Uutiset

Päivän ravit: Bismarck Porissa, Mannerheim Östersundissa

Tänään päähuomion keräävät suurmiehiltä nimensä saaneet laaturavurit.
Terhi Piispa-Helisten
Kotimaan latuässien muodostaman Talli Hiihtoliidon ylpeys Bismarck Comery hakee tänään Olli Koivusen opastamana hanakasti paluuta parrasvaloihin.

Tiistaina kääntyvät katseet Poriin. Bismarck Comery kohtaa lähdössään sopivan vastuksen. Maa on valtakunnassamme paikoitellen valkoisenaan, joten joko alkaa myös huippuhiihtäjien kimppahevosen etsikkoaika?

 

Taistelijatamma Layla on suomenhevosten keskipitkän matkan koitoksessa kuudenkymmenen metrin pakiltaankin muille paha päihitettävä.

 

Illan seiskalähdön Troikkaan on asetettu 5 000 euron ekstraraha.

 

Porin Toto5-ilta käyntiin kello 18.

 

Östersundin Toto64-raveista poimitaan esille suomalaistaustainen J.H.Mannerheim. Ikäluokkansa parhaimmistoon kuulunut ruuna tekee uutta tulemistaan Daniel Wäjerstenin käsistä. Tuoreimmasta kisasta lohkesi jo voitto – sen jälkeen J.H.Mannerheim on toki jäänyt kertaalleen pois. Östersundin Toto64-pelin kolmannessa kohteessa ruunalla on oiva sauma jatkaa kultakannassa.

 

Östersundin Toto64-kierros alkaa kello 20.30.

 

Asiantuntijalähetys TotoTV:ssä kello 18.30-22.30.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Päivän ravit: Kouvolassa paukkuu pakkanen – katseet Åbyyn

Päivän ravit: Nousevien nimien kova kolmikamppailu käynnistää kierroksen

Päivän ravit: Mielenkiintoisia debyyttejä, isoja suosikkeja ja kaksinkamppailuja

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video