Uutiset

Hyvien työntekijöiden ja yhteishengen merkitys korostuu Goopin tallin toiminnassa – Heni Wirola on siirtynyt vuosien mittaan hevosten parista enemmän hallinnon puolelle

"Luottamus pitää luonnollisesti ansaita."
"Jos haluan tehdä ravialan töitä, ei Suomi tunnu varteenotettavalle vaihtoehdolle. Mutta olen sanonut, että eläkeiän lähestyessä palaan Suomeen", Henrietta "Heni" Wirola kertoo.

"Useamman vuoden olen sanonut kavereilleni, että olen tulossa takaisin Suomeen lähiaikoina. Mutta vielä ei ole ollut sen aika", näin vastaa Henrietta ”Heni” Wirola naurahtaen kysyttäessä paluuaikeista Suomeen.

Heni on viihtynyt Ruotsissa jo 90-luvun lopulta lähtien. Alun perin hevosinnostus on peräisin ratsupuolelta.

"Olen myöhäisherännäinen raviurheilun suhteen. Olin jo parikymppinen hakeutuessani raviurheilun pariin."

Peruskoulun jälkeen Heni kävi ensin ruotsinkielisen hevosenhoitajalinjan Kemiössä. Agrologin paperitkin tuli suoritettua ennen Ruotsiin lähtöä 90-luvun lopulla.

"Ehdin minä tosin yhden välivuoden agrologiopiskeluiden aikana viettää Ruotsissa Puron Petrillä. Mutta vanhempieni viesti oli melko selkeä: Ensin koulut loppuun, ja sen jälkeen saat valita vapaasti mitä teet", kertaa Heni vanhempiensa yksiselkoisia elämänohjeita hymyssä suin.

Agrologiopintojen jälkeen Petri Puron valmennustalli Halmstadissa oli Henin ensimmäinen asemapaikka Ruotsissa. Ruotsin länsirannikolla sijaitseva idyllinen Halmstad oli 2000-luvun taitteessa todellinen suomalaisten hevosammattilaisten keskittymä.

"Suomalaisia oli iso joukko töissä sekä Purolla että Lähdekorvella. Meillä oli hauskaa töissä ja töiden ulkopuolella. Aika ei pääse käymään pitkäksi, kun alta kolmekymppiset perheettömät hevosenhoitajat viettivät paljon aikaa yhdessä. Halmstadin vuodet olivat todella mukavaa aikaa elämässäni”, hymähtää Heni Halmstadin ajoille.

Petri Purolla Henin passina oli Suomessa syntynyt Martha de Vie joka aluksi kilpaili hyvällä menestyksellä Puron käsistä Ruotsissa. Suurimmat palkintorahansa Martha de Vie tienasi kuitenkin Italiassa Jori Turjan tallista käsin, ja aikansa huipputamman päivittäisestä hyvinvoinnista vastasi Ruotsin tapaan Heni.

"Italian vuosi oli todella opettavainen. Siihen aikaanhan Jorilla oli tallissaan Varennenkin lisäksi monia muita huippuhevosia”, kertaa Heni Italiassa vietettyä vuottaan. Martha de Vien lopetellessa kilpailu-uraansa palasi Heni Halmstadiin. Tällä kertaa työnantajaksi valikoitui Kari Lähdekorpi, jonka luona Heni viihtyi pari vuotta.

Suomalaisilla valmentajilla vietettyjen työvuosien jälkeen oli aika siirtyä ruotsalaisen valmentajan palvelukseen. Reilun 15 vuoden ajan Henin työnantajana on ollut Goopin perheen talli Kilissä Karlstadin ulkopuolella Värmlandissa.

Olle Goop toimi tallin hevosten vastuuvalmentajana vuoden 2010 loppuun saakka Björn Goopin ottaessa vetovastuun tallin valmennustoiminnasta vuoden 2011 alusta.

"Olle täyttää muutaman vuoden kuluttua 80 vuotta, ja ei ole sinällään mukana tallin päivittäisessä toiminnassa. Tilan töitä Olle tekee päivittäin, ei hän osaa olla paikallaankaan. Hän on kuitenkin tärkeä mentori Björnille edelleen”, kuvaa Heni Olle Goopin roolia.

Björn Goop on lukeutunut parinkymmenen vuoden ajan raviohjastajien eliittiin Euroopassa. Mutta samanaikaisesti tallin valmennettavat, joita on Ruotsissa 140 ja Ranskassa 50, menestyvät vuodesta toiseen mainiosti.

"Björn on kuten isänsä todellinen ikiliikkuja ja kova tekemään töitä. Luonnollisesti tallin toiminta ei toimisi näin isossa mittakaavassa näin hyvin, jos meillä ei olisi rutinoituneita asiansa osaavia työntekijöitä”, Heni kertoo.

Sekä Olle että Björn Goop on opittu tuntemaan työntekijöitä arvostavina ja itsenäiseen työskentelyyn kannustavina valmentajina. Tämän toteamuksen Heni allekirjoittaa täysin.

"Luottamus pitää luonnollisesti ansaita. Ollekin ajoi aikanaan lähes joka päivä vuoden ympäri kilpaa. Kahdessa paikassahan et voi samanaikaisesti olla, joten on pystyttävä luottamaan työntekijöihin sataprosenttisesti. Katsoessa valmennustallin tuloksia kauas taakse, on tämä ollut toimiva konsepti iät ja ajat."

Heni aloitti hevosenhoitajana Goopilla, mutta viimeisten vuosien aikana työtehtävät ovat siirtyneet enemmän hallinnolliselle puolelle. Hänen vastuullaan on 30-henkisen työntekijäjoukon asioiden hoito, eläinlääkäreiden kanssa kommunikointi sekä erityisesti suomalaisiin omistajiin yhteyden pito.

"Minulla on oman hevoseni lisäksi muutama passihevonen, mutta raveissa en ole tainnut käydä sitten viime syksyn. Hiittiä ajan jonkun kerran viikossa. Tallissa tulee oltua enimmäkseen kun kierrän eläinlääkärin kanssa hevosia läpi”, kertoo Heni nykyisestä työnkuvasta.

Suomalaisista hevosenomistajista eniten hevosia Goopin valmennuksessa on Onkel Investillä, jolla on lähes 30 hevosta Björn Goopin valmennuslistalla.

Puhuessaan Goopin valmennustallista käyttää Heni pääsääntöisesti me-muotoa. Björn Goopin yhtenä tärkeimmistä periaatteista työnantajana onkin Henin mukaan korostaa yhteistyön merkitystä tallin menestyksekkäässä toiminnassa.

"Björn on luonnollisesti toiminnan keulakuva ulospäin, mutta hän on erittäin tarkka korostamaan kaikkien toimijoiden merkitystä hyvien tulosten takana. Tärkeä seikka työntekijöiden viihtyvyydenkin kannalta,” kertoo Heni.

Björn Goopilla hevosenhoitajien keski-ikä on melko nuorekkaalla alalla yli 30 vuoden ja useampi työntekijöistä on ollut Henin tapaan yli 10 vuotta Olle ja Björn Goopin palveluksessa.

"Meillä ei ole ollut vaikeuksia saada rekrytoitua työntekijöitä, mutta onhan ajat muuttuneet työntekijöiden rekrytoinnissa. Jos aiemmin laitoin sanaa liikkeelle vapaasta työpaikasta, sain saman tien useamman puhelun asiasta. Nykyään ei puheluita ruuhkaksi asti pääse kertymään”, hymähtää Heni ravialan haastavalle rekrytointitilanteelle.

Milloin on oikeasti aika muuttaa Suomeen, on kysymys johon Henillä ei ole suoralta kädeltä vastausta.

"Jos haluan tehdä ravialan töitä, ei Suomi tunnu varteenotettavalle vaihtoehdolle. Mutta olen sanonut, että eläkeiän lähestyessä palaan Suomeen. Luonnollisesti kaipaan perhettä ja ystäviä Suomesta."

Heni ei ole Wirolan sisaruksista ainoa, joka on asunut valtaosan elämästään ulkomailla.

"Vanhemmat kannustivat meitä sisaruksia lähtemään ulkomaille. He olivat työn puolesta matkustelleet ja asuneet ulkomailla. Vaikka olemme periaatteessa ihan tavallinen suomalainen perhe, emme ole kuitenkaan jääneet paikoillemme Suomeen”, kertoo Heni.

Puheen kääntyessä perheeseen, on Henin mainitsema oma hevonen Wir Ideal koko perheen yhteinen projekti. Heni vastaa valmennuksesta ja hoidosta, omistaja on äiti ja kasvattajana Henin Italiassa asuva sisar.

"Mukava harrastushevonen, joka on ansainnut lähemmäs 700 000 kruunua ja voittanut yhdeksän kertaa. Tuo sopivaa vastapainoa toimistotyölle”, toteaa Heni perheen yhteisestä hevosesta.

Pelkkää raviurheilua ei Heni Wirolan elämä ole, vaan suurimman osan vapaa-ajasta täyttää koirat ja vaellusharrastus.

"Koronan aikana ei ole muutenkaan päässyt matkustamaan kauemmaksi. Mutta olen huomannut viime vuosina, että meillä Pohjoismaissa on todella hienoja paikkoja luonnossa. Aina ei tarvitse lähteä kauemmaksi lomalle virkistäytymään”, toteaa Heni haastattelun päätteeksi.

MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Björn Goop täytti myös isänsä unelman

Kaj Widellille tuli yhtäkkiä kiireinen viikonloppu

Björnin ja Onkelin positiivinen ongelma

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video