Uutiset

TalkKari Ponikunkkareissa: Kaikki peliin, keulaan ja kukat - vaan toimiko Tuukan taktiikka?

Suomi sai viikonloppuna ponikuninkaalliset sekä -ruhtinaalliset Jyväskylässä.
Jukka Hieskala
Iida Katajisto joutui uransa kolmannessa lähdön jälkeen Kari Lähdekorven tenttiin. "Kumman vika laukka oli?" "Ponin", Iida vastasi virnistäen.

Ponikuningatar-kisan ensikertalaiset 12-vuotias Tuukka Varis ja 5-vuotias Euforia-tamma lähtivät sunnuntain kisaan hyvistä asetelmista, sillä maililla kaksikko ylsi toiseksi.

"Kaikki peliin, keulaan, karkuun ja kukat", kuului Tuukan ennakkoluuloton kaavailu taktiikaksi.

TalkKarista selviää myös, että poniraviharrastus vaatii sitoutumista. 11-vuotias Iida Katajisto ajoi Jyväskylässä P.K.Purttilla kolmannen lähtönsä.

"Ajan pari kertaa viikossa puolen tunnin metsälenkin ja joskus juoksutan", Iida kertoo valmennuksesta.

Ratsastuskin kuuluu väliin ohjelmaan, mutta ajo on mieluisinta niin 6-vuotiaalle shettisruunalle kuin treenarille.

Ponikuningattaren seppeleen sai Pearl Cloud lainakuskin Eveliina Hietasen ohjastamana. Elli ja Maija Alfreds omistavat ja Maija valmentaa shetlanninponitammaa.

Ponikuninkaaksi kruunattiin Marian Kiukkaan ohjastama ja sisarensa Julia Kiukkaan valmentama Thorvald hienon kokonaiskauden jälkeen.

Isompien B-ponien luokassa poniruhtinaaksi ravasi Pinja Iltasen Miniatyr ja ensimmäistä kertaa omana kilpailunaan ajetun poniruhtinattaren tittelin vei nimiinsä Moona Espon Amazon.

Viikonloppuna tehtiin myös yksi Suomen ennätys. Talli Minimafian Robbie Wee juoksi vanhempien Suomessa syntyneiden oriiden ja ruunien voltti-SE:ksi ajan 45,8.

Suomen Poniraviyhdistys palkitsi viikonloppuna sadan voiton klubilaiset, joita ovat tähän mennessä Laura Mattila, Veera Pietiläinen, Mira Kaappola, Niina Hänninen ja Eveliina Hietanen.

Uusin sata ponivoittoa ohjastanutkin on jo tiedossa: Pinja Iltasella raja rikkoutui perjantaina ja saldo siis vain kasvoi viikonloppuna.

Lisäksi Jyväskylässä palkittiin yksitoista ponikasvattajaa. A-ponien kasvattajia oli kahdeksan, ja heidän kasvattinsa ovat ravanneet alle 2.20 ja kolmen B-ponikasvattajan ponit alle tasan kahden minuutin kilometriajan.

Viikonlopun lastentapahtuman katsojamäärä oli noin 4 400, mikä yllätti Keski-Suomen hevosjalostusliiton toiminnanjohtajan Sari Piiraisen mukaan järjestäjien odotukset.

Ponikunkkarien viestikapula - kruunupäinen keppihevonen - lähti Jyväskylästä ensi vuoden kisapaikalle Kuopion raviradalle.

Uutiseen on täydennetty sadasta voitosta palkittujen listalle kuuluva Niina Hänninen 16.8. kello 13:01.

Katso myös: Mistä tuntee hyvän raviponivarsan? Viivi Mattinen vinkkaa

Miten valmennetaan Pomona II:a? Mats Havulehto MT:n ravistudiossa (haastattelu alkaa noin 12 minuutin kohdalta)

Ravileiri on ponihullun täydellinen kesäkohde

MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Juha Keskimaunu raottaa MT Hevosten jaksossa ovea Vermon ratamestarin arkeen

Saara Mäkinen kertoo MT Hevosten jaksossa jalostamisesta ja kilpaurheilusta – kruunataanko Varsova ravikuningattareksi?

MT Hevoset etsii tulevaisuuden tähtiä Hannu Hietasen nuorisokaartista

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video