Uutiset

Suur-Hollola-viikonlopun kuvagalleria

Kuvat Tomi Kaminen

Heikki Korhosen ja Mika Forssin pitkäaikainen yhteistyö tuotti jo toisen Suur-Hollola-voiton.



Venice on ensimmäinen kahteen Suur-Hollola-voittoon yltänyt tamma.



Jukka Hakkarainen on tärkein ihminen Venicen päivittäisessä arjessa.



Kuusivuotias Tähen Toivomus vei Suur-Hollola-Ajon ennen viisivuotiasta Caijusta.



Pauli Raivion pikkutalliin tuli taas uusi suurvoitto.



Hotshot Luca jatkoi mahtavaa kolmevuotiskauttaan Hambon ykkösenä.



Mika Forss, Marika Salin ja Ari-Pekka Pakkanen muodostavat toimivan tiimin Hotshot Lucan ympärillä.



Willow Pride hallitsi Tammahamboa alusta loppuun.



Sun Capitano kiri keskellä rataa komeasti ykköseksi.



Mika Ahlströmin talliin tuli voitot sekä lauantaina että sunnuntaina.



Topmar löi itsensä kerralla läpi avoimelle tammahuipulle.



Topmarin valmentaja Outi Kajula on paitsi kilpailu- myös kesälomareissulla perheineen.



Juha Utala päästeli valmentamallaan Beretta Hossilla komean kirivoiton.



Markku Nieminen päästeli Callela Elizalla komean keulavoiton.



Bean Dream aloitti uransa hienolla voitolla Suur-Hollola-sunnuntaina.



Uusi valmentaja Tom Eriksson ja ohjastajanvaihdoksella kuskiksi tullut Ville Tonttila ihastelivat Juicemanin hienoa suoritusta.



A.T. Veeti jyräsi vakuuttavasti kauden viidenteen voittoonsa.



Boulder Luckyn kirivoima oli muille liikaa. Peter Lindroos oli Pasi Väisäsen ruunan rattailla.



Boulder Lucky toi Pasi Väisäsen ensimmäisen T76-voiton valmentajana.



Dionne Sisu ja Tomi Haapio tekivät voitokkaan vierailun Ruotsista.



Midnight Hour kurkotti lauantain välierässään niukasti ohi Venicen.



Iikka Nurmosen kausi jatkuu positiivisissa merkeissä.



Jonesy jyräsi omassa välierässään karsintojen kovimmalla tuloksella.



Kuvassa Still Loving You murjoi vastustajansa Suur-Hollola-ajon välierässä viime heinäkuussa. Kuva: Tomi Kaminen



Callex jatkaa viisivuotiskauttaan tappiottomana.





Golda Pretender kiri kyvyt esiin -divisioonan ykköseksi.



Teemu Okkolinin Mökin Tähti ei suotta ujostellut, vaan kiri ohi vetoapua alusta asti tarjonneen Särkän Kallen.



Heidi Kuossarin ohjastama Kaka oli Montétähden ässä.





Salamakypärän vapaa-aika kuluu läheisten parissa. "Käyn kummipoikaa ja mummia katsomassa, se on tärkeintä vapaapäivän viettoa. Ja koetan nähdä muitakin kuin hevoskavereita, ettei hevoset ole ihan aina jutunaiheena", Terri naurahtaa. Kuva: Tomi Kaminen



Aiheeseen liittyvät artikkelit

Hiekansyönti altistaa ähkylle – "Hevonen on mestari peittämään oireitaan"

An-Dorra toipuu jalkavammasta – ”Valvoin monta yötä ja surin”

MT Ravinetillä uudet sivut

Gallup
Uusin TalkKari
Katso video