Uutiset

Uutisviikko minuutissa: Teivaisesta vuoden nurmijärveläinen - Kuisla teki muutoksia ja pärjää taas

Minkälainen raviviikko oli vuoden 2021 ensimmäinen kokonainen viikko? Se selviää ohesta.
Elina Paavola
Vuoden nurmijärveläinen. Vuosi 2020 oli Antti Teivaiselle ikimuistoinen positiivisessa mielessä. Yhtä merkkipaalua hän juhli kuvassa lokakuun alussa Teivossa.

Kerrataan ravien uutisviikko vielä "minuutissa" läpi päivä päivältä, kaikki otsikot ovat linkkejä uutisiin:

MAANANTAI 4.1.2021

Pekka Korven talli muuttaa - tosin vain Ruotsin päässä ja Mascate Matchkin oli vielä mietteissä.

Siirin Älli, 13, tulee vielä - vai kuinka siinä oikein käy?

Marja Haakanan tallissa puhaltavat uudet tuulet.

TIISTAI 5.1.

Dimitri Palmroos on ollut aktiivinen sekä myynti- että ostorintamalla - ja muuttokin häämöttää.

Roni Paldan sai uusia hevosia talliinsa ja sukkuloi kahden maan välillä.

Yksi viikon isoista uutisista oli Teivaisen valinta vuoden nurmijärveläiseksi.

KESKIVIIKKO 6.1.

Anssi Niininen on eläkkeellä, mutta Ponserista ikuisesti muistettava herra on aktiivinen eläkeläinen: talliin tuli uusi Ruotsin kylmäverinen.

Kovan ennätyksen kolmevuotiaana tehnyt Exit Fastback siirtyi Niemiseltä Pohjanmaalle.

TORSTAI 7.1.

Veijo Heiskanen sai talliinsa ennätyskalliin varsan ja muitakin Sagari-kohutallin hevosia.

Petri Puro laittaa itseään kuntoon ja myi kalliin sukuvarsan.

Lähdekorven ja Ylitalon Sobel Conway oli kova Vincennesissä, mutta voitto jäi vain lähelle.

Lähdekorven kommenti Vincennesin juoksusta.

PERJANTAI 8.1.

Gallup oli selvästi klo 13:n lauantairavien alkamiajan kannalla.

UET Grand Prixin voittaja astuu ensi kauden Kiuruvedellä.

Ecurie D.:n kauden suunnitelmat ovat suomalaisittainkin kiinnostavia - Stoletheshown USA:n matka puihin.

Kivisaaren Oriasema vaihtoi omistajaa.

Hevosurheilun netistä selvisi perjantaina kertauksena kaikkien raviliigahevosten uudet valmentajat tai muu käyttö.

LAUANTAI 9.1.

Ravigaala ja vuoden parhaiden valinnat lähestyvät

Reima Kuisla on myynyt kalliita hevosia ja osuuksiakin.

Ja menestystäkin tulee (lue Hevosurheilun uutinen).

Näin mentiin Jokimaan raveissa - T75-karonkkaan.

SUNNUNTAI 10.1.

Marko Heikarin talliin tulee uusi "raviliigahevonen" Tanskasta.

Antti Ojanperän hevoset pitävät taukoa - selvitä miksi?

MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Uutisviikko minuutissa: sittenkin yleisöä kunkkareihin ja yksi tähti lähti

Uutisviikko minuutissa: helikopterivahingosta Massin poisjääntiin

Uutisviikko minuutissa: Lähdekorven heppa avasi voittotilin Ranskassa - talleilla hukutaan kakkaan

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video