Uutiset

Monosten ympyrä sulkeutuu

Anu Leppänen
Sari Monosen isän Kaarlo Kineksen ori Ero-Ponsi on saanut kotipihasta arvoisensa muistomerkin.

UURAINEN. Jukka Monosen tallin pihalla on ollut seitsemän kertaa kuninkuuskilvassa juossut Ero-Ponsi, kolme ravikuningatarta samana kesänä ja tänä vuonna ensimmäistä kertaa oma treenattava kuningatarkandidaatti.

Jukka Monosen tilan pihassa on rauhallisempaa kuin vilkkaimpina oriasemavuosina, mutta kunniapaikalla oleva hevospatsas muistuttaa menneistä ajoista. Vuonna 1966 syntynyt ori Ero-Ponsi oli Sari Monosen isän Kaarlo Kineksen valmentamana seitsemän kertaa peräkkäin mukana kuninkuuskilpailussa. Parhaana vuonnaan se oli neljäs, ja siitosuralla Ero-Ponsi jätti mm. ravikuningas Ponserin.

Ero-Ponnen kilpauran jälkeen taloon tuli omien sanojensa mukaan sellainen "vävynrötkö", joka innostui hevosista tosissaan. Monosten tilalla oli vuosikausia aktiivista oriasematoimintaa. Enimmillään oli kolme siitosoriitta kerralla: Ero-Ponsi, Mikker ja Carismatic Kemp. Aitoissa oli kesäiltoina tammanomistajia ja iltaisin kierrettiin vielä kotikäynneillä siementämässä.

Nykyään sukupolvenvaihdoksen myötä Jukan tytär Anna Mononen on vetovastuussa ja fokus on pelkästään ravureiden valmentamisessa. Jukka on edelleen hommassa vahvasti mukana ja hän on myös Rovaniemen kuningatarkilpailuun osallistuvan Niemen Cecilian vastuuvalmentaja. Pitkäaikainen ystävä ja yhteistyökumppani Risto Tupamäki ohjastaa.

"Sanoinkin Ristolle tuossa yksi päivä, että kun miehet jää eläkkeelle, niin homma kovenee entisestään", Jukka naurahtaa.

Niemen Cecilia, Anna ja Jukka ovat kuninkuusraveissa hevosten taustavoimina ensikertalaisia. Sen sijaan Sari Mononen oli mukana hoitamassa Ero-Pontta kaikkina seitsemänä kertana, jolloin se osallistui kuninkuuskilpaan.

"Kerran mentiin maataloon yöksi ja isäntä oli laittanut sinne karsinaan kunnon pehkut ja vahvasti pahnoja. Isä sanoikin heti, että mitenhän tuossa käy. No, Ero-Ponsi oli syödä pupeltanut yöaikaan kaikki pahnat ja oli aamulla maha isona. Sen kanssa ei tarvinnut miettiä, syökö se reissussa vai ei", Sari muistelee.

Tämän sukupolven kuninkuusravikävijä Niemen Cecilian hyvinvoinnista vastaa tytär Anna, 26, jolla on hevostenvalmentajan koulutus Kiuruvedeltä. Niemen Cecilia on ainoa Jukan treenilistoilla oleva, muut puolenkymmentä valmennettavaa on Annan nimissä.

"Cecilian kanssa on kyllä mukava lähteä reissuun, koska se on rauhallinen ja fiksu. Toki ei ole oltu aiemmin yötä poissa kotoa paitsi kerran, kun auto jäi Vermoon ja oltiin Niemenkylän kartanossa yötä. Vanhassa kodissaanhan tamma tietysti oli", Anna lisää.

"Tässä hevosessa on jännästi vähän kaksi puolta: toisaalta se on lunki eikä mikään häiritse, mutta välillä sillä oikein välähtää silmissä ja se huomaa kaiken. Talvisin ratsastelen sillä, mutta muuten isä sitä lähinnä ajaa. Jos tamma pöllöilee jotakin, se painaa aika lailla. Ristonkin ajoasento on aika makuulla välillä, kun mennään lähtöauton taakse."

Jukka on löytänyt lenkeillä yhteisen sävelen Niemen Cecilian kanssa.

"Kyllä se hyvin tekee työnsä. Kaikkien hevosten kanssa ei toki yhteys muodostu, homman pitää toimia molemmin puolin. Se auttaa, kun Cecilialle juttelee lenkillä ja välillä vaikka laulaa metsässä kotimaista iskelmää", Jukka heittää.

Anna Mononen ja Niemen Cecilia lähtevät ensimmäiseen kuningatarkilpailuunsa. Kuva: Miika Lähdeniemi



Niemen Cecilian taustalta löytyy yli satavuotista tavoitteellista kasvatustoimintaa. Tamma on vihtiläisen Niemenkylän kartanon kasvatti ja emän puolen suku on ollut kartanon eli Grahnin suvun kasvatustoimintaa pitkälti toistasataa vuotta.

Ensimmäinen Grahnin ja Monosten yhteistyöhevonen oli Niemen Apaasia, joka vaikuttaa nykyään siitoksessa. Niemen Ceciliaa tarjottiin nelivuotiaana valmennukseen Risto Tupamäelle, mutta kun hänellä ei ollut mahdollisuutta ottaa tammaa, hän suositteli Jukka Monosta valmentajaksi.

"Se oli heti alkuun äärettömän lahjakkaan, mutta herkän oloinen", Jukka muistelee. "Tamma saattoi mennä ravia vaikka kuinka, mutta ei meinannut aina keskittyä. Paljon käytiin myös harjoitusraveissa. Nythän tänä keväänä Niemen Cecilia on alkanut olla jo aika ravivarma."

Alku-urallaan Niemen Cecilia laukkasi kilpailuissa useammin kuin meni koko matkan ravia. Vuonna 2016 sen hankoside reagoi pariin kertaan, ensin keväällä ja Porin Tapaninpäivän startin jälkeen uudelleen. Kaudesta 2017 tuli näin täysi välivuosi, mutta sen jälkeen tamma on mennyt hyvin ja ennen kaikkea ollut aavistuksen ravivarmempi. Kauden parhaisiin suorituksiin kuuluu maaliskuinen 76-voitto Kouvolasta ja kakkossija tammalähdöstä Akaasian jälkeen huhtikuun lopussa Forssassa.

"Heti ekoihin startteihin tänä vuonna se tuntui siltä, että oli vain kehittynyt tauon aikana, vaikka olikin loukkaantunut. Vuosi kun treenataan, kehittyyhän siinä väkisin. Meillä oli lumipolanteet sellaisia, että olisi voinut vaikka 40 kilometriä päästää pelkällä polanteella. Tammaa ajettiin koko ajan nousujohteisesti ja Anna hoiti sitä huolellisesti", Jukka selvittää.

Niemen Cecilia lähtee ensimmäiseen kuningatarkilpailuunsa takarivistä, avausmatkalla numerolla 12 ja maililla radalta 9.

"Vahvuudet voivat tulla paremmin esille sieltä takarivistä, kun saa selät eteensä. Tamma on oppinut juoksemaan selässä. Itselläni on sellainen kuva, etteivät hevosen ennätykset vielä tuossa ole ja kuskikin on puhunut pitkään, että tämä ei mittaa matkaa", Mononen muistuttaa.

Jukka Mononen on tullut tunnetuksi erityisesti oriinpitäjänä. Kuva: Miika Lähdeniemi



Niemen Cecilia on tässä vaiheessa kuningatarkandidaatti, mutta Monosille ovat tuttuja myös ravikuningattaret. Nelinkertainen ravikuningatar Valomerkki tarvitsi Ero-Ponnen palveluksia vuonna 1994. Jukka oli luvannut Valomerkin omistaja Simo Reunaselle, että siementä toimitetaan juuri sinä hetkenä kun aika on otollisin.

"Olin sitten hiitillä Killerillä, kun puhelin pirahti. Reunanen soitti, että nyt sitä spermaa tarvittaisiin. Ajoin kotiin ja hyppyytin Ero-Ponnen pukilla. Kun mikään julkinen liikenne ei kulkenut, vein sitten henkilöautolla siemenet perille. Valomerkki oli iso kuin mikä eikä eläinlääkäri ylttänyt sitä siementämään, mutta yhdessä saatiin se tehtyä", Jukka tarinoi.

Yhtenä kesänä oriasemalla kävi kolme ravikuningatarta: Milia, Uja ja V.H. Suvitar.

"Ne kaikki myös tekivät varsan. Kyllähän tässä tavallaan ympyrä sulkeutuu, kun nyt pääsee itse olemaan edes kerran mukana samassa kilpailussa", Mononen miettii.

Ujan kanssa Mononen oli muutenkin tiimissä mukana, sillä hän oli usein mukana uittamassa ravikuningatarta.

"Uuraisten kunnanjohtaja Sirpa Rautiainen antoi meille yleisen uimarannan vierestä paikan, jossa käytiin kovasti uittamassa. Uimamiehet välillä tykkäsivät ja välillä kirosivat. Joskus istui terveystarkastaja veneessä ja otti vesinäytteitä samaan aikaan kun oltiin hevosta uittamassa, mutta ikinä ei ollut näytteissä sanomista", Jukka kertoo.

Mononen suuntaa Niemen Cecilian kanssa Rovaniemellä maltillisin, mutta myönteisin mielin.

"Se on vähän niin kuin kalahommissa, että saalis annetaan eikä oteta. Kuninkuusraveihin pääseminen on iso juttu, mutta huomio tuntuu yllättävältä. Kaikki ovat kiinnostuneita ja ihmiset ovat onnitelleet jo mukaanpääsystä. Niinhän se kyllä ennen vanhaan oli, että kunnassa oli melkein apteekkarista ja kirkkoherrasta seuraava se, jolla oli kuninkuusravihevonen."

Risto Tupamäki ajoi Niemen Cecilialla rauhallisen hiitin maanantai-iltana Killerillä. Kohti Rovaniemeä Cecilia lähti taustajoukkoineen varhain torstaiaamuna. Kuva: Miika Lähdeniemi



Risto Tupamäen videohaastattelu löytyy tästä linkistä.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Costello vahvasti tulossa taas - ohjastajan sukunimi ei muutu

Näin edesmennyt ohjastajalegenda Risto Tupamäki neuvoi kesällä 2016 hevosenostajaa: "Suku, rakenne ja – silmäänkin pitää katsoa"

Risto Tupamäki on poissa

Gallup
Uusin TalkKari
Katso video