Uutiset

Mira Kaappola MT:lle: Raviponikasvatus kannustaa osaltaan nuoria raviurheiluun

Merja ja Mira Kaappolalle on syntynyt noin 20 ravisukuista ponivarsaa ja niistä useimmat ovat myös kilpailleet. Äidin ja tyttären tavoitteena onkin kotimaisen kasvatuksen kautta tukea myös nuoria ohjastajia uralle.

”En itsekään olisi varmaan koskaan mennyt ravipuolelle, ellen olisi ajanut ensin poneilla”, Mira Kaappola toteaa MT:n haastattelussa.

Nyt hänellä on valmennuksessa Ilmajoella kahdeksan hevosta.

Aiemmin poneja ostettiin Kaappoloiden mukaan seuraponeiksi tai lasten ratsuiksi, nykyään ollaan kiinnostuneita raviponeista ja siitostammoista.

”Nykyään vaaditaan enemmän ja kilpailutaso on selvästi noussut”, toteaa Mira Kaappolan puoliso Ville Lähteenmaa.

Tunnetuin Mira Kaappolan tallin juoksijoista on luonnollisesti lähes kaiken voittanut Ernst Rivaldo, joka jätti urat viime vuonna ja vaikuttaa nyt siitoksessa.

”Rivaldo voisi ottaa vielä enemmän tammoja vastaan. Kuitenkin monet Suomessa olevista russ-tammoista on sukua sen isälle Tysonille, mikä rajoittaa astutusten määrää”, Mira Kaappola toteaa.

MT:n juttu kertoo lisää Ernst Rilvadosta. Uutinen on luettavissa kirjautumalla kahden viikon ilmaiselle koejaksolle.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Poniravit yhä useamman pojan suosiossa – ensimmäinen vain pojille suunnattu ajolupakurssi järjestettiin tänä vuonna

Raviponi Ernst Rivaldo voitti urallaan lähes kaiken – vain maailmanennätys jäi laukan takia saavuttamatta

Poniraviharrastuksen suosio kasvussa – suomalaisponeja jo maailman huippujen joukossa

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video