Uutiset

TalkKari Riina Rekilällä: Raviponitkin hoidetaan viimeisen päälle – "täytyyhän niiden kulkea"

TalkKari kävi tällä viikolla Riina Rekilän tallilla Hämeenkyrössä.
Jukka Heiskala
Riina Rekilä asettui Hämeenkyröön muun muassa siksi, koska ei länsisuomalaisena voisi kuvitella asuvansa Helsingin itäpuolella.

36-vuotias Riina Rekilä on ehtinyt ikäänsä nähden paljon. Hän on hevosiin erikoistunut eläinlääkäri, joka valmensi hevosia menestyksellä Kanadassa yhdeksän vuoden ajan ja palasi Suomeen viime kesänä.

Hevoseläinlääkärille riittää kaikenlaisia asiakkaita. Harrastehevosiakin halutaan hoitaa hyvin.

"Ihmiset satsaavat hevosiin nykyisin ihan älyttömästi. Ja raviponejakin on paljon. Niitä puudutetaan, piikitetään, annetaan shockwavea, tähystetään. Sehän on lasten harrastus, täytyyhän niiden kulkea."

Rekilällä on valmennuksessa kolme starttihevosta sekä lisäksi muutamia nuoria.

Tilalla harjoitetaan myös kasvatustoimintaa. Rekilä toi Kanadasta mukanaan kovasukuisia siitostammoja.

MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Juha Keskimaunu raottaa MT Hevosten jaksossa ovea Vermon ratamestarin arkeen

Saara Mäkinen kertoo MT Hevosten jaksossa jalostamisesta ja kilpaurheilusta – kruunataanko Varsova ravikuningattareksi?

MT Hevoset etsii tulevaisuuden tähtiä Hannu Hietasen nuorisokaartista

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video