdesta koulusta, Helsingin ja Vermon yliopistoista”

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video