Uutiset

Faija sanoi viimeisen sanan

Kuva: Anu Leppänen
Faijan voittoa oli juhlistamassa moninainen joukkio. Oikealla omistajavalmentaja Rainer Tuomaala ja Jarmo Saarela. Vasemmalla mämminsyöntikilpailun voittanut Juha Mieto sekä hänen haastajansa Nikulan Elvis ja Korumies Arvi.

KAUSTINEN. T76-kierroksen hankalin rasti oli Faija, jolle lauantain voitto oli ensimmäinen lähes kahteen vuoteen.

Faija oli kohteensa nelossuosikki, mutta kun suosikkipari Jyllätys ja Naputus keräsi leijonanosan peliprosenteista, Faija oli jo melkoinen yllättäjä.

Jarmo Saarela tarjosi Rainer Tuomaalan oriille sujuvan juoksun johtaneen Sisu Oskarin takana ja sitten sen rinnalla, ja lopulta Faija puristi selvähköön voittoon. Jyllätys ja Naputus laukkasivat loppukaarteessa, mutta Jarmo Saarela oletti voittajahaastattelussa, että Faijalla olisi hyvinkin ollut voimia vastata niillekin.

"Monelle voitto oli yllätys, mutta ei minulle. Olen vain odottanut, koska se tulee", Rainer Tuomaala iloitsi. "Tämän kanssa ei ole hätäilty, vaan on annettu sille sieviä juoksuja tauon jälkeen. Joen Petteri on ajanut sillä nätisti, ja ollaan yritetty kasvattaa Faijan itsetuntoa. Olen tuntenut, että hevonen on kyllä kunnossa."

Tauolleen Faija joutui viime kesänä.

"Jouduttiin käyttämään sitä klinikalla ja oli pientä ongelmaa. Ei mitään vakavaa, mutta paikat olivat vähän löystyneet", Tuomaala kuvaili.

Faija on kilpaillut 12-vuotiaaksi hevoseksi varsin vähän. Se aloitti kilpailemisen vasta kahdeksanvuotiaana.

"Koko ajan sitä on jotenkin treenattu, mutta olin omissa töissäni kiinni, enkä raaskinut antaa sitä muuallekaan. Kun asutaankin aika kaukana, aloitus vaan venyi. Hieno hevonen tämä on, ja perusnopeus on aika hyvä. Ei se ihan kömpyrältä tunnu näihinkään lähtöihin."

Ranualaisella Tuomaalalla on ollut hevosia jo lähes 50 vuotta.

"Pääsin armeijasta 1971, ja silloin ostin ensimmäisen oman hevoseni. Nyt niitä on seitsemän, Faijan lisäksi kolme nelivuotiasta ja kaksi yksivuotiasta. Kaikki ovat samaa sukua."

Sukua yhdistävä tekijä on Tuomaalan tähänastisen hevosmiesuran paras hevonen Heros, joka on Faijan emänemänisä.

"Heros oli aikanaan hyvä hevonen. Se meni kahtakahdeksaa ja tienasi siihen aikaan 150000 markkaa, vaikka toinen silmä jouduttiin ottamaan pois", Tuomaala muisteli. "Tykkään tästä suvusta. Ne ovat hyväpäisiä, kilttejä käyttöhevosia. Oriitkaan eivät ole karjaita, vaan kivoja pitää."

Tuomaala kertoo olevansa muutenkin eläinihminen. Hän on myyntityön lisäksi ollut poroisäntänä.

"Nyt olen toista vuotta eläkkeellä, ja porojen pitämisen olen melkein lopettanut. Tässä iässä on miehestä jo paras puhti poissa", 67-vuotias Tuomaala väittää.

Anniina Pekonen ja Santtu Raitala muodostavat Archie Dreamin valmennustiimin. Kuva: Anu Leppänen



Santtu Raitala on menestynyt lainakuskina loistavasti, mutta Kaustisella hän nappasi T76-tolpan myös valmentajana. Ajokkina oli Archie Dream ja toimivana reseptinä koko matkan johto. Ykkösradalta Archie Dream nappasi keulat oikein helppoon tyyliin, ja kun se lopetti 1.11-vauhtia, Raitala pääsi tuulettamaan voittoa.

"Kaikin puolin tosi kiva polle, joka on aina hyvällä päällä. Positiivissävytteinen tyyppi", Raitala kuvaili suojattiaan.

Santtu Raitalalla on tällä hetkellä kolme valmennettavaa, joita hän laittelee yhdessä serkkunsa Anniina Pekosen kanssa. Valmennettavat ovat menestyneet loistavasti, joten nostetta voisi olla myös valmentajamarkkinoilla.

"Tässä vaiheessa valmentaminen on tavallaan harrastustoimintaa", Raitala muotoili. "Jossakin kohtaa on ollut mielessä, että voisi ehkä olla enemmänkin hevosia, mutta ei tässä vaiheessa ole mitään konkreettisia ajatuksia sellaisesta."

Tammojen voltissa kenttä kääntyi loppumetreillä, vaikka suuryllätystä havitellut Gogo Eldorado näyttikin välillä karkaavan voittoon. Lopussa tulivat verekset voimat ja niistä parhaiten Adrianne H, jonka Mauri Jaara kiritti jo kauden neljänteen voittoon. Nelivuotias tamma on mennyt pitkin harppauksin eteenpäin, ja Mauri Jaara kiittelikin voittajahaastattelussa suojattinsa venymiskykyä.

Adrienne H kiri toivottomalta tuntuneista asemista tammavoltin voittoon. Kuva: Anu Leppänen

MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Tapio Kalaja järkytti V75-pelaajia Ruotsissa

”Annis” palasi Pihtiputaalle – treenaa Santun sukuvarsaa yhdessä ohjastajamestarin kanssa

Hevosenhoitaja Anniina Pekonen toteuttaa pitkäaikaista haavettaan

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video