Uutiset

Uudenmaan Upein löytyi tutulla reseptillä

Kuva: Anu Leppänen
Double Revenge irtosi Uudenmaan Upeimman loppumetreillä helposti kilpakumppaneistaan.

VERMO. Suurkilpailukauden päättänyt Uudenmaan Upein meni suuryllättäjä Double Revengelle, jonka taustat ovat tutut sekä Uudenmaan Upeimmasta että monesta muustakin suurkisasta.

Voittajan valmentaja on Markku Nieminen, ohjastaja Antti Teivainen ja hoitaja Noora Tuula, eli tismalleen sama kolmikko, joka juhli vuosi sitten Willow Priden voittoa samassa kisassa.

Double Revengeltä ei voittoa tällä kertaa odotettu. Teivainen pääsi sillä seiskaradalta lopulta viidenteen pariin sisälle, mistä valjakko jatkoi viimeisellä takasuoralla toiselle ja pian kolmannellekin radalle. Loppusuoran isku neljännelle kantoi sen lopulta väljään voittoon ennen neljännen kautta kirinyttä Mainiota sekä voittajan tallikaveri Hit The Road Jackia.

Double Revenge oli peräti 48-kertoiminen jytky, mutta taustajoukkojen odotukset olivat jonkin verran korkeammalla.

"Se teki välillä jonkun vaisumman juoksun, mutta karsinnassa se oli jo kohtuullinen", Markku Nieminen kertasi. "Tiedettiin, että siihen tulee vielä vähän lisää ruutia finaaliin. Ainoa, mikä mietitytti, oli, ettei volttilähtö ole sille paras. Se ponkii kovasti lähtiessä, ja kuskilla oli iso merkitys siihen, että se lähti ravia."

Double Revenge lähes tuplasi voittosummansa 15 000 euron ykköspalkinnon myötä. Tätä ennen sen suurin meriitti oli Oulu Expressin kolmossija.

"Se on juossut kovia lähtöjä ja meni kesällä niissä hyvin. Syksyllä se sai pienen huilin, ja tähän kisaan sitä treenattiin aika lailla", Nieminen kuvaili. "Double Revenge on ollut ehkä vähän syrjässä, kun sen isä ei ole Kasvattajakruunu-oriita. Tämä on hyvä ikäluokkahevonen, ja pärjää ensi vuonnakin tammalähdöissä. Siltä on lupa odottaa ihan hyviä suorituksia."

Huimariina kurkotti Köppinen kiittää -lähdön ykköseksi ennen ulkoa kirinyttä Rokin Maxia ja keulassa juossutta Hullumiestä. Kuva: Anu Leppänen



Vermossa juhlittiin uransa päättänyttä kotiradan ravikuningas Köppistä, ja teemaan sopivasti voittokamppailussa oli Köppisen ikätoveri Hullumies sekä Huimariina, jonka ohjissa oli Köppisen vakiokuski Ari Moilanen. Puolimatkassa Hullumiehen rinnalle kiertänyt Huimariina kurkotti ykköseksi tiukassa maaliintulossa, jossa ulkoa kirinyt Rokin Maxi pudotti Hullumiehen kalkkiviivoilla kolmanneksi. Hullumies kuitenkin näytti lähtevänsä eläkepäiville täysi vauhti päällä: ensimmäisen puolikkaan se paineli komeasti 1.18-kyytiä.

Tulostaso oli läpi illan kova, ja tapaninajot aloitettiin kaksivuotiaiden tammojen täyden matkan Suomen ennätyksellä. Vauhtijuhlan pohjusti todella vauhdikkaasti vetänyt Countess Zolletta, mutta lopussa sen ohi ja uuteen SE:hen painui Kasvattajakruununkin voittanut She Rains, jonka voittoaika oli 16,9ke. Kovan vauhdin urheasti kestänyt Countess Zolletta oli kakkonen kymmenyksen heikommalla ajalla.

Antti Pihlströmin ja kiekkotähtien omistama She Rains paineli Suomen ennätyksen. Kuva: Anu Leppänen



Korven talli oli hyvässä vauhdissa alkuraveista, sillä heti Hannu-Pekka Korven ajaman She Rainsin voiton perään voittovuorossa oli isä-Pekan itsensä ajama M.T. Lara Croft, joka veti kisaansa alusta loppuun. Voitto oli tammalle kauden ensimmäinen.

Keulavoittoon ylsi myös Beat Of Love, jolla Hannu Torvinen teki takahevoset aseettomiksi kiristämällä vauhtia keulassa toisella kierroksella. Loppukaudesta hienoon iskuun virinneen tamman valmentaja on Torvisen puoliso Anna Sulin.

Anna Sulin toi Beat Of Loven voittajaesittelyyn Hannu Torvisen kiirehdittyä lämmityspuuhiin. Kuva: Anu Leppänen



Taistelu Jaska puristi kakkoskohteen parhaaksi. Kati ja Juha-Pekka Hanhimäki ovat ruunan kovan kunnon taustalla. Kuva: Anu Leppänen



Anu Leppänen
Esa Holopaisen ajama ja Veijo Pulkan valmentama One Point voitti viime talvena Vermossa kahdesti.



Anu Leppänen
Matti Lammelan Lovely Secret aloitti Hannu Korven juhlat tiistaina Axevallassa. Arkistokuva



M.T. Lara Crorft avasi kauden voittotilinsä viimeisellä yrityksellään. Kuva: Anu Leppänen



Juha Utalan valmentama Flexible Journey on kova lahjakkuus. Suvukas kolmevuotias karkasi 11,5-lopetuksessa omille teilleen. Kuva: Anu Leppänen



Köppistä ja taustajoukkoja juhlittiin runsaslukuisen yleisön edessä mahtavan kilpailu-uran päätteeksi. Kuva: Anu Leppänen



Uudenmaan Upein Poni oli tänä vuonna Smedens Jon Bon Jowi ohjastajanaan Iida Lind. Kva: Anu Leppänen



MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Seppo Suuronen maltillisin odotuksin tänään Vermoon – Villinmiehen Tammakilvan ja Kriteriumin karsintoihin kovemmilla odotuksilla

Reima Kuislan Seinäjoki Racen hopeamitalisti Markku Niemiselle - ”Toivottavasti nyt onnistutaan paremmin”

Korpi ja kiltit tammat eivät Derbyssä häviä - nyt vuorossa Magical Princess - plussana Korven videohaastattelu

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle