Uutiset

Örebro Intn'l-kakkonen ja Ruotsin V75-voittaja Tengil Face Akaaseen - ”Pidetään jalat maassa, niin ei pudota korkealta”

Kovissa lähdöissä Ruotsissa menestynyt Tengil Face on muuttanut Suomeen, ja ruunan avausstartti uudessa kotimaassa häämöttää.
Anu Leppänen
Pauli Luomalla on Akaassa sijaitsevassa tallissaan mielenkiintoinen tulokas, Tengil Face.

Akaalainen Pauli Luoma on hankkinut Ruotsista 6-vuotiaan Tengil Facen. Runsaat 67 000 euroa tienannut ruuna on viilettänyt täyden matkan 12,5-vauhdilla. Tengil Face menestyi keväällä 2020 mainiosti Adrian Kolgjinin valmennuksessa. Ruuna voitti Klass I-karsinnan ja sijoittui perinteisessä pitkän matkan matsissa Örebro Intn'l:ssa toiseksi.

 

Viime kauden lopulla Tengil Face siirtyi Håkan Karlssonin treeniin, ja starttailu on ollut sieltä käsin katkonaista.

 

Tengil Face on voittanut 50:stä kisastaan viisi. Muita totosijoja on tilillä kymmenen kappaletta.

 

”Mukava ja kiltti hevonen on kyseessä. Tengil Face on ollut tässä sen kolme viikkoa. Pari hiittiä olen ajanut, ja yhden ajan vielä ennen kuin ilmoitan ruunan starttiin. Omistajanvaihdospaperienkin pitäisi tulla tällä viikolla”, Pauli Luoma valaisee.

 

”Tengil Face on yllättävän terve ja oikein iloinen. Ruunalla on ollut jotain ongelmia veriarvojen kanssa. Se meni Kolgjinilta hyvin, mutta ei sitten pärjännyt uudelta omistajalta ja valmentajalta. Tarkistetaan vielä Tengil Facen veret, ja aletaan sitten katsella tarkemmin sitä starttia.”

 

62-vuotias Luoma sanoo, ettei hänen tallissaan ole aiemmin ollut näin rahakasta hevosta.

 

”Kovissa hutuissa Tengil Face on ollut. Pidetään jalat maassa, niin ei pudota korkealta. Pessimisti ei pety, mutta kyllähän Tengil Facella on kapasiteettia, eikä sillä ole ikääkään hirveänä. Tallissa on Tengil Facen kavereina Wera Töll ja Kultaposti.”

 

Tähänastisen uransa parhaina hevosina Luoma pitää Wionaa ja Cacillaa.

 

”Wiona aloitti uransa minulla, ja sehän myytiin sitten lopulta Ranskaan. Pieni ruotsalaistamma Cacilla tienasi päälle satatuhatta markkaa ja otti 14 voittoa”, Luoma muistelee.

MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Uutsiviikko minuutissa: MOT puhutti - työryhmä yrittää rakentaa vastuullista hevostaloutta

Juho Ihamuotilalla kädet täynnä uusia mielenkiintoisia varsoja - Father's Eyes siirtyi siitokseen

Kasvattajakruunu-finalisti Bastian Meri Elomaalle – "Harvemmin minulle tarjotaan valmista starttihevosta valmennukseen"

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video