Uutiset

Killerin Eliitin kymmenikkö alkaa olla kasassa - "Kukaan ei ole kieltäytynyt"

Lauantaina 9. kesäkuuta ajettavaan Killeriin Eliittiin on ollut poikkeuksellisen paljon hevosia tarjolla.

Kari Lähdekorpi twiittasi tiistaina tarjonneensa Ruotsin puolella kilpaillutta Broadway Appoloa mukaan 9. kesäkuuta ajettavaan Killerin Eliittiin, mutta hevoselle ei todennäköisesti ole paikkaa tarjolla.

"Ainakaan tällä hetkellä se ei ole mahtumassa mukaan", hevosvalinnoista vastaava Killerin kilpailusihteeri Janne Jääskeläinen vahvistaa. "Tänä vuonna on ollut poikkeuksellinen tilanne, että kaikki kutsutut ovat tulossa mukaan. Kukaan ei ole kieltäytynyt. Tasainen ja kovatasoinen lähtö on tulossa. Järjestäjän kannalta se on hieno juttu, mutta kilpailijoiden kannalta tietysti erilainen. Monella on halua antaa näyttöjä muihin kesän isoihin lähtöihin."

Tänä vuonna 25 000 euron ykköspalkinnolla ajettavaan Killerin Eliittiin ovat tällä tietoa tulossa Tapio Mäki-Tulokkaan tallin kaksikko Attack Diablo ja T.Rex, Victory Bonsai, viime vuoden voittaja Top Of The World, Midnight Hour ja nousukas Starzinner. Timo Hulkkosen tallin tähden Next Directionin lisäksi Eliittiin on mahdollisesti tulossa myös tallikaveri Big Headache. Eliittiin kutsutaan kaikkiaan kymmenen hevosta, ja viimeiset paikat ovat tarjolla todennäköisesti Workout Wonderille ja Antti Ojanperän tallin Maffioso Facelle tai Regent Zetille.

Killerillä ajettiin reilu viikko sitten Killerin Eliitin katsastus, josta kutsun saivat voittaja Attack Diablo ja kakkoseksi tullut Victory Bonsai. Reima Kuislan omistama D.D.'s Hitman oli tuossa lähdössä kolmas ja teki debyyttinsä Pirjo Vauhkosen valmennuksesta.

"On annettu paikkoja ajoissa, jotta hevoset pääsevät valmistautumaan kunnolla. Tosi kovia hevosia joudutaan kuitenkin pudottamaan myös pois", Janne Jääskeläinen sanoo. "Reiman (Kuisla) kanssa käytiin pitkä keskustelu tänään ja he olisivat halukkaita tulemaan, mutta tällä hetkellä näyttää, ettei D.D.'s Hitman mahdu mukaan."

Midnight Hourin valmentaja Ossi Nurmonen kertoo, että lopullinen päätös seuraavasta kilpailusta tehdään joko torstaina tai perjantaina. Nurmosen tallin Vitter on näillä näkymin lähdössä Oslo GP -päivän kylmäverilähtöön.

"Tarjouksia on tullut myös Norjasta ja Vitter varmaan lähtee Osloon, mutta Midnight Hourin osalta kuvio on vielä pikkuisen auki. Voi olla, että se kääntyy Jyväskylän suuntaan", Ossi Nurmonen sanoo.

Jos sekä Midnight Hour että Iikka Nurmosen valmennuksessa oleva Starzinner tulee Killerille, se tarkoittaa Midnight Hourin ohjastajan vaihtumista. Midnight Hourin vakiokuski Iikka Nurmonen ei voi ajaa omaa valmennettavaansa vastaan.

"Kuviot ovat sen osalta ihan selvät ja hyvä kuski on varattuna, mutta en sano sitä vielä, kun juttu on vielä kaikkiaan auki", Ossi Nurmonen kommentoi.

MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Montén Suomen mestari Sunbeam vaihtoi tallia - ”Paluun lajin pariin sai aikaan tietenkin rakkaus hevosiin”

H.V. Tuuri jää pois PM-lähdöstä

Nurmonen kaksijakoisin tunnelmin Turkuun – Stallonella jäivät oljenkorret Teivossa käyttämättä

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video