Uutiset

Ravigaalan kuvagalleria

Anu Leppänen
Jaa artikkeli:

Monté-ohjastaja Jenni Kaija


Jenni Kaija valittiin neljättä kertaa vuoden monteohjastajaksi, edelliset kerrat olivat vuosina 2011, 2013 ja 2017. Kaija vaikuttaa nykyään Ruotsissa, jossa heillä on avopuolisonsa Joni-Petteri Irrin kanssa filiaali.


Monté-hevonen Diktaattori


Vakioratsastaja Karoliina Sinkkilä ja osaomistaja sekä -kasvattaja Päivi Salmenius vastaanottivat Diktaattorin palkinnon. Diktaattori voitti vuonna 2018 kahdeksasta montelähdöstään seitsemän, mukaan lukien Suomen mestaruuden ja Pohjoismaiden mestaruuden. Viime kaudella se nousi myös Plantomin ohitse kaikkien aikojen eniten tienanneeksi suomenhevosruunaksi.


Hevosenhoitaja Jenna Leskiranta


Vermossa Tom Erikssonin tallilla työskentelevä Jenna Leskiranta palkittiin vuoden hevosenhoitajana. Viime vuonna hän oli entistäkin isommassa roolissa Erikssonin oltua pari kolme kuukautta sivussa valmennushommista olkapääleikkauksen takia.


Nelivuotias suomenhevonen Landen Paukku


Nelivuotislähdöissä sykähdyttäneen Landen Paukun kanssa töitä tekevät Jatta Hyyryläinen ja Jani Suonperä.


Viisivuotias suomenhevonen Vixus


Vixuksen omistaa kimppatalli Talli Tosivixut, joiden puuhamiehinä ovat veljekset Tuomo ja Juhani Korhonen (oikealla). Tuomon seuralaisena Teija Heikkinen ja Juhanilla Saara Penttilä.


Vanhempi suomenhevostamma Akaasia


Ravikuningatar Akaasian vakio-ohjastaja Markku Hietanen ja omistaja-valmentaja Ari Oja-Nisula.


Vanhempi suomenhevosori- tai ruuna Costello


Ravikuningas Costello ehti hurjan menestyskauden aikana olla myös suosittu siitosori, sillä tammoja oli 150.


Kolmivuotias lämminverinen Graceful Swamp



Nelivuotias lämminverinen Hachiko De Veluwe


Derby-voittajan omistajaperheestä paikalla olivat Marie-Michelle (vas.), Pia, Anders ja Madeleine Ingman.


Vuoden komeetta -valmentaja Timo Korvenheimo


Vuoden komeettana palkittiin Timo Korvenheimo, jonka valmennettavat tekivät murhaavaa jälkeä erityisesti loppuvuoden kaksi- ja kolmivuotislähdöissä.


Vuoden komeetta -hevonen Sävel-Taika


Kirsi Vierikko ja Olavi Oja-Nisula tekevät töitä vuoden komeetan Sävel-Taian kanssa. Sävel-Taika nousi viime hetkillä mukaan kuningatarkilpailuun, missä se voitti päätösmatkan ja oli kokonaiskilpailun kakkonen.


Vanhempi lämminveritamma Ranch Kelly


Anne Luttinen ja tyttärensä Heidi Konga vastaanottivat Ranch Kellyn palkintoja.


Vanhempi lämminveriori- tai ruuna Attack Diablo


Attack Diabloa Tapio Mäki-Tulokkaan tallilla hoitanut Elina Kuisma, Sirpa Himanen ja Esa Himanen juhlivat tunnustusta. Vuoden parhaana vanhempana lämminveriruunana palkittu Attack Diablo myytiin kauden jälkeen Italiaan.


Ravirata  Forssa


Illan väriläiskiä olivat vuoden ravirata -palkintonsa kaiken irti ottaneet forssalaiset. Vasemmalta ylhäältä lähtien: Paula Pellinen, Mika "Tuulettaja" Penttilä, Jaana Lähteenkorva, Jouko Lindholm, Isto Mäki-Tulokas, Iivari Ingves, Erge Reinvald ja Sipi Erkkilä. Alarivi vasemmalta: Johanna Hirvonen, Elina Hirvonen, Mervi Mäki-Tulokas, Minna Salo ja Anu Niemi


Kesäravirata Loviisa


Loviisan puheenjohtaja Jan Hansson ja puolisonsa Siru Lind vastaanottivat vuoden kesäravirata -palkinnon.


Kasvattaja Katri Rantala


Vuoden kasvattajana palkittu Katri Rantala ei päässyt paikalle gaalaan, joten palkinnon vastaanotti Ranch Kellyn valmentaja Anne Luttinen.


Hevosenomistaja Esa Himanen


Chief Orlandon toinen omistaja Esa Himanen valittiin vuoden hevosenomistajaksi 2018.


Ohjastaja ja vuoden voitokkain ohjastaja Mika Forss


Mika Forss ajoi lauantaina Solvallassa, joten hänen palkintonsa vastaanotti yhteistyökumppani ja ystävä Tapio Mäki-Tulokas.


Valmentaja Antti Ojanperä


Anu Leppänen
Vuoden valmentaja Antti Ojanperä ja puolisonsa Jutta Ihalainen olivat liikuttuneita tunnustuksesta.


Vuoden hevonen Ranch Kelly


Ranch Kellyn palkintojen kanssa keskellä valmentaja Anne Luttinen ja vasemmalla hänen siskontyttärensä Jade ja Melissa Kara. Oikealla puolella Annen tytär Heidi Konga ja sisko Pirjo Kara.


Vuoden suomenhevonen Costello


Ravikuningas Costello ehti hurjan menestyskauden aikana olla myös suosittu siitosori, sillä tammoja oli 150.


Vuoden raviteko Saaga S -elokuva


Ohjaaja Kai Kuntola oli otettu, kun Saaga S -dokumenttielokuva palkittiin vuoden ravitekona. "Saaga S – satu suomenhevosesta" voitti joulukuussa New Yorkissa ensimmäisen palkinnon hevoselokuvafestivaaleilla.


Kunniamaininta Staro Miamin menestys kolmivuotiskaudella


Kunniamaininnan ansaitsi Staro Miami, joka menestyi Ruotsissa 3-vuotiaiden tammojen ikäluokkalähdöissä ja tienasi vuoden aikana hurjat 355 136 euroa. Ydintiimi Staro Miamin takana on valmentaja Aripekka Pakkanen ja hoitaja Etta Pakkanen.


Nuorisokerho Kuopion ravinuoret


Kuopio järjesti viime kesänä onnistuneet ponikuninkuusravit. Kuopiosta mukana raviradan toimitusjohtaja Marita Huttunen, nuorisovastaava Heini Korhonen, ponivastaava Noora Nykänen ja radan hallituksen varapuheenjohtaja Olavi Haanketo.


Vuoden voitokkain Graceful Swamp


Graceful Swamp oli myös vuoden voitokkain hevonen 15 ykkössijallaan.


Salamakypärät-voittaja Arna Ruohomäki


Salamakypärät -kilpailusarjan voitti Arna Ruohomäki.


Kokelasmeetingin voittaja Taneli Säde


Kokelasmeetingin voittaja oli puolestaan Taneli Säde, joka työskentelee anoppinsa Tuija Irrin tallilla.


Suomen Hippos ry:n kunniamaininta Markku Hietanen, raviurheilun eteen tehty elämäntyö


Gaala huipentui koskettavasti, kun Eveliina Hietanen piti puheen isoisälleen Markku Hietaselle. Hietanen palkittiin elämäntyöstä raviurheilun parissa.



Kuvat: Anu Leppänen

Aiheeseen liittyvät artikkelit

An-Dorra toipuu jalkavammasta – ”Valvoin monta yötä ja surin”

MT Ravinetillä uudet sivut

Viikon vieras: ”Jos uudeksivuodeksi pääsisi kotiin”

Gallup
Uusin TalkKari
Katso video