Uutiset

Antero Heinonen on kotiutunut Bodeniin – vastaa varsojen opetuksesta ja valmennuksesta Salmelan pohjoisessa yksikössä

Jutun lopusta löytyy linkkejä vuoden 2021 aikana ilmestyneisiin juttuihin hevosammattilaisista ulkomailla. Kaikki Petri Salmelalle tulevat varsat aloittavat ravurin uransa pohjoisessa, jonka talvi hyödynnetään opetukseen.
Antero Heinosen albumi
B.W.L.Fighter oli yksi Antero Heinosen viime talven valmennettavista.

Raviurheilu ja hevoset ovat aina kuuluneet Porista lähtöisin olevan Antero Heinosen elämään, aluksi vanhempien raviharrastuksen kautta. Iän kartuttua alkoi hän käydä auttelemassa koulun ohella ja lomilla Seppo Markkulaa, joka silloin piti ratatallia Porissa.

”Polte kilvanajoon oli luonnollisesti kova 18-kesäisenä, ja C-ajolupa oli ehdottomasti saatava. Kyllähän ensimmäiset startit menivät aika lailla opetellessa kilvanajoa”, muistelee Antero ohjastajauransa alkuaikoja hymyssä suin.

Armeijan jälkeen Antero halusi kokeilla siipiään kokopäiväisenä hevosalan ammattilaisena, johon Ruotsi tarjosi oivan mahdollisuuden. Ensimmäiseksi työnantajaksi valikoitui Timo Nurmos, jonka luona vierähti kolmisen vuotta.

Nurmoksen vuosien jälkeen Antero suuntasi eteläiseen Ruotsiin Thomas Uhrbergin tallille töihin.

”Olin vuoden verran Uhrbergilla ennen kuin palasin Suomeen reilu 10 vuotta sitten. Kauaa en ehtinyt miettiä tulevia kuvioita, kun Salmelan Petri soitti ja tarjosi töitä Bodenista, hänen kuultuaan puskaradion kautta, että olin töitä vailla sillä hetkellä. Sen jälkeen onkin Boden ollut kotipaikkanani,” kertaa Antero muuttoaan Pohjois-Ruotsiin.

Tunnetusti työntekijät viihtyvät Petri Salmelan palveluksessa hevosalalle usein poikkeuksellisen pitkiä aikoja. Antero Heinonenkin aloitti Salmelalla 1.9.2009.

"Reilut 11 vuotta siitä taitaa kertyä. Viihdyn hyvin täällä, sillä Petri on hyvä työnantaja, ja saamme työskennellä sopivan itsenäisesti. Petri tapaakin usein sanoa hymyssä suin, että hän on vähän kuin konsultti. Hän yrittää olla mahdollisimman paljon paikan päällä eri talliyksiköissä, mutta ilman osaavia työntekijöitä ei homma toimisi,” Heinonen kuvaa.

Salmelan toinen yksikkö sijaitsee Söderbyssä Arlandan lähistöllä.

Alun perin Antero teki normaalia hevosenhoitajan työtä sekä kengitti paljon hevosia Salmelan tallilla. Kolmen viime vuoden aikana hän on saanut vastuulleen Salmelan varsojen sisäänajon ja varsa-ajan valmennuksen.

”Kaikki varsat tulevat tänne pohjoiseen yksivuotissyksyllä. Aluksi ohjelmassa on ajolle opetus, ja niitä liikutellaan vuoden vaihteeseen asti neljä-viisi kertaa viikossa,” Antero kertoo.

Vuodenvaihteessa varsojen viikoittaisia ajokertoja aletaan hieman vähentää, mutta ajomatkat pidentyvät. Tässä vaiheessa astuu kuvaan myös kovempivauhtiset harjoitteet joko Bodenin radalla tai hiittisuoralla.

”Varsojen valmennus ei missään nimessä ole meillä tehdasmaista, vaan niiden pitää antaa kehittyä yksilöinä. Meillä on ollut viime vuosina periaatteena, että niiden kaksivuotiaiden, joilla on tarkoitus startata kaksivuotissyksyllä pitää pystyä menemään toukokuun lopulla 1.20–1.25 vauhtia 2000 metrin hiitti."

Alkukesästä varsat siirtyvät kilpatalliin joko Bodeniin tai Tukholmaan. "Siinä kohtaa minä saan vähän vetää henkeä ennen seuraavan ikäluokan saapumista", Antero tuumaa.

Petri Salmelan valmennettavia on totuttu näkemään vuosittain mukana isoimmissa ikäluokkakilpailuissa, kirkkaimpana tähtenä luonnollisesti Makethemark. Tämän vuoden kolmevuotiaista Hector Sisu on tienannut urallaan jo yli miljoona kruunua ja Indigo Sisu voitti muutama viikko takaperin Solvallassa isomman kaksivuotislähdön 200 000 kruunun ykkösellä.

Voi siis helposti todeta, että Antero on työtovereineen tehnyt hyvää pohjatyötä varsojen parissa.

”Täällä pohjoisessa on ainakin vielä kunnon talvi, vaikka pari viime talvea ovat olleetkin vähän leudompia. Pääsemme ajamaan säännöllisesti varsoja läpi talven melko samanlaisissa olosuhteissa koko ajan, se on tärkeätä varsojen kehitykselle.,” kehuu Antero Bodenin valmennusolosuhteita.

Talli sijaitsee kahden kilometrin päässä Bodenin radasta, ja väli toimii luonnollisena lämmittelynä sekä jälkijäähdyttelynä hevosille.

Pelkästään varsoja ei siirretä Tukholman seudulta Bodeniin, vaan osa vanhemmistakin hevosista tulee sinne talveksi. Hector Sisu talvehtii Bodenissa, ja Antero Heinosen mukaan tarkoituksena on avata nelivuotiskausi pohjoisessa, ennen kuin eteläisempi Ruotsi kutsuu.

”Petri osaa käyttää hyväkseen kahden eri toimipisteen etuja. Täällä on kunnon talvi valmennukseen, mutta Tukholman seudulla ei kilpailumatkat taas muodostu niin pitkiksi hevosille ja henkilökunnalle."

Tänä syksynä Antero sai reilut parikymmentä varsaa opetettavakseen. Varsojen opetus ei suinkaan ole yhden miehen show, vaan siihen tarvitaan hyvä ja toimiva tiimi.

”Meillä on tosi hyvä ja rutinoitunut porukka tässä töissä. Minun lisäkseni Ida Kaitila työskentelee kokopäiväisesti varsojen kanssa. Tomi Haapio muutti tänne Bodeniin Söderbyn yksiköstä jokunen aika sitten. Hänellä on muutama passi kilpatallissa, mutta hän auttaa osan työajastaan meitä täällä nuorten hevosten tallissa,” kiittelee Antero työtovereitaan.

Polte kilvanajoon ei ole hävinnyt vuosien saatossa, ja viimeisten vuosien aikana Heinosen starttimäärät ovat olleet 150 startin tietämillä. Antero ajaa luonnollisesti jonkin verran Salmelan hevosia, mutta on suosittu ohjastaja paikallisten amatöörivalmentajien parissa eritoten Bodenissa ja Skellefteåssa.

"Kun on vähän pärjännyt amatöörien hevosilla, saa luonnollisesti uudelleen mahdollisuuden,” kertoo Antero hieman vaatimattomasti suosiostaan.

Intoa kasvattaa starttimääriä tai aloittaa itsenäisenä valmentajana ei kuitenkaan ole. Perhesyyt ja alan realiteetit painavat vaakakupissa paljon.

"Meillä on puolisoni Jenny Engforsin kanssa kahdeksanvuotias poika, ja haluan ehtiä olla perheen kanssa iltaisin ja viikonloppuisin jokapäiväisen raveissa kiertämisen sijaan. Täällä pohjoisessa välimatkat raviratojen välillä ovat pitkiä, ja kilpailu pohjoisen Ruotsin valmentaja- että ohjastajamarkkinoilla on huomattavasti koventunut viime vuosina. On helpompi olla palkkatöissä, kuin itsenäisenä yrittäjänä,” analysoi Antero.

Yhdentoista Bodenissa vietetyn vuoden jälkeen voi helposti todeta miehen kotiutuneen Pohjois-Ruotsiin. Sujuva lapsiperhearki pitää perheen Bodenissa.

”Jenny on töissä Hanna Olofssonilla, saamme kuitenkin hyvin sovitettua arjen aikataulut yhteen, vaikka kumpikin olemme töissä ravitallilla. Pitää osata laittaa asiat arvojärjestykseen. Perhe on luonnollisesti ykkösasia. Nykyisessä työssäni sovitettua perheen ja erittäin mielenkiintoisen työn varsojen parissa oikein hyvin yhteen,” Antero Heinonen toteaa tyytyväisenä.

Lue muista Ruotsissa hevosten kanssa työskentelevistä ammattilaisista

Juttusarjassa on tutustuttu myös muissa maissa työskentelevien suomalaisten arkeen.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Roni Paldanilla uusia "siitostammoja" tallissa

Elian Web varmentaa ja Janis Joplin Boko maustaa T86-jackpotin kotiin

Torniosta Tukholman seudulle päätynyt Marko Alamäki: "Kyllähän minun maailmankuvani olisi ollut paljon rajoittuneempi, jos en olisi lähtenyt reissuun Torniosta"

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video