Uutiset

Viikonlopun ravit: Ville Kalle ja kumppanit koettavat panna Porissa poikki Parvelan Retun hätkähdyttävää putkea

Pori tarjoilee viikonvaihteen parhaat ravihetket kotimaan kaviourilla. Ulkomailla nähdään tositoimissa Elitloppetiin tähtääviä tähtiä, Ranskassa operoivia sinivalkoravureita ynnä muuta kiehtovaa.
Elina Paavola
Lapuan sysirautias Ville Kalle keikkailee tänään Kuopion Sorsasalossa. Viisivuotiskautensa ilmavalla voitolla avannut mutta viimeksi laukoille livennyt ori kohtaa Varsakunkun karsinnassa kovan vastuksen, ja illalla saadaan tuoretta tietoa ikäluokan kärkinimien välisistä voimasuhteista.

Perjantai 23. huhtikuuta

 

Perjantain teemana Forssassa ovat Pilvenmäki Specialin karsinnat. Alkueristä selviävät varmuudella vain voittajat finaaliin, kakkoseksi sijoittuneista viisi menee arvonnan kautta loppukisaan.

 

Tasokkaiden karsintalähtöjen taistelupareja ovat väsymätön vääntäjä Jacques Hyneman ja tammalahjakkuus El Indeed, pääsevä mutta epävarma Business School ja kautensa avauksessa hehkunut Making Match, vikkelä pikkutamma Mickan ja ikäluokkalähtöjä kolunnut Fiorini, Vermon kestomenestyjä El Houdini ja voitokas Ray Boy sekä viimeksi voittopolulta pois hairahtanut Chestnut Sala ja vahvoja loppuvetoja kehitellyt Gambino.

 

Radat Pilvenmäki Specialin loppukisaan valitaan kymmenennen lähdön jälkeen.

 

Jeppas Tarpon debytoi Tapio Mäki-Tulokkaalta lämminveristen pitkän matkan voltissa. Tauolta tuleva tallikaveri Mr Big Star antaa taustatukea.

 

Ylivieskan perjantaiehtoon toisessa lähdössä esittelee Tero Lahtinen tulevaisuuden toivon nimeltään Vilberth. Lissun Eerikin pikkuveli laittoi oman sesonkinsa liikkeelle näyttävällä voitolla.

 

Kolmannessa lähdössä ottelevat nuoret kuskit Kpedu Kaustisen ponnahduslauta raviohjastajaksi -mittelössä.

 

Antti Ojanperä iskee perjantain pelipöytään kolme valttia, kun tositoimissa ovat Good Quick, Zultanio ja hänen väreistään debytoiva Guepard de Kacy.

 

Ravien päätöslähdössä ottelevat paussilta palaava Fernando Vixi, viime kaudella Toto75-tasolla menestynyt Jasmine Zon ja Ruotsista Suomeen palanneen Tino Ärlingin ohjastama Memento Vivere.

 

Forssan Toto5-ravit starttaavat kello 18.00, Ylivieskan Toto4:t 18.15.

 

Myös Åbyssä on edessä karsintojen ilta, kun finalisteja haetaan Drottning Silvias Pokaliin ja Konung Gustaf V:s Pokaliin. Laakkosten veljeksillä riittää panosta sekä kuningattaren että kuninkaan pokaalin osalta, kun tammojen puolella on tulessa Alien Hill ja oriiden sekä ruunien kategoriassa Manny Muscle. Molemmat käynnistivät kautensa vakuuttavilla voitoilla, ja piletti loppukisaan on ulottuvilla.

 

Myös Katja Melkon Helluva Amilla on mellevät saumat mennä finaaliin.

 

Loistavat lähdöt jatkuvat vielä Toto64-kierroksen päätyttyäkin, kun Åbyn ovaalille astelevat omissa alkuerissään viimevuotisen Tammakriteriumin uljas ykkönen Eagle Eye Sherry ja kumppanit.

 

Åbyn Toto64-kierros pyörähtää liikkeelle kello 20.30.

 

TotoTalk-lähetys kello 18.00-21.00. Studiossa Toni Niemistö ja Toni Sarkama.

 

 

Lauantai 24. huhtikuuta

 

Toto75-ruletti pyörähtää lauantaina Poriin. Satakunta Seniorissa haukotaan henkeä, kun Parvelan Retun tähtäimessä on 28. peräkkäinen napakymppi.

 

Helpolla ei tolppa tule irtoamaan. 20 metriä edempää ponnistelevat pakoon vuotta nuorempi hurjapää, nyt Ari Moilasen kärryilleen saava Ville Kalle, kauden kahdella voitolla avannut Huisi Hemmo ja vuoden ensimmäisessä startissaan Parvelan Retulle kunnon vastuksen tarjonnut Suven Sametti. Retun kanssa samalta viivalta starttaa viimeksi kenkänsä kadottanut mutta sesongin käynnistäneessä kilvassaan loistavasti laukkansa paikannut Stallone.

 

Lämminveristen Kultaloimessa vääntävät voimistaan tunnetut Grainfield Aiden ja Don Williams sekä tiistaina mahtikirillä hänniltä ensimmäiseksi ladannut Cameron Evo.

 

Kylmäveristen puolella saa talven valtias Lissun Eerikki vastaansa vanhan kuninkaan Jokivarren Kunkun, viime lauantaina Kavioliigan osakisassa voittoon viilettäneen Antti Ala-Rantalan pikkumustan Nylandin, muskeliruuna Morisonin ja kaksinkertaisen ruunaruhtinaan Polaran.

 

Porin Kaksari-peleissä on lauantaina tarjolla muhkeita bonuksia.

 

Porin Toto75-ravit kello 13.00 alkaen.

 

 

Halmstadin Toto75-lauantain trilleri on Paralympiatravet-karsinta. Viimesyksyinen Finlandia-ajon ykkönen Zarenne Fas avaa kautensa, ja Jerry Riordanin toinen tykki Aetos Kronos kisaa ensimmäistä kertaa sitten mukavasti menneen Ranskan-turneensa. Kaksikko on joutunut takariviin, joten suosikin paineet lastataan kautensa uhrautuvaisella esityksellä avanneen Ruotsin Derby-voittaja Cyber Lanen ylle.

 

Mukana kisassa ovat vanha kunnon Nadal Broline sekä suomalaisille raviseuraajille tuttu italialainen Chief Orlando.

 

Lähdekorpien Payet D.E. sai Hopeadivisioonaan oivallisen ykkösradan.

 

Halmstadin Toto75-pelin jättöaika umpeutuu kello 17.20.

 

Suomalaistitaanit Whole Lotta Love ja Martin de Bos kamppailevat lauantaina Enghienissä Prix de la Porte d'Auteuilin voitosta. Lähtö starttaa kello 16.15 Suomen aikaa.

 

Enghienin päivän päälähtö on 76 500 euron ykkösellä ravattava Prix d'Atlantique. Suosikkina starttaa matkaan Jean Michel Baziren Davidson du Pont.

 

TotoTV-studiolähetys 14.00–20.00. Asiantuntijoina ovat Tapio Hoikka, Kari Lähdekorpi ja Jere Törmänen. Juontajana toimii Marinka Salminen. Haastattelut: Iivari Ingves

 

Porin ja Halmstadin Toto75-studiolähetys näkyy suorana lähetyksenä MT26-kanavalla.

 

 

Sunnuntai 25. huhtikuuta

 

Sunnuntaina mennään Suomessa akselilla Kaustinen – Kouvola.

 

Kaustinen käynnistää päivän. Avauslähdössä debytoi mielenkiintoinen 4-vuotias, Markku Hietasen laittelema Sipilä. Superjuoksija Siporin ja SE-tamma Passin Liinan jälkeläinen paljasti kykynsä jo viime kaudella ajetussa koelähdössä.

 

Huippulyöntiin äitynyt Pitska ponnistelee aikatasoituksessa pakoon itseään rutkasti enemmän tienanneilta Tähtisekiltä ja Tutun Impiltä.

 

Kouvolan Toto5-kohteiden avainhevosia ovat liki puolet uransa kisoistaan nimiinsä vienyt nouseva nimi Issakan Valo, Isto Kuismalta avaava lahjakkuus Global Bring It On, 5-vuotislupaus Ohimennen, keulaan kurkotteleva Capo sekä edukseen talvella je keväällä esiintynyt Magnifique Elise.

 

Kaustisen Toto4-ravit starttaavat kello 13. Kouvolassa käydään Toto5-kisat kello 16 alkaen.

 

 

Solvallan Grand Slam Toto75-kierroksen kohokohta on isokenkäisten lämminveristen matsi. Timo Nurmoksen Global Undecided laukkaili viimeksi alleajossa ja pruuvissa, mutta ruuna ryhdistäytyi itse kisaan ja voitti huippusuorituksella Hopeadivisioonafinaalin. Global Undecidedia vastaan asettuvat paluuta tekevä Short In Cash ja Pasi Aikion kilpakautensa liikkeelle laittava derbykolmonen Alone.

 

Myös Hagmyrenissä riittää seurattavaa, kun Mo Sjur avaa Toto5-päätöksessä Kari Lähdekorven omistuksesta ja Joakim Elfvingin treenistä. 5-vuotiaan tason testaa ikätoveri Buska Blyg.

 

Solvallan Grand Slam Toto75-kierros starttaa kello 16. Hagmyrenin Toto5-kisat käyntiin kello 15.

 

MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Viikonlopun ravit: On se aika vuodesta

Viikonlopun ravit: Teivosta Kajaanin ja Bodenin kautta Osloon

Viikonlopun ravit: Superlauantaita, SM-jahtia ja ponien juhlaa

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video