Uutiset

Vitter jäi kotivalmennukseen - siitoskausi telakalle

Alkukauden Ossi Nurmosella kilpailemassa ja astumassa ollut Vitter ei palannut kilpailumatkalta Oslosta Maaningalle, vaan jäi Jalmari Svartin omaan valmennukseen.

Kahden vuoden takainen ravikuningas Vitter ehti kilpailla Nurmoselta kolme kertaa. Avausstartissaan se voitti Joensuussa ja Savo-Ajossa Kuopiossa se oli toinen, mutta kisa Oslon Bjerkessä meni viime sunnuntaina pahasti penkin alle. Ori ei saanut pykäliä silmään missään vaiheessa ja jäi ajalla 26,3a kauas muista.

Vitterin kotimatka taittui vain Tampereelle asti, sillä Svartin perhe otti oriin takaisin omiin käsiinsä.

"Toistaiseksi mennään näin", Jalmari Svart omistajaperheestä kertoo. "Eläinlääkäri Kimmo Elfving käy Vitterin kunnolla läpi, kun hän tulee parin viikon päästä lomaltaan. Tämä on monesta asiasta tarkka hevonen, ja sen hoitaminen Kimmolla on Maaningalta vaikeaa. Enkä tarkoita, että hevosen pitämisessä olisi ollut mitään vikaa, päinvastoin, se on ollut Nurmosilla kaikin puolin hienossa kunnossa."

Vitter on ollut ensimmäistä kauttaan siitoskäytössä. Nyt siitoskäyttö on telakalla.

"Olen ollut pettynyt, kun tammoja ei ole oikein ollut. Ei palvele ketään pitää oritta oriasemalla, jos tammoja ei kerran ole", Svart katsoo. "Katsotaan jatkoa sitten, kun Kimmo on käynyt hevosen oikein kunnolla läpi. Jos kaikki on kunnossa, Suur-Hollola-Ajoon tähdätään, mutta toistaiseksi ollaan telakalla."

Ossi Nurmosen mukaan Vitterillä on siemennetty alkukaudesta kymmenkunta tammaa.

"Ei tässä asiassa ole meidän osaltamme hirveästi kommentoitavaa. Hevonen teki yhden huonon startin, eikä enää palannut meille", Ossi Nurmonen kuvailee.

MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Uutisviikko minuutissa: Elitloppetia ja huimia Nurmosen tallin suomenhevosia

Ossi Nurmosen uskomaton kylmäveriviikko: "En tiedä kumpi on parempi, H.V. Tuuri vai Stallone"

Stallone katkaisi Parvelan Retun voittoputken – Vieskerin 30 peräkkäistä voittoa säilyy Suomen ennätyksenä

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video