Uutiset

Anna Paavolasta Kaustisen raviradan uusi johtaja - ”Ehkä tämä oli tähtiin kirjoitettu”

Jo Rovaniemen Mäntyvaaran ruorista tuttu Anna Paavola on Kaustisen Nikulan raviradan uusi toiminnanjohtaja.
Ville Toivonen
Haminalaislähtöinen Anna Paavola palaa parin vuoden paussin jälkeen raviradan johtotehtäviin.

Anna Paavola, 41, on Kaustisen raviradan uusi toiminnanjohtaja. Paavola on Kauhavan kaupungin palvelukseen tammikuun lopulla siirtyvän Jyri Ahosen seuraaja.

 

Paavolalla on jo ennestään kokemusta maakuntaradan johtajan töistä, sillä hän luotsasi Rovaniemen Mäntyvaaraa vajaan vuoden verran. Paavola irtisanoutui Mäntyvaaran toimitusjohtajan paikalta huhtikuussa 2020.

 

Paavola on koulutukseltaan markkinoinnin merkonomi ja hevosurheilumanageri. Myös ravien käytännön puoli on hänelle tuttu, sillä Paavola on työskennellyt Steen Juulin ja Petri Salmelan talleilla. Paavolan omat valmennettavat ovat ravanneet 27 ykkössijaa. Hänen osaomistamistaan hevosista tunnetuimpia ovat Knox Hanover ja Promptus.

 

”Kaustisen Seudun Raviseura ry:n johtokunnan päätös oli yksimielinen, ja se nuijittiin pöytään eilen illalla. Viisi henkilöä valittiin viime viikolla pidettyyn haastatteluun mukaan”, kertoo Kaustisen radan kilpailusihteeri Helena Balac.

 

”Anna tulee tutustumaan paikkoihin ja ihmisiin jo sunnuntain raveissa. Hän on sitten pari päivää alkuviikosta perehtymässä tehtäviin Jyrin johdolla. Tehtävät vaihtuvat Jyriltä Annalle 24. tammikuuta.”

 

Paavola on valinnastaan onnellinen.

 

”Onhan se tosi hieno asia, täytyy sanoa, että olen innoissani. Mahtavaa päästä taas raviurheilun pariin tekemään töitä ja kehittämään lajia. Uskon, että meillä on Kaustisella hyvä tiimi. Alueella on raviopisto ja runsaasti hevosalan yrityksiä sekä ammattilaisia. Kaustisen ravirata-aluetta on kehitetty voimakkaasti viime aikoina, ja halu mennä eteenpäin on kova”, Paavola kommentoi.

 

Paavola on perinteinen keskipohjalaisnimi. Kaustisen uuden johtajan juuret ovat kuitenkin toisaalla.

 

”Olen kotoisin Haminasta. Raveissa tullaan usein kyselemään, että oletko niitä Paavoloita? Jo sukunimen puolesta sovin hyvin Keski-Pohjanmaalle. Ehkä tämä oli tähtiin kirjoitettu”, Paavola lausuu.

MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kaustiselle haetaan uutta toiminnanjohtajaa – "Todella mielellämme olisimme pitäneet Jyrin meillä töissä pitempään"

Vitter, Landen Paukku ja Nyland juoksevat pyhänä poikkeusjärjestelyraveissa Kaustisella

Kaustisella satsataan nuoriin hevosiin ja ihmisiin - ensi raveissa kolmevuotiaille lämpöisille ja nelivuotiaille suomenhevosille tuplapalkinnot

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video