Tunneruunan huumori oli taas kohdallaan - Uutiset - MT Ravinetti
Uutiset

Tunneruunan huumori oli taas kohdallaan

Kuva: Anu Leppänen
Juha Utalan valmentama ja Tiina Leinon hoitama Lord Ivar oli toista kertaa peräkkäin pitelemätön keulasta.

TURKU. Ailahtelevaisuudestaan tunnettu Lord Ivar näpäytti epäilijöitä ja porskutti keulasta toista kertaa peräkkäin tyylikkääseen voittoon.

Juha Utalan suojatti antoi lähtösuoran päässä ensin Andreen edetä keulaan ja kävi sen jälkeen hakemassa piikkipaikan suosikin elkein. Matkan aikana rinnalle tuli vauhtia pitämään Carleman, mutta Lord Ivar vastaili koko ajan tarpeen mukaan ja lipui lopussa hallitusti voittoon. Andree seurasi kakkoseksi ja sisärata veti, sillä Andreen takana matkannut Klena Vito työntyi kolmanneksi.

Utala kuvaili Lord Ivaria voittajahaastattelussa tunneruunaksi, jonka päivän vireestä ei aina ota selvää.

"Ei siitä pirusta aina tiedä, mutta nyt se on ollut hyvällä fiiliksellä", Utala täsmensi. "Olemus on nyt sellainen, että Lord Ivar on ennemmin laiska kuin sellainen kireä. Se on yleensä hyvä merkki. Lähdön aikana siitä ei oikein tiedä, mutta nyt kun se on suorittanut hyvin, siihen on oppinut vähän luottamaan. Jukan hevonen painoi päälle, mutta se ei haitannut yhtään. Tälle käy hyvin kova matkavauhti. Pääasia, että rinnalla ylipäätään on kaveri, koska silloin se keskittyy paremmin."

Lord Ivarin voittosumma on Turun-voiton myötä vajaat 68 000 euroa, joten se mahtuu vielä jonkin aikaa Pronssidivisioonaan. Nykyään voittosummaraja pronssissa on 75 000 euroa.

"Lord Ivarilla on se iso etu, että se lähtee lujaa ja saa aina jonkinlaisen juoksun. Kyllä se näissä sarjoissa vielä jonkin aikaa riittää."

Utalan tallin ikäluokkahevonen Piece Of Rock joutui tauolle juuri Derbyn alla, mutta tallin vanhempi kalusto mm. Lord Ivarin ja Fire Sprucen johdolla on paikannut tilannetta.

"Onhan siellä toinen toistaan kovempia menijöitä", Utala räkätti tallin kalustosta kysyttäessä. "Kesän korvalla hevoset eivät olleet ihan niin hyviä kuin odotin, mutta nyt ne ovat paremmalla mallilla. Veteraanit ovat piristyneet ja niillä pääsee näin viikonloppuisin kisailemaan. Kalle Kalas tuli myös valmiina hevosena talliin, Risto sen kanssa työn teki ja minä vain laskettelen."

Andree sai lopussa kirimahdollisuuden Lord Ivarin takaa, mutta kovin tiukkaa matsia voitosta ei saatu. Kuva: Anu Leppänen



Juiserin nousu sarjoissa vain jatkuu. Turussa hidasteena oli jo kasiradan paikka, jonka lisäksi ruuna otti vielä lyhyen laukan alkumetreillä. Tämän jälkeen ruuna joutui vielä raatamaan pitkän kirin ilman vetoapua ulkoradoilla, mutta voimanpesää se ei tälläkään kertaa pysäyttänyt.

Henri Bollströmin vakioajokki runnoi maalisuoralla ensin ohi keulassa juosseesta Kukan Tutusta ja vastasi vielä lopussa ohitusta yrittäneelle Joriinille.

"Vaikka hevonen on nyt suorittanut varmasti, ei laukka tälle vieras juttu ole", Henri Bollström huomautti voittajahaastattelussa. "Vähän hipaisi puomi päätä ja ravi levisi siihen. Toivoinkin, ettei kukaan nousisi eteen kolmannelle radalle, kun tälle ovat rytminvaihdokset vaikeita. Juiseri jäi yksin seurustelemaan kun tuli Kukan Tutusta ohi, mutta lähti sitten vastaamaan hyvin kaverille. Tämä on käsittämättömän vahva hevonen."

Mikkeliläisen Camilla Vihannon silmäterä ravasi vuoden seitsemännen voittonsa ja on tienannut tällä kaudella jo 35 400 euroa.

Camilla Vihanto antoi ansaitut pusut Juiserille, jonka komeettanousu jatkuu. Kuva: Anu Leppänen



Hopeadivisioonassa kiriherkin oli lopussa Ranch Newman. Ohjastaja-valmentaja Tommi Kylliäinen luovi sen sisäradalle kolmanneksi samalla, kun muut pelihevoset nahistelivat alussa kärkipaikan kohtalosta. Yllättävin käänne oli Starzinnerin ensimmäisessä kaarteessa tullut laukka, joka jatkui hylkäykseen saakka.

Snabba Cash torjui alussa muiden uhittelut ja johti lähtöä. Sen takaa viimeiselle puolikkaalle mentäessä rinnalle noussut William Pine vyöryi hetkeksi kärkeen maalisuoralla, mutta kaikista kovimman loppuvedon kehitti vapaille kaistoille päässyt Ranch Newman. Se voitti ajalla 12,3/1609a ja koko totokolmikko eli myös William Pine ja Snabba Cash tekivät saman tuloksen.

Kylliäisen tallin hevosista myös Littlebro Comery ja Ricocone ovat ehtineet syyskuun aikana T76-voittajakehiin, ja tallin vire tuntuu olevan nousussa.

"Aina koetetaan tehdä asiat niin hyvin kuin pystytään, mutta nämä ovat tosi pienistä asioista kiinni. Joskus kulkee ja joskus ei", Tommi Kylliäinen totesi voittajahaastattelussa.

Hopeadivisioonan loppuratkaisut: Snabba Cash sisäradalla, William Pine toisella radalla ja Ranch Newman kurkottaa kreivin aikaan ykköseksi. Kuva: Anu Leppänen

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Åby ja Örebro jakavat isot T86-rahat

Päivän ravit: nyt se alkaa plus Halmstadin jackpot!

Päivän ravit: Copenhagen Cup ja Makethemark kruunaavat

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video