Uutiset

TalkKari vieraili 30-vuotissynttäreitä juhlivan Vieskerin luona – menestysori ei kelvannut aluksi kenellekään

Kilparadoilla kaikkien aikojen menestynein suomenhevonen Viesker täytti torstaina kunnioitettavat 30 vuotta.
Jukka Heiskala
Viesker-hevonen, Kari Ahokas ja Kari "TalkKari" Lähdekorpi.

Talkkari vieraili maanantaina Laukaassa Kari Ahokkaan ja hänen hevosensa Vieskerin luona.

Viesker tuli vasta 3-vuotiaana Ahokkaille, alun perin vain treenattavaksi.

"Aluksi se oli uudessa paikassa vintti sekaisin, mutta aika äkkiä näytti, että moottori oli hyvä."

Vieskeriä kaupattiin kaikille, kun rahapulaa oli, mutta ori ei kelvannut kenellekään.

"Sitä aisottiin ja aisottiin, huomattiin, että kyllä täällä jonkinlainen juoksija on", Kari Ahokas kertaa. Lopulta Tuunasen Jorma lähti nyt jo edesmenneen Kaarlo Ahokkaan mukaan kimppaan.

4-vuotiaana Viesker pääsi ensi kertaa kilparadalle. Voitolla aloitti.

Sitten Vieskerille alkoi tulla laukkoja ja keskittymisongelmia, intoa oli liikaa.

Treenaaminen kuitenkin maistui ja Vieskeristä tuli lopulta kaikkien aikojen menestynein suomenhevonen.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Markkinavoimat ja uutuudet edellä messuilla – missä suomenhevonen?

25-vuotias Varjo on ratsastuskouluyrittäjä Katri Mennalalle korvaamaton työkaveri – luotettavat suomenhevoset ovat hevosmarkkinoiden kysytty aarre

MT TalkKarin haastattelussa raviselostaja Lauri Hyvönen: "Viisivuotiaana aloin nauhoittaa c-kasetille omia raviselostuksia"

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video