Uutiset

Viikonlopun ravit: Raviradoilla luvassa vauhdikas vappu – Pilvenmäki Special ilman isoa ennakkosuosikkia, Reima Kuislalla lauantaina kova kolmikko kaviourilla

Vappuna ja sen tienoilla riittää korkealuokkaista raviurheilua, siispä simat, sipsit, munkit ja muut herkut ulottuville ja kaviourien kamppailuja seuraamaan ja suosikkeja kannustamaan!
Terhi Piispa-Helisten
Ricoconen pikkusisko Fiorini oli yksi Pilvenmäki Specialin karsintavoittajista. Olli Koivusen ohjastama tamma pääsee ponnistamaan finaaliin ykkösradalta. Koivusten talliin tuli viime vuoden Pilvenmäki Specialista kakkonen Night Guardin tuomana. Voiton vei yllättäjä Cameleo Press.

Perjantai 30. huhtikuuta

 

Vappuaaton ravikimara käynnistyy Killeriltä. Avauslähdössä iskevät yhteen 3-vuotiaat varsat SHKL Cupin karsinnassaan. Keskiviikkona suosikkina hännille valahtanut Mescalin Shade koettaa kiillottaa kilpeään. Vastasssa ovat uransa esimerkillisesti avannut MAS Felipe sekä Timo Korvenheimon tiukka troikka Zolamani – Kyle Web – Meadow Miracle.

 

Zolamani on Suomessa vuonna 2018 syntyneen ikäluokan tienestitilaston kärkinimi yli 53 000 euron ansioillaan. Nuori ravuri on ennättänyt liittämään meriittilistalleen jo SHKL Hevosenomistajapokaalin ja Kolmivuotispokaalin voitot. Kasvattajakruunussa Zolamani oli kakkonen. 

 

Toto5-pelin avauksessakin nähdään kyvykäs 3-vuotias, kun kautensa käynnistää Kasvattajakruunun kolmonen The Great Kemp. Vastaan asettuu Suomeen palannut Blue Max Inn sekä voitokkaat Cazador ja Gonzales Journey.

 

Korvenheimon voittamaton Jadira Web kisaa Toto5-pankkina. Lämminveristen ykkössarjassa avaa Suomessa nuori norjalainen ikäluokkamenestyjä Ivan B.R. ja Anne Takapurolta Vie de Dream. Kakkossarjassa punnitaan Miika Tenhusen ruotsalaisruuna Jonathan Boko vire.

 

Illan päätöslähdössä kannattaa kiinnittää katseet Hotshot Lucan lahjakkaaseen ja näyttävään pikkuveljeen Volcanoon.

 

Montén SM-karsinnassa tekee raviratsastuksessa debyyttinsä Elitkampen-kakkonen ja Vincennesin kaksinkertainen valloittaja Josveis.

 

Turussa ravataan Toto4-kisat. Koelähdössä nähdään Markku Punkarin amerikkalaistamma Goodygoodytwoshoes.

 

Metsämäen raviehtoon seuratuimpiin hevosiin kuuluu pitkältä paussilta palaava, vakavista vaikeuksista kärsinyt kauden 2019 voitokkain ravuri maassamme Callela Einstein. Ruunan comeback tapahtuu Toto4-avauksessa. Pelin päätöksessä avaa puolestaan kautensa Passionate Kempin lahjakas varsa Betty Roof.

 

Killerin Toto5-ravit starttaavat kello 18.00, Turun Toto4:t 18.15.

 

Kalmarin vappuaaton kirkas supernova on Ruotsin eliittiin lukeutuva Tae Kwon Deo. Adrian Kolgjinin amerikkalaisori on kilpaillut viimeksi heinäkuussa, ja tuolloin Tae Kwon Deo sijoittui Hugo Åbergs Memorialissa kolmanneksi. Ori oli yksi viimevuotisen Elitloppetin isoimmista ennakkosuosikeista, mutta homma happani jo karsinnoissa laukan vuoksi. 6-vuotiaan Tae Kwon Deon tähänastisen uran arvokkain saavutus on toissa vuoden SprintMästarenin voitto.

 

Tae Kwon Deon tason testaavat Seinäjoki Racen vitonen Generaal Bianco ja Petri Puron 09,8-aikainen konkari Master Crowe. Viimeksi mainittu on yli 34 miljoonaan kruunua tienanneen ja hurjan listan Euroopan huippukisoja nimiinsä vieneen Commander Crowen pikkuveli.

 

Kalmarin Toto64-kierros pyörähtää liikkeelle kello 20.30.

 

TotoTalk-lähetys kello 18.00-22.30.

 

 

Lauantai 1. toukokuuta

 

Raviväki juhlii vappupäivänä Forssassa. Toto75-itapäivän timanttina loistaa tasaväkinen ja tasokas Pilvenmäki Special-finaali, missä karsintavoittajat Uncia, Sweet Poison, El Indeed, Pegasos Evo, Fiorini, El Houdini ja Grainfield Emma kohtaavat iskukykyiset alkuerien kakkoset.

 

Lämminveritammojen taistossa nähdään Stonecapes Queilan ja Peanutsin välinen tuima duelli. Enintään 100 000 euroa tienanneiden ryhmässä kohtaavat puolestaan Tanpopo ja Marschall Match.

 

Kylmäveristen Kavioliigassa mielivät parrasvaloihin Pohjoismaiden hallitseva mestari Joriini, paluuta tekevä kuuden vuoden takainen kuningas Jokivarren Kunkku, Seinäjoella säväyttänyt Nyland ja viime lauantain väkevä kakkonen Morison.

 

Vappupäivän Toto75-pelissä on 75 000 euron jackpot.

 

Illalla karkeloidaan Joensuussa. Lämminveristen kovimmassa voltissa lähtevät kokeneet ruunat Ida's Owen, Minto's Don Juan ja Exuberance pakilta jahtiin. Paalulta ponnistelee pakoon Alladin Bro. Rahakkaimpien kylmäveristen tasoitusajossa ampaisee pitkältä pakiltaan muiden perään Myrskyri.

 

Forssan Toto75-ravit kello 13.00 alkaen – Joensuun Toto4:t kello 17.

 

 

Ruotsin seiskaviissykkeet tarjoilee tällä viikolla Örebro. Ohjelmassa ovat Paralympiatravetin viimeinen karsinta sekä perinteinen stayermatsi Örebro Int'l.

 

Ensin mainitussa lähtee hallitseva Ruotsin mestari ja ME-mörssäri Very Kronos haastamaan sisäradan saanutta Sorbet'ta. Reima Kuislan omistama Evaluate oli tuoreimmassa startissaan positiivinen, ja Ruotsiin palannut ori on mielenkiintoinen seurattava.

 

Örebro Int'lissä isketään 400 000 kruunu ensipalkinnon perään iltapäivän toisen ME-menijän Moni Vikingin johdolla.

 

Kuislalla on Marschall Matchin ja Evaluaten ohella jännät paikat myös Klass I -mittelössä, kun matkaan kiskaisee hänen omistamansa Mandela Zon.

 

Voittoputkessa purjehtiva suomalaistoivo Big Shot sai katalan kasipaikan Pronssidivisioonaan. Hopeadivarissa avaa kautensa Timo Nurmoksen menestystallin ässiin kuuluva Seismic Wave.

 

Örebron Toto75-pelin jättöaika umpeutuu kello 17.20.

 

 

TotoTV-studiolähetys 14.00–20.00. Vieraana on Kimmo Kemppi, ja asiantuntijoina ovat Marko Lähteenmäki ja Riku Niittynen. Juontajana toimii Sara Perttunen.

 

Forssan ja Örebron Toto75-studiolähetys näkyy suorana lähetyksenä MT26-kanavalla.

 

 

Sunnuntai 2. toukokuuta

 

Oulu vastaa kotimaan ravitarjonnasta sunnuntaina. Tommi Koivurovan Kövras So Far starttaa ensimmäistä kertaa Suomesssa. Vierestä kiihdyttää matkaan isä Paavon Davy Jones Sisu. Sarjaa alempana suorittaa debyyttinsä Suomessa ja Antti Ala-Rantalalta sukupuultaan kultainen Mr Marvelous.

 

Stayer Cupin alkuerät jatkuvat, ja viivalla on viimekertainen kärkipari Twinquit – Love In Vain.

 

Suomenhevosten puolella seurataan jo viimeksi Äimäraution valloittaneen Hissun Turbon ja väsymättömän Tinderin välistä vääntöä. Toto5-pelin prosenttimagneetti on sarjoissaan rivakkaa nousua tekevä Helkan Urho.

 

Oulussa käydään Toto5-kisat kello 13 alkaen.

 

 

Grand Slam Toto75-kierros kisataan Vaggerydin tunnelmallisella kesäradalla. Adrian Kolgjinilla on myös Vaggerydissä kovat piipussa, kun hänen Don Cashinsä kantaa suuren suosikin paineita pelin avauskohteessa. Päätöksessä on Lähdekorpien Payet D.E.:llä oivallinen voittosauma.

 

Vaggerydin Grand Slam Toto75-kierros starttaa kello 16.

MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Viikonlopun ravit: Next Direction ravilauantain vetonaulana - suomalaistoiveita Solängetissä

Viikonlopun ravit: Hyvä Suomi! Pohjoismaiden mestaruudessa mennään sinivalkoisin sävelin – Calgary Games jatkaa tappiotonta saagaansa UET Grand Prix'ssä

Viikonlopun ravit: Kotiradan Kinnunen ja Shackhills Twister panevat Kriteriumissa hanttiin Nurmoksen hirmuille – saako Siirin Valtsu revanssin V.G. Voitosta?

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video