Uutiset

Raviurheilu on Nelli Lindholmille työ ja harrastus

Lajin ytimessä elävä kaipaa lisää nuoria luottamustoimiin.
Antti Savolainen
Nelli Lindholm opiskelee työn ohessa hevosurheilumanageriksi. Myös kesken olevat agrologiopinnot on tarkoitus saada valmiiksi.

Oulun raviradan kilpailuvastaava Nelli Lindholm on silminnähden tyytyväinen työhönsä. Vuosi sitten joulukuussa alkanut pesti on vastannut hevosia ja raviurheilua vapaa-ajallaan harrastavan naisen odotuksia.

”Onhan tämä ihan lottovoitto, että sain paikan itseä kiinnostavalta alalta ja kotimaisemista. Olin jo aiemmin tehnyt täällä osa-aikaisena nuorisovastaavan töitä, joten tästä työstä oli käsitys olemassa. Koko ajan olen saanut oppia lisää ja kehittää itseäni”, Haukiputaalla asuva 25-vuotias Lindholm kertaa.

Kilpailuvastaavan toimenkuvaan kuuluu pääasiassa ravikilpailujen järjestäminen yhdessä muun henkilökunnan kanssa. Tänä vuonna Oulussa ajetaan 31 ravit, joista viimeiset tulevana lauantaina. Ensi vuonna radalla järjestetään 28 ravit.

”Toimistotyö, jossa pääsee ulkoilmaan ja ravien ytimeen”, Lindholm tiivistää.

Äimärautio on merkittävä hevoskeskittymä aivan Oulun keskustan kupeessa. Alueella on arviolta 200 ravi- ja ratsuhevosta. Raviradan ja maneesien lisäksi alueella on hiittisuora ja viiden kilometrin mittainen valmennusreitti meren rannassa. Äimärautiolla käydään myös ajamassa ravureiden kovempia harjoituksia naapurikuntia myöten.

”Täällä on tosi hyvät treenipaikat, jotka ovat aina kunnossa, kiitos ratamestari Antti Jaaran. Tänne sopisi oikein hyvin vielä joku isompaa kilpatallia pitävä ravivalmentaja. Tallikin löytyisi.”

Lindholm korostaa nuorisotyön tärkeyttä. Äimärautiolla sitä hoitaa kaksi osa-aikaista työntekijää.

”Ponikerhon jatkeeksi pitäisi saada vielä ravikoulu nuoria ja aikuisia varten. Raviharrastukseen kiinni pääseminen on tehtävä mahdollisimman helpoksi.”

Ravien lisäksi raviradat yrittävät saada tiloihinsa muitakin tapahtumia. Ensi vuonna Äimärautiolla järjestetään muun muassa metallimusiikkifestivaali.

”Yritämme jatkuvasti kertoa ihmisille, että meiltä löytyy paljon tilaa sisältä ja ulkoalueilta. Monelle voi olla vieläkin yllätys, miten hyvät uusitut ravintolatilat täällä on keittiöineen. Niissä voi järjestä vaikka miten hienot juhlat.”

Lindholmin tausta on nykyiseen työhön varsin otollinen. Kotona on aina ollut hevosia, sillä isä ja äiti ovat aktiivisia raviharrastajia. Ensimmäisen poninsa Lindholm sai kuuden vanhana.

”Alkuun sitä ajoivat poniraveissa lainakuskit, kunnes suoritin kymmenenvuotiaana poniajoluvan. Poni on vieläkin meillä kotitallissa Haukiputaalla.”

Raviperimä on vahva, sillä ensimmäisen hevosensa Lindholm hankki 16-vuotiaana yhdessä aktiivisesti raveja harrastavan pappansa Matti Kalajan kanssa.

Lindholm tuntee myös ravien luottamustoiminnan. Hänet valittiin 18-vuotiaana Virpiniemen Hevosystävien hallitukseen ja kahden kauden jälkeen puheenjohtajaksi. Pesti päättyi nykyisen työn viedessä ajan.

Myös Suomen Hippoksen valtuuskunnassa hän istui kahden vuoden ajan nuorisoedustajana, jolla on puheoikeus, muttei äänestysoikeutta.

Nisulan Markku minut aikanaan houkutteli yhdistystoimintaan ja on ollut siinä oppi-isänä. Yhdistystoiminta on antanut minulle paljon oppia ja osaamista”, Lindholm kiittää.

Hän kaipaa lisää nuoria mukaan alan luottamustehtäviin. Hän epäilee, että ihmisille ei välttämättä enää nykyisin ole aivan selvää, missä ja miten päätöksiä tehdään.

”Voisiko yhdistystoiminnan perusteita opettaa vaikka jo alan kouluissa? Nuorilla on kirkkaita ideoita, joista olisi paljon apua tälle lajille.”

Nelli Lindholmin työpaikka ja harrastus ovat lähellä toisiaan. Oulun raviradan toimistorakennukselta on reilut 150 metriä Matti ja Tapio Kalajan tallille, jossa Lindholmin kolme valmennettavaa asuvat. Myös niiden valmennuspaikat löytyvät Äimäraution alueelta.

”Tapio on pappani veli. Häneltä olen saanut paljon vinkkejä hevosten treenaamiseen. Molemmilla on siitä tietysti omat näkemyksensä, mutta paljon on myös yhteistä. Tapioon verrattuna treenimäärissä on ehkä hiukan eroa. Hän sitten välillä muistuttelee, että kyllä niitä pitää välillä ajaa kovemminkin”, Lindholm luonnehtii.

Hän ajaa hevosiaan joka toinen päivä. Kovempi treeni on vuorossa neljän päivän välein.

”Silloin ajan reippaampia vetoja tuolla suoralla.”

Reilu kuukausi sitten Suomeen saapunut kolmevuotias Hollister Sisu on tuorein tulokas.

”Sen lisäksi on kaksi viisivuotiasta, M.T. Neutron ja Enjoy’s Travolta. Niiden kanssa on ollut paljon huonoa tuuriakin ja vähän terveysongelmia.”

Lindholmilla on C-ajolupa mutta ei yhtään starttia hevosilla.

”Kohta tulee kymmenen vuotta täyteen, joten jossain pitää ajaa, että kortti pysyy voimassa.”

Antti Savolainen
Nelli Lindholmin valmentama M.T. Neutron on aloittanut kilpauransa tänä vuonna.
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Äimärautio seuraa Vermoa – aloittaa oman podcastinsa

Hevosmies Aki Elo on ollut reissun päällä kohta 30 vuotta – yksi asia on jäänyt kaihertamaan

MT Raveissa Sami Kauhanen – miehen tie on kulkenut upseerin, ravivalmentajan, Fintoton ja Veikkauksen pestien kautta Hippoksen toimitusjohtajaksi

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video