Uutiset

Video: Teekkareita ja totovoittoja tutustumisraveissa

Anu Leppänen
Otaniemen Toto-seuran raviretkeläiset olivat onnittelemassa Rocket Zetiä, Jukka Torvista ja Kaisa Toivosta.

VERMO. Keskiviikon T65-raveissa oli normaalia enemmän vilinää, kun noin 250 innokasta tutustui ravien maailmaan.

Vermon tutustumisraveja olivat järjestämässä raviradan lisäksi Suomen Hippos ja Ratsastajainliitto. Tavoitteena oli houkutella erityisesti niitä kiinnostuneita ihmisiä, jotka kävivät toukokuussa Hevoset Kaivarissa-tapahtumassa. Mukaan ilmoittautui noin 250 henkilöä, jotka pääsivät tallikierroksen, toto-opastuksen ja muun oheisohjelman kautta tutustumaan lajiin.

"Hyvää palautetta on tullut sekä ratsastajilta että ekakertalaisilta. Paikalla oli lisäksi kuusikymmentä Otaniemen Toto-seuran teekkaria, jotka tekivät vuotuisen ravireissunsa. He pyrkivät tuplaamaan joka vuosi osallistujamäärän", Suomen Hippoksen tiedottaja Ilkka Nisula kertoi.

Yksi tutustujista oli  Virpi Nordblad, jonka edellinen ravivierailu oli Kokemäen juhannusraveista vuodelta 1978. Ratsastustaustainen Nordblad oli isossa roolissa Hevoset Kaivarissa-tapahtuman vapaaehtoisjärjestelyissä, ja viehättyi Kaivarin Cityraveissa ravureiden vauhdista.

Videolla lisää tutustumisillasta:

[embed]https://www.youtube.com/watch?v=9nTlDEU5gBc[/embed]

Aiheeseen liittyvät artikkelit

An-Dorra toipuu jalkavammasta – ”Valvoin monta yötä ja surin”

MT Ravinetillä uudet sivut

Viikon vieras: ”Jos uudeksivuodeksi pääsisi kotiin”

Gallup
Uusin TalkKari
Katso video