Uutiset

Matias Salo tervehtii ilolla Kavioliigaa – ”Sopii tälle kuin nenä päähän”

Jari-Pekka Rättyä
Matias Salo ja Farzad Boko tähtäävät tiukasti 16. marraskuuta Vermossa ajettaviin Kavioliiga Grand Prix -raveihin.

Syys- ja talvikauden yli aina ensi toukokuulle jatkuva Kavioliiga starttaa lauantaina Oulusta.

Mikä ihmeen Kavioliiga?

Tähän kysymykseen saatiin vastauksia Suomen Hippoksen tämänpäiväisessä tiedotustilaisuudessa Vermossa.

”Raviurheilulta on puuttunut selkeästi hahmotettava kokonaisuus, jolla on alku ja loppu, ja Kavioliiga paikkaa sitä puutetta. Tavoitteena on nostaa Kavioliigan mestaruus halutuksi titteliksi”, Suomen Hippoksen tiedotuspäällikkö Suvi Hakkarainen alusti.

Pelkkään titteliin ei mestarin tarvitse kuitenkaan tyytyä. Kavioliigan lähdöistä ja kolmesta välietapista, vähintään 20 000 euron ykköspalkinnolla ajettavasta Grand Prix’stä, kerättyjen palkintorahojen päälle voittaja saa myös vähintään GP-tason ylimääräisen palkinnon.

Mainetta ja kunniaa on luvassa lisäksi myös ihmisille hevosten takana. Kavioliigahevosten valmentajien, ohjastajien, hoitajien, omistajien ja kasvattajien menestystä seurataan samaan tapaan sarjataulukoissa Kavioliigan nettisivuilla kuten hevostenkin. Lisäksi voittajille on luvassa tavarapalkintoja.

Kavioliigan startatessa alempien divisioonien nimet muuttuvat 1., 2. ja 3. divisioonaksi.

Matias Salon tallista menestystä Kavioliigassa tavoittelee Farzad Bokon ja Pajas Facen lisäksi myös hevosenhoitaja Aada Salo.



Vermo panostaa GP-raveihin

Vermon tiedotustilaisuudessa Farzad Bokon kanssa vieraillut valmentaja Matias Salo odottaa alkavaa Kavioliigaa innolla.

”Kilpailuttamista pystyy miettimään uudella tavalla, kun isoa rahaa on tarjolla talvellakin. Ja kun liigan kesto on näin pitkä, ehtii halutessaan pitämään talvitauonkin”, hän kiitti.

”Tai aloittamaan vähän myöhemmin. Farzad Bokolle tehtiin pieni jalkaoperaatio, ja se on nyt tauolla, mutta saattaa hyvinkin ehtiä jo lokakuun lähtöihin. Kavioliiga sopii tälle kuin nenä päähän.”

Kunkin jakson päättävään Grand Prix'hin pääsee yhdeksän kuudesta Kavioliigan lähdöstä eniten pisteitä kerännyttä hevosta ja yksi yleisön äänestämä hevonen. Kahden ensimmäisen Grand Prix’n voittaja kuittaa palkintorahojen lisäksi tupla- ja kolmannen jakson päättävän Super Grand Prix’n voittaja triplapisteet.

Ensimmäiset Grand Prix -ravit ajetaaan 16. marraskuuta Vermossa ja Seinäjoella. Ensi kevään Grand Prix –ravit ajetaan vain yhdellä paikkakunnalla.

”Heti ensimmäisistä Grand Prix –raveista pyritään tekemään niin iso tapahtuma kuin mahdollista. Etusijalla ovat tietysti ravien ykkösasiakkaat, mutta jotain sellaistakin täytyy tarjota, jolla saadaan uudet ihmiset tulemaan paikalle ja kiinnostumaan lajista”, Vermo Areenan toimitusjohtaja Heikki Häyhä suunnitteli.

Vermo Areenan toimitusjohtaja Heikki Häyhä lupaa järjestää ensimmäisistä Grand Prix -raveista monipuolisesti laadukkaan tapahtuman.



Kavioliiga pähkinänkuoressa

Kavioliigassa kilpailevat avoimen tason lämminveriset ja kylmäveriset eli entiset kulta- ja valiodivisioonan hevoset.

Kavioliiga-sarja rakentuu osakilpailuista ja kolmesta Kavioliiga Grand Prix’stä.

Hevoset saavat osakilpailuista pisteitä sijoituksensa mukaan seuraavasti: 25-18-15-12-10-8-6-4-2-1.

Kavioliiga Grand Prix’hin pääsee ilmoitetuista hevosista yhdeksän (9) osakilpailuista eniten pisteitä kerännyttä hevosta ja yksi hevonen yleisöäänestyksen perusteella.

Kavioliiga Grand Prix’n ratajärjestys määräytyy niin, että ilmoitetuista hevosista osakilpailuista kolmelle eniten pisteitä keränneelle hevoselle saa valita lähtöradan, muiden hevosten radat arvotaan.

Kahdesta ensimmäisestä Kavioliiga Grand Prix´sta hevonen saa kaksin- ja kolmannesta kolminkertaiset pisteet.

Kavioliiga-mestaruuden voittaa kylmäverinen ja lämminverinen, joka on kerännyt eniten pisteitä osakilpailuista ja Grand Prix’stä.

Kavioliigan nettisivuille

Mitä mieltä olet Kavioliigasta? Ota kantaa gallupissa sivuston alalaidassa!

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Ensimmäiset Kavioliiga GP:t Lexus Dreamille ja Josveisille

Ravihistorian ensimmäiset Kavioliiga GP:t 75-rivissä

Välähdys lähtee Seinäjoelle - Kavioliiga GP -lähtölistat valmiit

Gallup
Uusin TalkKari
Katso video