Uutiset

Pomonan kuudes unelmamatka

Anu Leppänen
Pomona viimeisellä kotilenkillä ennen Solvallan-reissua. Sparraajina Emil Havulehdon ajama Kattedals Loke ja Kalle Väreen ajama Kaunisrannan Harry Potter.

SIPOO. Suomen ponijoukkueen johdattaa Solvallan kisoihin Pomona, joka juoksee Mini Elitloppetissa peräti kuudentena vuonna peräkkäin. Kahdesti on tullut voitto, ja Elitloppet-viikonlopusta on muodostunut jo kauden päätähtäin.

Jos Polaralla on puolustettavanaan viime vuoden Elitkampen-voitto, viime kevään kunniaa puolustaa Solvallassa myös Pomona-poni. Se nimittäin johdatti suomalaisponit kolmoisvoittoon viime kevään Mini Elitloppetissa, jonka se onnistui voittamaan myös vuonna 2014. Tämän vuoden Mini Elitloppet on Pomonalle jo kuudes perättäinen.

15-vuotias Pomona on siis onnistunut juhlimaan Mini Elitloppetin voittoa kahdesti ja jos viimeistelyharjoituksista voi mitään päätellä, vastustajat saavat olla jälleen tarkkana Mats Havulehdon silmäterän kanssa.

"Odotukset nousivat jonkin verran sen jälkeen, kun ajoin Pomonalla kotona torstaina", Mats Havulehto kertoo. "Olin yllättynyt, että se oli niinkin hyväntuntuinen. Tuntuu, ettei se ole näin hyvä ollutkaan aiemmin. En ollut vielä kauhean vakuuttunut siitä, millaista puhetta oli ollut treeneistä."

Pomonan viime viikkojen treenaamisesta on nimittäin vastannut ensisijaisesti Matsin pikkuveli ja toinen omistaja Emil Havulehto. Mats, 16, on nimittäin ollut tutustumassa jo astetta kovempiin hevosvoimiin Veijo Heiskasen tallilla Göteborgissa.

"Periaatteessa piti mennä Olympiaravien aikaan sinne vain viikoksi käymään, mutta Veijo kysyi, haluaisinko ja pystyisinkö jäämään hommiin vähäksi aikaa", Mats paljastaa. "Nyt kesäkuun alussa pitäisi lähteä sinne uudestaan. Pääsee tekemään sitä, mistä tykkää ja siellä oppii paljon. Kaikkeen saa vastauksen, ja Veijo on tosi mukava tyyppi."

15-vuotiaalla Pomonalla on poniraveista 156 kilpailua, joista 55 voittoa. Kuva: Anu Leppänen



Moninkertainen Solvallan-kävijä Pomona tuli Havulehdoille loppuvuodesta 2011. Perheen aiemman ponin Fryebo Filipin kilpailuoikeutta oli enää vuoden verran jäljellä, ja uusi kilpaponi piti saada.

"Seurattiin netistä, mitä tulee myyntiin ja Pomonan aiemmilla omistajilla oli lauma poneja myytävänä", Matsin äiti Ann-Kristin Nyberg muistelee. "Myynnissä olivat myös ainakin Dynamit III ja Mimmi, mutta jotenkin silmä osui enemmän Pomonaan. Dynamitia pidin liian kova-aikaisena pienille pojille, vaikka he olivat toki saaneet jo äidinmaidossa rytkytellä koppakärryissä menemään. Isäni sitten sanoi, että hän ostaa ponin pojille joululahjaksi."

Pomonasta kehittyi Suomen ponilähtöjen vakiomenestyjä, ja Havulehdon veljeksistä täysverisiä poniharrastajia. Pomona on voittanut parhaina kausinaan seitsemän kertaa, ja Matsilla puolestaan on 23 voittoa poniohjastajana ja yksi kakkossija myös tähän asti ainoasta isojen hevosten lähdöstä. Pikkuveli Emil, 14, on ajanut kahdeksan ponilähtöä pääosin Kattedals Lokella.

Perheen poneista Pomona tunnetaan parhaiten, mutta Fryebo Filipillä on ollut myös suuri merkitys.

"Se jää varmaan pihatontuksi meille, koska sillä on ollut niin suuri merkitys meidän lapsille. Sen kanssa pojat ovat pyörineet näyttelyissä, ajaneet molemmat P-ajoluvan ja Mats myös ekat lähtönsä", Ann-Kristin huomauttaa.

Sipoossa täysihoitotallia pitävä Ann-Kristin on paitsi poniurheilijoiden äiti, myös Suomen poniraviyhdistyksen puheenjohtaja. Hän pitää poniurheilun tilannetta kokonaisuudessaan hyvänä, vaikka työtäkin riittää.

"Ruotsia ihailen siinä, että siellä on satsattu poniravikouluihin jokaisella raviradalla. Luodaan edellytykset sille, että voidaan harrastaa ja ajaa kilpaakin. Suomessa pitää melkein olla oma poni, jotta voi harrastaa ja ajaa kilpaa. Se rajoittaa jonkin verran", Nyberg miettii.

"Meilläkin pitäisi tarjota enemmän mahdollisuuksia niille, joilla ei ole omia hevosia takana. Ponivaiheessa on hirveästi tyttöjä mukana ja heillä on ehkä suurempi mahdollisuus päästä kokeilemaan montessa sen jälkeen. Se on ponnahduslautana. Pojat pääsevät lähinnä kovalla tahdolla eteenpäin ja totta kai töitä pitääkin tehdä, että pääsee eteenpäin. Salamakypärät-sarja on hyvä juttu, mutta siellä voisi olla suurempi vaihtuvuus ja mahdollisuuksia enemmän niille, jotka eivät muuten pääse niin paljoa ajamaan."

Aktiiviset poniraviurheilijat Emil (vas.) ja Mats Havulehto sekä Kalle Väre Pomonan kanssa. Kuva: Anu Leppänen



Juha ja Mats Havulehto sekä Ann-Kristin Nyberg laittelivat torstaina Pomonaa reissukuntoon. Kuva: Anu Leppänen



Mini Elitloppetin voittoa lähdetään puolustamaan tutulla kaavalla. Kokeneet Solvallan-kävijät tulevat ponin kanssa jo perjantaiksi Solvallaan, missä poneille on järjestetty tallipaikat ja taustajoukot ehtivät nauttia lounasravien tunnelmasta. Myös kuskipuolella mennään viime vuoden tapaan, kun Pomonaa ohjastaa Elina Miettunen.

"Ajaminen ei jännitä yhtään, mutta aidan vierestä katsominen on hirveää. Siinä on vähän avuton olo, kun ei voi enää itse vaikuttaa mihinkään. Toisaalta kun tietää, että poni ja kuski tulevat hyvin toimeen, se ehkä vähän helpottaa asiaa", Mats sanoo.

"Ekan vuoden jälkeen kun oltiin mukana, sen jälkeen kauden tärkein lähtö on aina ollu Mini Elitloppet ja siihen on koetettu ajoittaa kunto. Se on ollut joka vuosi niin hieno kokemus päästä nauttimaan tunnelmasta."

Suomea edustavat Mini Elitloppetissa Pomonan lisäksi Ekslätts Sacrifice, Thorvald ja Broängs Khosakrama. Sunnuntaina B-ponien Lilla Elitloppetissa nähdään puolestaan Miniatyr ja Ernst Rivaldo.

"Suomesta lähtee tosi kovatasoinen joukkue", Mats painottaa. "Hyviä poneja on muillakin, mutta paperilla Suomen joukko näyttää niin kovalta, että näinköhän ruotsalaisille jää saumoja."

Suomalaiset lauantain Mini Elitloppetissa (klo 9.50 Suomen aikaa):


1 Ekslätts Sacrifice -

Oona Halme

(valmentaja

Jutta Salmi

)


5 Pomona - Elina Miettunen


6 Thorvald -

Maria Kiukas

(valmentaja

Julia Kiukas

)


7 Broängens Ghosakrama -

Fiia Espo

(valmentaja

Lotta Rahikka

)


Sunnuntain Lilla Elitloppet (klo 8.50 Suomen aikaa)


1 Miniatyr -

Pinja Iltanen

6 Ernst Rivaldo -

Eveliina Hietanen

Kuvassa Pomona voittaa viime kevään Mini Elitloppetin. Thorvald ja Maria Kiukas sekä Dynamit II ja Eveliina Hietanen sinetöivät suomalaisponien kolmoisvoiton. Kuva: Anu Leppänen



Aiheeseen liittyvät artikkelit

Pomona II jälleen murskaava Suur-Hollolassa - tavoitteena ME Mikkelissä

Vierasblogi: Salibandyllä ja raviurheilulla on yhdistävä tekijä

Suomalaisponit vauhdissa - Pomonalle neljäs voitto Mini Elitloppetissa

Gallup
Uusin TalkKari
Katso video