Uutiset

Atupem, Hachiko De Veluwe ja Ranch Kelly keulapaikoilta Suur-Hollolan finaaliin

Välierät sujuivat Jokimaalla lauantaina melko lailla ennakko-odotusten mukaisesti. Finaalin lähtöjärjestys vaati jopa arvontaa, kun loppuajat olivat samat. Lista löytyy jutun lopusta.

Jos ensimmäisessä välierässä oli Atupemin osalta kysymysmerkkejä ilmassa Åbyn Olympiaraveissa sattuneen loukkaantumisen ja kahden kuukauden kilpailutauon vuoksi, ne hälvenivät.

Seinäjoki Racen voittaja lipui Santtu Raitalan ohjastamana loppusuoralla viileän rauhallisesti ohi koko matkan vahvasti joukkoa vetäneen Run For Royaltyn. Sitä ohjasti Hannu Torvinen.

Oriin valmentaja-kasvattaja-osaomistaja Antero Tupamäki oli astetta valoisammalla mielellä kuin kisan aattona.

"Tavoite oli ajaa yksi startti alle ennen Joensuu-ajoa, mutta nyt taisi tulla kaksi starttia", hän tuumasi voittajahaastattelussa.

Tupamäki painotti silti, että vasta illan ja yön palautuminen näyttää, kuinka huomiseen finaaliin lähdetään. "Pitää olla neljä jalkaa, kun mennään laitumelle illalla ja kun sieltä tullaan aamulla."

Ensimmäisen välierän kaksi muuta finaaliin päässyttä valjakkoa olivat William Birdland / Mika Forss ja Golda Paris / Antti Teivainen.

Lähdön yllätys oli, että ennakkosuosikkehin Atupemin ohella kuulunut Nurmoksen tallin Gloria Web ei ollut parhaimmillaan ja ylsi vain viidenneksi.

Atupem kiri hohdokkaasti ohi Run For Royaltyn ensimmäisessä välierässä. Kuva: Terhi Piispa-Helisten





Toinen välierä kulki Hachiko De Veluwen ja Jorma Kontion tahdissa. Säästeliäästi kilpailutettu 5-vuotias ruuna sai vauhdikkaan ensimmäisen puolikkaan jälkeen keulat Forssin ohjastamalta Willow Pridelta.

Vaikka ensimmäiset 500 metriä mentiin 08,5 eli ensimmäistä välierää sekunnin nopeammin, sen jälkeen Kontio tasasi vauhdit maltillisiksi. Voittoon riitti siten 12,8a.

"Finaali on kova, mutta tämä on suuren luokan hevonen. Uskomme siihen", Kontio määritteli rauhalliseen tapaansa voittajaringissä omasta ja valmentaja Timo Nurmoksen puolesta.

Hachiko De Veluwe on ohjastajansa mukaan ennen kaikkea "tulevaisuuden hevonen".

Finaaliin ehtivät lisäksi Cameron Evo / Olli Koivunen, Top of the World / Hannu Torvinen ja Erward Ale / Esa Holopainen. Willow Pride taipui lopussa viitoseksi.

Hachiko De Veluwella ei ollut uhkaajia. Kuva: Terhi Piispa-Helisten



Kolmannessa välierässä nähtiin tiukin kisa maalipaalulla. Viimevuotiseen tapaan ohi hivutti väkisin Mäntyharjun kuningatar, Ranch Kelly rattaillaan Hannu Torvinen.

Torvinen oli välierien suuri nimi, sillä hän ohjasti finaaliin kaikki kolme ajokkiaan.

Tiukan vastuksen tarjosivat Benjamin Evo ja Mika Forss.

"Siinä oli taas sitä tuttua Kellyä", tuumasi osa-omistaja ja valmentaja Anne Luttinen.

Hän myönsi jopa kyynelten nousseen silmiin loppua katsoessa.

Hän kertoi Vermon "vahinkoviimeistelyn" antaneen kyllä odottaa, että tamma on taas iskussa juuri oikealla hetkellä. Viimeistelyhiitti nimittäin ajettiin peräti Vermossa asti, kun samalla reissulla mäntyharjulaistallin toinen hevonen kävi klinikalla.

Huomiseen Kelly valmistautumista ohjaa Luttisen mukaan sama kuin Atupemilla: "neljä jalkaa pitää löytyä laitumelta".

Hannu Torvinen toivoi, että taustajoukkojen keinoin tamman "ravi vielä pikkuisen korjaantuu huomiselle". Kuskin tehtäväksi jää hänen mukaansa tällöin finaalissa "olla törmäämättä mihinkään, että hevonen saa hoitaa hommansa".

Finaaliin ravasivat myös Sue´s Photo / Santtu Raitala ja vetotyöt matkalla tehnyt Lexus Dream / Ari Moilanen.



Loppukilpailun radoista jouduttiin arpomaan, koska Atupem ja Ranch Kelly voittivat samoilla ajoilla, 12,4a.

Santtu Raitala sai voittopallon ja valitsi kakkosradan.

"En mä tiedä", Hannu Torvinen raapi sen jälkeen korvallistaan hetken. Lauri Hyvönen pääsi häntä kiusaamaan ja kysyi, kysytäänkö yleisöltä neuvoa.

"Mitä se auttaisi? 50-50", Torvinen naurahti.

Hän valitsi Ranch Kellylle takarivin paikan finaaliin, jolloin Jorma Kontio valitsi Hachiko De Veluwelle radan kolme.

Finaaliin tarvittiin neljä ohjastajan vaihdosta, kun Torvisen kolmen onnistumisen lisäksi Mika Forss ja Santtu Raitala ylsivät finaaliin kumpikin kahdella hevosella.

Ratajärjestys:


  1. Benjamin Evo / Mika Forss

  2. Atupem / Santtu Raitala

  3. Hachiko De Veluwe / Jorma Kontio

  4. Run For Royalty / Pekka Korpi

  5. Cameron Evo / Olli Koivunen

  6. Sue´s Photo / Jukka Torvinen

  7. Lexus Dream / Ari Moilanen

  8. Edward Ale / Esa Holopainen

  9. Ranch Kelly / Hannu Torvinen

  10. William Birdland / Iikka Nurmonen

  11. Top of the World / Tommi Kylliäinen

  12. Golda Paris / Antti Teivainen


Finaali ajetaan sunnuntaina kello 18.00.



Myös sunnuntain ravit ovat nähtävissä antennitalouksissa kanavapaikalla 26 alkaen kello 15.15.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Ranch Kelly viihtyy uudessa elämässään - Luttinen ei myymässä

MT Ravinetti: Ranch Kelly lopetti huipulle – keskittyy nyt varsaan

Ranch Kellyn kilpakengät on riisuttu

Gallup
Uusin TalkKari
Katso video