Uutiset

Samu Sundqvist pysyy kiireisenä kotiradallaan - uudet Suomesta tulleet testissä perjantain T64:ssä

Loppuvuodesta itsenäisenä valmentajana kotipaikkakuntansa Uumajan radalla aloittanut savolaislähtöinen Samu Sundqvist on perjantai-illan T64:n avainohjastaja kolmella valmennettavallaan ja kahdella laina-ajokilla.
Antti Savolainen
Selmer I.H. on nykyään Samu Sundqvistin laina-ajokki. Valjakko starttaa perjantain 64-pankkina Umåkerin raveissa.

Selmer I.H., Sundqvistin aiempi valmennettava ja nykyinen laina-ajokki, on 64-kierroksen ilmiselvä pankki. Sundqvistillä on saumoja myös muilla, ja esimerkiksi tuoreet uudet valmennettavat, Janita Luttuselta Torniosta tulleet B.Sacamano ja Jerome Di Quattro, ovat kiinnostavia avauksessaan uusista käsistä.

Sundqvist on aloittanut uuden uransa lupaavasti. Oman tallin hevoset ovat startanneet vain kotiradalla marraskuun alusta alkaneella lisenssivalmentajauralla, mutta tulos on vahvaa. Ennen perjantaita tallin seitsemän starttia ovat tuottaneet neljä tolppaa ja kakkosen. Samana aikana ohjastustehtävät ovat tuottaneet seitsemän ykköstä 23:sta startista - joukossa Selmer I.H.:n voitto Bergsåkerin kultadivisioonassa.

Hyvät tilastot saanevat jatkoa perjanta-illan starteistakin. Kysyimme yhdeksää hevosta Umåkerissa valmentavalta Sundqvistilta omat arviot perjantaille.

"En usko Selmer I.H.:n tappioon", Sundqvist toteaa.

"Vastus on edellisiä kisoja selvästi helpompi. Selmerin ei tarvitse olla ihan topissa voittaakseen tämän, ja ruunahan on ollut oikein tosi hyvä viime aikoina. On ainakin sellainen fiilis, että Selmer hoitaa tämän, menee juoksu melkein miten vaan. Lisäksi valmentaja (Gabriella Laestander) soitti ja kertoi hevosen tuntuvan edelleen yhtä hyvältä."

"Muista ajokeista en uskalla luvata yhtä paljoa, mutta saumoja on. M.T.Powertooliin (T64-6) uskoisin eturivistä paljon, kun se avaa lujaa. Tämä paikka (12) ei suosi, mutta hevonen on kyllä muuten riittävä. Pitää miettiä vain ajaako aikaisin vai myöhään eteenpäin, koska loppukurvi oikein ulkona voi olla haastava. Ei sitä voi jättää pois, muttei se mitään  varma-ainestakaan ole. Viimeksi jäi voimat talteen, eikä vireessä sinänsä ole valittamista."

"B.Sacamano (T64-2) on varmasti hyvä sauma. Tehtävä on sopiva, mutta sisärata lähtöpaikkana ei ehkä plussaa. En osaa sanoa, avaako se kuinka lujaa, mutta keulaan ei ehkä ole asiaa alussa. Keskipitkä matka on plussaa ja hevonen tuntuu muuten ihan hyvältä, vaikkei mikään treenihai olekaan. Tässä matkaa riittää ja porukka on vähän epätasaista, joten eikähän niitä rakoja tule ja päästä ajamaan kärkisijasta."

"Jerome Di Quattro (lähtö kolme) on vähän arvoitus ja paikka huono. Ruuna on ollut vähän hermoilijatyyppiuä, mutta treenit on päästy ajamaan nyt ihan rauhassa. Kuinka se käyttäytyy startissa, on arvoitus, mutta kotirata on varmasti plussaa, enkä poissulje onnistumisen mahdollisuuttakaan, mutta arvoituksellista on. Laina-ajokki Eldar (T64-5) on ok-vireessä, mutta vähän ylisarjassa, ja tehtävä tuntuu kovanpuoleiselta."

MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Suomalaisjuhlat Uumajassa: Samu Sundqvistin ilmiömäinen alku treenarina tuottanut neljä voittoa viidestä

Samu Sundqvist voitti ensimmäisen starttinsa lisenssimiehenä pystyyn

Samu Sundqvist avaa Uumajan lisenssimiehenä oman tallin

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle