Uutiset

Virin Vihtori palautti Raten parrasvaloihin

Teivon T75-kierros alkoi yllätyksellä, kun 28-kertoiminen Virin Vihtori kiri taustalta ykköseksi. Voitto palautti myös ravilegenda Raineri Puikkosen parrasvaloihin.

Puikkonen, 67, on yli 1500 voiton mies ja maankuulu osaaja, mutta viime vuodet hän on viettänyt melkoista hiljaiseloa. Virin Vihtori on nykyisin Mikkelissä vaikuttavan Puikkosen ainoa kilpahevonen, ja Raten edellinen voitto oli toukokuulta 2016.

"Kyllähän se hienolta tuntui palata seremoniapaikalle. Hevonen on kyllä ollut pitkään kunnossa", Puikkonen iloitsi. Pelaajilta vire oli mennyt pitkälti ohi, sillä Virin Vihtori oli 28,8-kertoiminen yllättäjä.

Sherwood Stable Oy:n ja Arto Vanhala Oy:n omistama Virin Vihtori on ollut Puikkosen valmennuksessa vajaan vuoden.

"Iso hevonen oli vähän rasittunut jaloistaan, ja siinä meni aikansa, että saatiin ravi sujumaan", Puikkonen kuvaili. "Nyt se sujuu jo aika hyvin. Meno ei ole kankeaa takapäästä, ja se uskaltaa viedä etujalkaakin eteenpäin aika hyvin."

Virin Vihtori on laukkaillut urallaan paljon, mutta ei ole Puikkosen mukaan pohjimmiltaan laukkuri.

"Se on hyvähenkinen ja rehti hevonen. Putkirekeäkin se vie välillä siihen malliin, että laukkaisi kyllä sen edessä, jos olisi laukkuri", Puikkonen naurahti. "Tällä kyllä pääsee jatkossakin voittamaan, jos terveyttä vaan riittää. Näillä rahoilla sen sarjat eivät ole pystyssä."

Puikkonen vaikutti pitkään Forssan seudulla ja välillä kuusi vuotta Ylöjärvelläkin. Nykyinen koti on nykyisin Mikkeliin kuuluvassa Ristiinassa.

"Hevosia on yhteensä neljä. Se on sopiva määrä, kun kaikki ovat suomenhevosia, jotka vaativat aika paljon aikaa."

Suvullisesti Virin Vihtori on mielenkiintoinen. Se on isänsä, 23,0-aikaisen V.G. Vihtorin ainoa jälkeläinen ja samasta emästä kuin huipputamma Virin Camilla. Suku on muutenkin kunnossa, sillä V.G. Vihtorin emänemä on Vieskerin emänä tunnettu Vieska ja Virin Vihtorin emälinja on yksi Suomen tuottoisimpia.

Timo Korvenheimon kovakuntoiseen talliin meni kaksi T75-voittoa. Ensin voittovuorossa oli Cyrius d'Ariane, joka hallitsi kakkoskohteena ajettua 3100 metrin volttia. Tapio Perttunen ajoi ranskalaisruunan ensimmäisellä takasuoralla johtopaikalle, ja kun vauhti kiihtyi päätöskierroksella, ei takahevosilla ollut aseita suosikin kaatamiseen. Kakkossuosikki North Lexus nousi tuntumaan, mutta ei pystynt loppumetreillä tosissaan haastamaan. Cyrius d'Arianella on Suomesta nyt kaksi voittoa ja kolmossija.

Jarmo Saarelan ajaman Sakarinin tehtävä ei ollut yhtä selväpiirteinen, sillä ori laukkasi ensimmäisessä kaarteessa jääden taustalle. Jatkossa Sakarin eteni sisäkautta, kunnes pääsi loppukaarteessa ulkoradoille. Tiukassa taistossa se puristi niukasti ohi hyvin kirittäneen Puhti-Veikon.

"Tämä on vahva ja nopea, kun se vaan rupeaa toimimaan halutulla tavalla", Jarmo Saarela kuvaili Sakarinia voittajahaastattelussa.

Korvenheimon talliin tuli myös kakkossija, kun Hazelhen Hermes oli päätöskohteessa hyvä toinen. Sen edellä pysyi Wilhelm Nash, jolla Ari Moilanen leiskautti viimeisellä takasuoralla kolmannesta ulkoa johtopaikalle asti. Loppukaarteen Moilanen ajoi varman päälle, ja kun suoralle päästiin, Ville Mäkelän suojatti piti varmasti pintansa.

Rivin pelatuin hevonen Shadow Of Brisbane oli hopeadivisioonassa luottamuksen arvoinen. Olli Koivunen lähetti ruunan neljännestä ulkoa hyökkäykseen viimeiselle takasuoralle kaarruttaessa, ja tiukassa kamppailussa suursuosikki runttasi ykköseksi ennen Tapiro Jetiä ja Ypäjä Hereiamia. Viime kaudella peräti 11 voittoa juossut ruuna aloitti siis kahdeksanvuotiskautensakin komeasti.

Suurista suosikeista juhli myös Beat Of Love, joka oli tammavoltin paras toisesta ulkoa. Hannu Torvinen lähetti Anna Sulinin valmennettavan kolmannessa kaarteessa kolmannelle radalle, ja vaikka takasuora ajettiin isoa kovaa, Beat Of Loven veto riitti selvään voittoon.

Pikkuyllättäjäosastolle kuului Jyllätys, joka lähti kolmannesta ulkoa hyökkäykseen reilu kierros ennen maalia. Juha-Pekka Ahosen ajokki pääsi etenemään johtavan rinnalle ja piti niukkaan voittoon, vaikka ulkoratoja kirinyt Kukan Tutu kirikin lopussa aivan rinnalle.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

MT Ravinetillä uudet sivut

Viikon vieras: ”Jos uudeksivuodeksi pääsisi kotiin”

Forss-Kivimaalla melkein täyttä Ruotsissa - In Royalty Boko uutena

Gallup
Uusin TalkKari
Katso video