Uutiset

Huimariina hallitsee

Kuva: Ville Toivonen
Ihan huima Huimariina ei anna armoa tammalähdöissä. Keskiviikkona se toi yhden ohjastaja Ari Moilasen kolmesta tolpasta.

VERMO. Kovat suomenhevostammat ottivat keskiviikkoiltana maan pääradalla taas mittaa tosissaan. Tänään julkaistiin ensimmäinen kunkkariranking, ja tammojen ykkönen Huimariina löi lisää löylyä upealla kirillään. Jutun lopussa Mika Forssin mietteitä videolla.

Johanna Sianojan valmentama Huimariina on ollut siis upea koko alkukauden, mutta tuntuu että meno vain paranee. Keskiviikon tehtävä ei ollut paperilla helppo, vaikka 40 metriä edempää startanneista Juliette Lax jäikin pois. Toisaalta paalulta Hilin Ihme ja ohjastajansa Juha-Pekka Ahonen koittivat tehdä suosikin elämän hankalaksi vetämällä tasaisen tappavaa tahtia. Ja toisaalta kiertämistä tuli lopussa paljon, kun vetoapu Taruntuuli ei loppukaarteessa kolmatta rataa ravaten enää vetänyt, ja Moilasen oli käännettevä neljännelle radalle.

Loppusuora oli kilvanajoa parhaimmillaan, kun Hilin Ihme ja johtavan takaa juuri kaipaamansa juoksun saanut Eicku panivat hanttiin minkä pystyivät. Kuitenkin Huimariina purjehti kärkeen tyynenä kuin kuningatar.

"Kyllä nyt tuntuu, että Huimariina on parempi kuin ikinä", iloitsi valmentaja Sianoja.

"Mieluiten laittaisin tamman naftaliiniin ja rupeaisin odottamaan kuningatarkilpaa. Mutta toki tässä täytyy oikeasti kai koittaa pitää tamman vire korkealla vain starttailemalla sopivan pitkin välein. Seuraavan starttiin lienee sellainen kolmisen viikkoa. Kesän toinen iso tavoite on Härmän tammakisa."

Aika taitaa vain olla tehnyt hyvää, eikä vaivoista ole nyt harmia. Huimariina viihtyy elämässään: tänäänkin kun se tuli autosta Vermoon, se kasvoi puoli metriä, kun katsoi ympärilleen.

Illan rakettikiri nähtiin viimeiseksi. Selostaja arveli jo 

Inspis Arioson 

ja illan menestysohjastajan Ari Moilasen ratkaisseen kisan, mutta 

Juho Ihamuotilan 

tallin 

Fury Heartilla 

oli ässä hihassaan. Viimeinen puolikas oli kärjelle 11,5-tahtia, joten Ihamuotilan ajokki taisi tulla viimeisen 100 metriä "nollanollaa", ja yllättäjä ratkaisi lopulta vielä varmasti. Kovasukuinen Fury Heart (Andover Hall) on pääkaupunkiseudulta tulevan AMG Stablen tamma. Yhtiö on satsannut viime vuosina kovasti Amerikan varsoihin, ja sillä on paljon yhteistoimintaa

Reijo Liljendahlin

 kanssa.



"Tämä meni suunnitelman mukaan", Ihamuotila pohti.



"Halusin ajaa 

Torvisen Hannun 

selässä, kun ajattelin että siitä saa hyvän vetoavun kirikierroksella. Fury Heart on ollut hyvä viime starteissa pitkillä kireillä, mutta tiesin, että lyhyellä palalla se on parhaimmillaan. Vedin laput jo selässä, ja siitä käsiin tuli sellainen paine, että ajattelinkin että täältä pesee. Tamma tuli meille syksyllä, mutta alkuun savotta tuntui isolta. Hokit eivät sopineet sille, ja sanoin että nyt odotetaan siihen, kunnes kenkiä saa riisua, ja se tuntuu kannattaneen."



Finest Chocolatesta 

ja 

Teemu Keskitalosta 

on tullut Vermon Teräsmiesliigojen kestomenestyjiä, ja ruuna kiri tällä kertaa ulkoratoja ykköseksi samaan tyyliin kuin Huimariina lähtöä myöhemmin.



"Finest Chocolate on voittanut viime aikoina keulasta, mutta kaikkein paras se on selästä, ja olin luottavainen koko matkan", Keskitalo kuvaili.



Teivon valjakko

Dreamysine 

rattaillaan 

Mika Forss

oli Vermossa omaa luokkaansa kasiradalta startanneenakin. 

Matti Mäkisen 

valmennettava oli yllättäjä, mutta suoritus oli kuin suuren suosikin. Ohjastaja Mika Forss ei osannut arvioida, johtuiko ylihyvä esitys etukenkien riisumisesta vai yleisestä vireen noususta.



Voit kuunnella Forssin kommentit Dreamysinestä ja keskiviikon muista ajokeista tuttuun tapaan seuraavasta videosta:

https://www.youtube.com/watch?v=IBpBVc5Gd-w



MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Halley Wanian vuohisluu murtui mutta paranee ensi kaudeksi - Niemisellä illalla ja lauantaina puolittaisia saumoja

Sultan Journeyn henki loppui: "Todella hieno ja fiksu hevonen"

Matias Salon tallilla tasaiset kolme saumaa Vermossa ja uutena hevosena Goofy

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video