Uutiset

Päivän ravit: Pärttyl painaa voittoputkessa – Zumuman pistää taulunsa täydelliseen kuntoon

Kuninkuusravien jälkeen laskeudutaan hyvään raviarkeen Rovaniemen ja Loviisan avustamina.
Sanna Loukusan treenattavat ovat olleet tällä(kin) kaudella lennossa. Tallin hevosten vuoden 33 kisaa ovat tuoneet peräti 18 ykkössijaa, eli Loukusan kauden voittoprosentti on 55. Kuvassa Loukusan vieressä poseeraa viimesyksyinen Villinmiehen Tammakisan kakkonen Riksun Tähti, joka on osaomistajansa Lauri Lanton treenissä tällä hetkellä.

Rovaniemi tarjoilee maanantain ratoksi raviurheilua kahdentoista lähdön rautaisannoksen. Lisäksi ohjelmassa on kaksi ponilähtöä.

 

Viime kaudella voittoja kuin liukuhihnalta tehtaillut Kari Alapekkalan suojatti Zola Soft hakee illan viidennessä mittelössä vuoden avausykköstään. Pärttyl on puolestaan löytänyt Sanna Loukusan treenissä kultasuonen, ja ruuna on ravannut voitosta voittoon. Pärttyl on vienyt nimiinsä kauden kaikki kuusi kisaansa.

 

Lämminveristen Nordic Cupissa kohtaavat Zola Softin voittovireinen seurakaveri Rocy Stars, viime maanantaina 60 metrin pakilta Nuorten Sarjan voittoon vakuuttavasti vyörynyt Roughenough Vice, Ari Aatsingilta kahdella kakkossijalta avannut Rose Run Voyage, vahva Hypnotique ja uransa 21 ensimmäistä kisaa ilman täysosumia ravannut mutta nyt jo kahdesti putkeen voittanut Copper Cloud.

 

Lämminveristen ykkössarjan pikapyrähdystä isännöinevät Erkki Paason kanuunakuntoinen suojatti Armani Press ja illan avainhahmo Kari Alapekkala.

 

Loviisan Toto4-pankki on viidettä peräkkäistä voittoaan jahtaava Miia Salmisen Zumuman. Lämminveristen ykkössarjassa on tarjolla 2 000 euron ensiraha. Pitkältä pakiltaan ponkaisevat jahtiin Timo Korvenheimon jämerät treenattavat Sahara Sandstorm ja Hazelhen Hermes. Edempää pyrkii pakoon Poetry In Motion.

 

Ilta päättyy 1120 metrin lämminverisprinttiin. Porukan raharuhtinas on Pharaon Face.

 

Rovaniemen Toto5-kisat käynnistyvät kello 18. Loviisassa ravataan kello 18.15 alkaen.

 

 

Mantorp lataa ravimakeaa mahan täydeltä. Ohjelmassa on kolme- ja neljävuotiaiden Breeders' Crownin alkuerät. Kolmevuotiaiden tammojen puolella kiinnittyvät katseet täydellä matkalla 12-alkuisia tuloksia nakutelleeseen Red Lady Expressiin. Saman ikäluokan oriiden ja ruunien lähdössä on tasaista. Viimeksi loistanut Kentucky River on arvottu takariviiin.

 

Vuotta vanhempien oriiden ja ruunien matsissa hakee ykköspaikan saanut Hell Bent for Am Sprintmästarenista revanssia nyt tusinapaikalle joutuneesta kisan suurenmoisesta sankarista Önas Princesta. Nelivuotiaiden tammojen tähtenä tuikkii norjalainen voittohirmu Global Bred to Win.

 

Mantorpin Toto64-kierros alkaa 20.30.

MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Päivän ravit: Magical Princess ja An-Dorra dominoivat Villinmiehen Tammakilvan karsinnoissa – Katja Melkon saksalaisruuna Örebron ankkurina

Päivän ravit: Vermossa isokenkäisiä, varsoja, teräsmiehiä ja tammatähtiä

Päivän ravit: Liinan Liekki lepattaa Teivossa – Zeus Kempin pikkuveli MAS Grande ensi-illassaan Skellefteåssa

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video