Uutiset

Otto-Mani sytytti kotiyleisön 25 vuotta sitten

Ville Toivonen
Newstime Star kiri ulkoa aivan rinnalle, mutta keulassa juossut Otto-Mani piti vuoden 1992 Finlandia-Ajon voittoon.

Otto-Mani ei ole koko uran saavutuksia mitattaessa Finlandia-Ajon legendaarisimpia voittajia, mutta päivälleen 25 vuoden takainen sankari on kotiyleisölle edelleen yksi suurimmista.

Kotivoitot ovat olleet Finlandia-Ajossa harvinaista herkkua. Kisa on ajettu vuodesta 1980, mutta Suomen lippu on vedetty voittajan kunniaksi salkoon vain viidesti. Ensimmäinen suomalaisvoittaja oli Antti Savolaisen jenkki Keystone Patton vuonna 1985, ja ensimmäinen Suomessa syntynyt voittaja oli vuoden 1992 sankari Otto-Mani.

Otto-Manin voiton arkkitehtina oli Antti Teivainen, joka leiskautti ajokkinsa kasiradalta yllättäen keulapaikalle asti. Vielä yllättävämpää oli, että Otto-Mani veti joukkoa maaliin asti, sillä oriin voittajakerroin oli yli 27. Suomalaisten juhlat täydensi Aki Antti-Roikon ajama jenkkiori Newstime Star, joka kiri lopussa aivan Otto-Manin rinnalle.

Otto-Manin omisti Seth Soini ja sitä valmensi Esa Aronen.

"Ei itselläkään ollut odotuksia voiton suhteen: Otto-Mani oli kisan vähiten tienannut hevonen ja sillä oli kasirata", Esa Aronen muistelee 25 vuoden takaisia tapahtumia.

"Iso pointti voitossa oli Teivaisen Antti, jonka vaihdoin Finlandiaan kuskiksi vähän uhkapelinäkin. Antti oli ainoa, joka oli auton takana hereillä, ja sai ulkoa keulat. Siihenhän ratkesi paljon."

Finlandia-Ajon voittoon liittyy monta mukavaa muistoa, joista yksi nousee Aroselle ylitse muiden.

Aikamoista hulinaa siinä oli monta päivää. Sen muistan parhaiten, kun maanantaiaamuna ensimmäisenä pihaan kaartanut oli Pentti Savolainen, joka toi kukkapuskan. Se oli hieno juttu minulle.

Otto-Mani oli siirtynyt Arosen käsiin runsaat puoli vuotta ennen suurvoittoaan.

"Se kilpaili kaksi- ja kolmevuotiaana Saksassa, mistä se tuli Suomeen Kriteriumin karsintoihin", Aronen kertoo. "Se laukkasi karsinnassa lähtöön, mutta voitti siitä huolimatta ylivoimaisesti, ja olisi ollut suursuosikki finaaliin. Karsinnan ja finaalin välissä se oli kuitenkin ilmeisesti potkaissut johonkin niin, että sen toisesta takajalasta murtui kavioluu. Sen parantumiseksi Otto-Mani oli viisi kuukautta karsinalevossa, palasi nelivuotiaana radoille ja tuli sitten syksyllä minulle

Ari Hartikaiselta

."



Finlandia-Ajon voitto oli Esa Arosen uran suurin saavutus. Kuva: Ville Toivonen



Aronen kehuu Otto-Mania erittäin kovaluokkaiseksi hevoseksi. Oriilla oli kuitenkin yksi selkeä heikkous.

"Se oli hiton hajavarpainen, minkä takia se löi paljon polviinsa ja laukkasi paljon ensimmäiseen kaarteeseen. Siis se ei ollut vähän hajavarpainen vaan oikein tosi paljon sitä."

Nykyään liki joka hevosella ajetaan ilman kenkiä, mutta Otto-Manin Finlandia-voiton taustalla ei ollut kenkien riisuminen. Konstiin Aronen turvautui vasta myöhemmin.

"Siihen aikaan ei paljon kenkiä riisuttu, eikä se ollut mitenkään muotia. Otto-Mani kutsuttiin Finlandia-voiton jälkeen Elitloppetiin, ja Solvallassa Kaj Widell sanoi minulle, että tällä radalla kannattaisi ottaa tuolta hevoselta etukengät pois. En uskonut Kaitsua ja kysyin vielä Otto-Mania ajaneelta Jorma Kontioltakin asiasta. Jomppekin sanoi, että ei missään tapauksessa. Elitloppetissa Otto-Mani laukkasi, mutta seuraavissa starteissa Suomessa otin etukengät pois, ja se meni niissä hyvin."

Otto-Mani oli 1990-luvun alkuvuosina Suomen parhaita hevosia - ei mikään suuri supertähti, mutta ykkössarjojen vakiokasvoja kuitenkin.

"Se olisi voinut olla isompikin tähti ilman sitä kavioluun murtumista", Aronen muistuttaa. "Eläinlääkäri Antero Tupamäki sanoi, että siitä hävisi iso potku, kun se oli viisi kuukautta karsinassa. Otto-Manilla oli valtava moottori, mutta ei se ollut kansainvälisen tason hevonen, kun se oli niin epävarma. Sehän juoksi miljoona markkaa, mutta toinen miljoona varmasti paloi laukkoihin."

Arosen ja Otto-Manin tiet erosivat myöhemmin Seth Soinin tehtyä konkurssin. Erinäisten vaiheiden jälkeen Otto-Mani päätyi Pertti Livistille, jolta se myöhemmin myytiin Maltalle.

"Hevonen ei voi olla mukavampi kuin Otto-Mani, sille kävi aina kaikki", Aronen vielä kehaisee. Ihan sattumaa ei taida olla sekään, että Esa Arosen 23-vuotias poika on nimeltään - Otto Aronen.

Porista lähtöisin oleva Esa Aronen sai ensimmäiset ravioppinsa Aarne Nymanilta. Sittemmin hän oli töissä mm. Seppo Sarkolalla ja Ari Hartikaisella ennen kuin aloitti rakennusyrittäjä Seth Soinin yksityisvalmentajana Kellokoskella.

Soinin konkurssin jälkeen Aronen jatkoi muutaman vuoden yksityisyrittäjänä samoissa tiloissa, kunnes suuntasi Italiaan.

"Perhe ei kuitenkaan viihtynyt siellä, joten muutettiin sieltä Saksaan. Siellä oltiin viisi vuotta ja pärjättiinkin ihan mukavasti", Esa Aronen kertaa. "Suomeen palaamisen jälkeen tuli avioero ja tässä on vähän liikuskeltu eestaas. Viime vuosina olen sairastanut jonkin verran, ja ammattimainen raviura on ohi. Asun Hyvinkäällä ja käyn Sipoossa treenaamassa kolmea suomenhevosta. Pikkuhiljaa puuhaillaan."

Ravihistorian sivuilla Aronen ja Otto-Mani ovat joka tapauksessa harvinaisessa seurassa. Finlandia-Ajon Suomessa syntyneitä voittajia ovat olleet Otto-Manin lisäksi vuoden 1993 voittaja, ruotsalaisomistuksessa kilpaillut Born Quick, vuoden 1996 voittaja Isla J Brave sekä vuonna 2001 voittanut BWT Magic. Suomalaishevosista voittoon on yltänyt myös vuoden 2015 voittaja, Ruotsissa syntynyt Bret Boko sekä Keystone Patton.

https://www.youtube.com/watch?v=J1S-CIARF5o

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Hiekansyönti altistaa ähkylle – "Hevonen on mestari peittämään oireitaan"

An-Dorra toipuu jalkavammasta – ”Valvoin monta yötä ja surin”

MT Ravinetillä uudet sivut

Gallup
Uusin TalkKari
Katso video