Uutiset

Päivän ravit: Global Withdrawl kaasuttelee Kouvolassa – Kalmarissa mielenkiintoisia ikäluokkakamppailuja

Tiistaina seurataan Kouvolan ja Kalmarin kisoja. Kouvolassa kaviouralla kiitää avoimen luokan nimiä ja tulevaisuuden toivoja.
Anu Leppänen
Global Withdrawl pitää lähtönumeronsa Kolmevuotiseliitissä vuonna 2018 Erik Adielssonin ajamana. Kokkolan Auto-Center Oy:n omistuksessa ja Matias Salon valmennuksessa tämän kauden kisannut ruuna on voittanut 11:stä Suomen kisastaan viisi.

Tänään käännetään katseet Kymenlaaksoon. Kouvolan Toto5-illan avainhevosia ovat voittajana tauolta tullut Killerin Eliitti-kolmonen Global Withdrawl sekä lahjakkaat 4-vuotiaat Kiikku's Trooper ja Angela Matter.

 

Alkupään lähdöissä nähdään puolestaan lupaavia 3-vuotiaita varsoja, kun omissa koitoksissaan esittelevät kykyjään Rawit ja Mandi More.

 

Ensin mainittu on Ballerina Luxxin varsa. Kyseinen tamma toi Hannu Torviselle hänen uransa ensimmäisen suurkisavoiton lokakuussa 2010. Ballerina Luxx oli tuolloin ykkönen 3-vuotiaiden tammojen Kasvattajakruunussa. Tammaa treenasi Heikki Torvinen, aivan kuten Rawitiakin.

 

Mandi More on puolestaan kirikanuuna Mark Moren pikkusisko.

 

Kouvolan Toto5-ilta käyntiin kello 18.

 

 

Kalmarin tiistaiehtoossa nähdään runsaan 15 000 euron ensipalkinnoilla käytäviä kovia ikäluokkamatseja. 3-vuotisottelussa loistaa Breeders' Crownissa hienosti kakkoseksi venynyt ja Kriteriumissa neljänneksi taistellut Indy Rock. 4-vuotislähdön lukko on Jerry Riordanin laittelema belgialainen voittokone Niford des Baux. Oria ohjastaa Kevin Oscarsson. Häneen voit tutustua tarkemmin täällä.

 

Rivin avauksessa paahtaa Joakim Lövgrenin Staro Leonardo, joka voitti viimeksi täyden matkan voltin hurjalla tuloksella 12,3.

 

Kalmarin Toto64-kierroksella on 99 287 euron jackpot.

 

Kalmarin Toto64-kierros pyörähtää liikkeelle kello 20.30.

 

Asiantuntijalähetys TotoTV:ssä kello 18.30-22.30.

MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Päivän ravit: Vennelmon Varma ja Varsova vastakkain Vermossa - Bluehill's Wind puhaltaa Åbyssä

Päivän ravit: Kaksivuotiaat valokeilassa Teivossa – Eskilstunassa heviä saundia

Päivän ravit: Kuningas Evartti vierailulla Oulussa – Slippery Runway avaa Janita Antti-Roikolta

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video