Uutiset

Kuntavaikuttaminen ja lannanpoltto tapetilla - Hippos myönsi kaksi ansiomerkkiä

Miika Lähdeniemi
Uudistuva Hevostalous -hankkeen lopputilaisuudessa olivat keskustelemassa kansanedustaja Leena Meri (PS), Sofia Vikman (Kok.), Marko Asell (SDP) ja Jari Myllykoski (Vas.). Heillä kaikilla on hevostaustaa: Sofia Vikman on nuorempana työskennellyt ravi- ja ratsutalleilla ja on edelleen ratsastusaktiivi. Merellä on kaksi omaa hevosta, Asellilla ja Myllykoskella hevoskiinnostus on alkanut aikanaan avioliiton kautta. Asellin appi Unto Rautanen menestyi 1990-luvun taitteessa Lots Of Moneyn ja Bening Lobellin kanssa.

TAMPERE. Hevosalan yhteishanke huipentui mm. kahden Suomen Hippoksen kultaisen ansiomerkin jakamiseen.

Uudistuva Hevostalous -hankkeen päätöstilaisuudessa Tampereella pääsivät ääneen myös neljä hevosalaa tuntevaa kansanedustajaa. Keskustelussa nousi esille erityisesti se, että hevosalan pitäisi pystyä paremmin viemään viestiä ja vaikuttaa kunnan- ja kaupunginvaltuustoissa.

"Ongelmana on, ettei hevosalan asioita jalkauteta kuntiin", SDP:n kansanedustaja Marko Asell totesi. "Olen viidettä kautta valtuutettuna Nokialla, missä on 51 valtuutettua ja täytyy sanoa, että todella vähän on tullut esille hevosalan asiat koko aikana. Sen pitää tulla ammattilaisten ja harrastajien taholta. Kuntataso on se paras taso, koska siellä pystytään tekemään konkreettisia asioita."

Perussuomalaisten kansanedustaja Leena Meri toi esimerkkinä kotikaupunkinsa Hyvinkään, jossa on vasta alettu herätä hevosalan merkitykseen.

"Yksikin ihminen voi vaikuttaa ja saada kiinnostumaan. Ainakin Hyvinkäällä todettiin, että hetkinen meillähän on paljon hevostalleja ja nyt kaupunki haluaa profiloitua hevoskaupunkina. Ratsastuskenttää on kunnostettu ja ratsastusreitit saatu kartoille. Asioista pitää vain puhua valtuustoissa", Meri kannusti.

Ratsastajainliiton entinen pääsihteeri ja edelleen edunvalvontaa tekevä Fred Sundwall heitti ilmoille kysymyksen, milloin hevosala saa kunnilta isoja investointeja. Hevostallien huomioiminen maankäytön suunnittelussa on yksi niistä kohdista, joita korostetaan hevosalan yhteisessä viestissä eduskuntavaaleihin. Viestin voi lukea tästä linkistä.

"Vaasan raviradan palon jälkeen suunnitelmat uuden hevoskeskuksen infrasta olivat pitkällä, mutta sitten Sport nousi liigaan, hankkeesta luovuttiin ja rahat menivät jääkiekkoon. Tykkään kovasti jääkiekosta, mutta silti ihmettelin asiaa", Sundwall harmitteli.

Eilen torstaina astui voimaan uusi lannanpolttoasetus. Ennen hevosenlannan poltto rinnastettiin jätteenpoltoksi, mikä on tarkoittanut mm. tiukkoja päästömittauksia. Eilen voimaan astuneen lakimuutoksen myötä lannan poltto korkeintaan 50 megawatin energiantuotantoyksikössä ei enää edellytä jätteenpolttolupaa.

Ympäristöministeriön arvion mukaan hevosenlantaa syntyy vuodessa noin 500 000 - 700 000 tonnia. Polttoon arvioidaan ohjautuvan enintään 100 000 tonnia hevosenlantaa.

Ministeriö on julkaissut ohjeen hevosenlannan ja muiden tuotantoeläinten lannan käytöstä, ja se löytyy tästä linkistä.

Tilaisuuden päätteeksi Suomen Hippos myönsi kultaisen ansiomerkin Suomen Ratsastajainliiton pitkäaikaiselle pääsihteerille Fred Sundwallille. Hän oli mukana käynnistämässä mm. Mahdollisuuksien hevonen -hanketta ja oli Hevoset Kaivarissa -tapahtuman primus motor. "Minulla on kohta kolmesta ravihevosesta osuus ja viime viikolla Vermossa jäi ensimmäistä kertaa voitolle totopelissä! Hevosalan järjestöjen yhteistyö on kehittynyt huimasti siitä ajasta, kun aloitin ratsastajainliitossa", Sundwall kiitteli. Kuva: Suomen Hippos / Hanna Laakso



Ensi vuonna MTK:sta hevostalousasiamiehen työstä eläkkeelle jäävä Maarit Hollmén palkittiin myös pitkästä elämäntyöstä hevosurheilun eteen Hippoksen kultaisella ansiomerkillä. Hollmén on toiminut pitkään aktiivisesti mm. kotiseudullaan Satakunnassa eri hevosjärjestöjen tehtävissä. Kuva: Suomen Hippos / Hanna Laakso



Aiheeseen liittyvät artikkelit

Satakuntalainen kansanedustaja Jari Myllykoski: "Tuontiruuan alkuperä on saatava selville"

Jussi Halla-aho tietää, kuinka tärkeitä mielikuvat ovat politiikassa – Tampereen puoluekokouksessa PS onnistui vahvistamaan omaansa

Jussi Halla-aho saa seurakseen uusia kasvoja – Huhtasaaren ja Hakkaraisen lähtö Brysseliin aiheuttaa muutoksia perussuomalaisten johdossa

Gallup
Uusin TalkKari
Katso video