Kolminkertaisen kuninkuusravikävijän ura päättyi - Uutiset - MT Ravinetti
Uutiset

Kolminkertaisen kuninkuusravikävijän ura päättyi

Vermon vuoden 2017 kuninkuusravit jäivät Elias Intomielen viimeisiksi. Ura jatkuu tästä eteenpäin siitosoriina.

Elias Intomieli kärsi urallaan monesta vakavasta loukkaantumisesta. Niistä uusimman jälkeen omistajat päättivät nyt päättää kilpauran.

"Ori on jo 15 vuotta, ja tämä olisi ollut muutenkin sen viimeinen kausi. Kun astutuskausi alkaa olla käsillä ja paluu radoille olisi mennyt syksyyn, päädyttiin omistajien kanssa tällaiseen ratkaisuun", valmentaja Hannu Hietanen kertoo.

"Nyt ori pääsee tekemään sitä hommaa, jota on varmasti jo odotellutkin. Kyselyjä tammanomistajilta on tullut joka vuosi, mutta viime kaudet keskityttiin kilpailupuoleen."

Vuosilta 2014-15 Elias Intomielellä on viisi varsaa. Jatkossa niitä tulee varmasti lisää, sillä ori myytiin Rols-hevosia kasvattavalle Ilkka Huikkalalle. Viime vuonna hänelle syntyi 11 varsaa.

Elias Intomieli juoksi urallaan 138 starttia, voitti niistä 35 ja tienasi 170 500 euroa. Kuninkuuskilpailuun se osallistui kolmesti sijoittuen parhaimmillaan Turussa 2016 kuudenneksi.

Kuva: Anu Leppänen
Elias Intomieli kilpaili 11 peräkkäisellä kaudella, vaikka jalkavaivat varjostivat uraa.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

TalkKari matkaa kohti yleisöttömiä Kuninkuusraveja – "Toivotaan, että ihmiset luovat Kunkkari-leirejä eri puolille Suomea"

"Faari" Hietanen perjantaina Porissa jo kilvanajossa

Hietasilla erilainen kiireinen juhannus - "Faari" sentään kotona

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video